Hitler oli kotoisin pienestä Braunau am Innin kaupungista Ylä-Itävallasta. Hän oli syntynyt 20.4.1889. Hän pääsi vuonna 1900 Linzin oppikouluun, mutta lopetti koulunkäynnin 1905. Tämän jälkeen hän pyrki tuloksetta Wienin taideakatemiaan ja arkkitehtuuriopistoon. Hän luki poliittisia pamfletteja ja seurasi edustajainhuoneen istuntoja sekä osallistui poliittisiin kokouksiin. Erityisesti häneen vaikuttivat Karl Lueger ja Georg Schönerer.
Vuonna 1913 Hitler siirtyi Saksaan, Müncheniin, jossa hän elätti itsensä tilapäisillä töillä kuten Wienissäkin. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa hän liittyi elokuussa 1914 vapaaehtoisena baijerilaisrykmenttiin. Hän toimi esikunnan lähettinä yleten korpraaliksi.
Adolf Hitler ensimmäisessä maailmansodassa; kuvassa merkitty valkoisella rastilla
Hitler liittyi syyskuussa uuteen työväenpuolueeseen (Deutsche Arbeiterpartei, DAP) ja otti heti hoitoonsa puolueen propagandatoiminnan. Hän ryhtyi järjestämään puhetilaisuuksia, joissa juutalaiskysymys, vallankumous, taloudelliset asiat ja Versailles'n sopimus olivat etualalla. 1.4.1920 puolueen nimi muutettiin Saksan kansallissosialistiseksi työväenpuolueeksi (Nationalsozialistische Deutscher Arbeiterpartei, NSDAP).
Hitlerin kannattajat alkoivat puhutella häntä "Johtajaksi" (der Führer), ja heinäkuussa 1921 Hitler valittiin puolueen puheenjohtajaksi rajoittamattomin valtuuksin. Kansallissosialistit yrittivät vallankaappausta 8-9.11.1923 tuloksetta, mutta se teki kuitenkin puolueen ja Hitlerin tunnetuksi koko maassa. Vallankaappausyrityksestä Hitler sai viiden vuoden vankeustuomion, josta hän kuitenkin kärsi vain yhdeksän kuukautta. Tuona aikana vankilassa hän kirjoitti kirjansa "Mein Kampf".
Hitlerin vapauduttua puolue perustettiin uudestaan. Seuraavina vuosina Hitler jatkoi suunnitelmallisesti puolue-organisaation rakentamista. Hitler pystyi vaikuttamaan ihmisiin ennen kaikkea erinomaisilla puhujanlahjoillaan, ja hänellä oli fanaattinen usko omaan tehtäväänsä Saksan pelastajana.
Vuoden 1930 vaaleissa NSDAP yllätti saamalla 107 paikkaa entisen 12 sijasta. Hitler osallistui 1932 presidentin vaaliin Hindenburgin vastaehdokkaana. Hitler sai yli 13 miljoonaa ääntä, ja Hindenburgin voitto varmistui vasta toisella kierroksella.
30.1.1933 Hitler nimitettiin valtakunnankansleriksi jolloin alkoi valtakunnan nopea yhdenmukaistaminen. 2.8.1934 presidentin ja kanslerin virat yhdistettiin, joten Hitler oli nyt presidentti, pääministeri ja armeijan ylipäällikkö. Armeija vannoi tästä lähtien uskollisuudenvalan Hitlerille henkilökohtaisesti. Hitler sai valtaosan kansasta puolelleen taitavalla propagandalla, laajalla työttömyyden poisto-ohjelmalla sekä dynaamisella ulkopolitiikalla, joka alkuvaiheessa tähtäsi Saksan tasavertaisuuteen muiden valtojen kanssa. Ennen kaikkea tämä koski asevarustelua. Sisäpolitiikkaa hän piti hallinnassaan ns. hajoita- ja hallitse -taktiikalla.
Reininmaa miehitettiin 1936 ja Itävalta liitettiin Saksaan 1938 kysymättä muiden maiden mielipidettä. Sudeetti-alueet Saksa sai neljän vallan Münchenin sopimuksella ja koko Tsekkoslovakia miehitettiin maaliskuussa 1939, mutta Hitlerin vaatimuksiin Puolaa kohtaan ei enää suostuttu, ja näin jouduttiin toiseen maailmansotaan. Puolassa saatu nopea voitto sekä Norjan ja Tanskan miehitys 1940 kohottivat Hitlerin mainetta sotapäällikkönä ja taitavana strategina.
Tämän jälkeen erilaiset vastoinkäymiset, huonontuneet välit upseerien kanssa ja sodan häviäminen laittoivat Hitlerin mielenterveyden koetukselle. Neuvostojoukkojen tunkeutuessa Berliiniin huhtikuun viimeisenä päivänä 1945 Hitler ampui itsensä.
http://www.hitler.org
Adolf Hitler - Itsensä uhrannut Johtaja
Michael Storm
Kansallissosialismin, kuten kaikkien vallankumouksellisten liikkeiden, polttoaineena on henkilökohtainen uhrivalmius. Liikkeemme on poikkeuksellinen siksi, että Johtajamme todellakin näytti esimerkkiä uhrimielestä alusta loppuun asti.
Kun Hitler oli vasta nuorukainen, hän luovutti orvoneläkkeensä nuoremmalle sisarelleen Paulalle, ja koetti sen jälkeen tulla toimeen omillaan kovassa maailmassa, jossa jokainen leipäpala oli taisteltava. Koko elämänsä ajan hän asetti muiden ihmisten tarpeet omiensa edelle.
Hitler kansakoulussa
Ensimmäisessä maailmansodassa Hitler kärsi yhdessä muiden sotilaiden kanssa. Hänen joukko-osastonsa koki kovia tappioita, ja jokaista miestä kehotettiin ponnistelemaan entistä enemmän, kun miesvahvuus pieneni. Kukaan ei koskaan ponnistellut yhtä kovasti kuin Hitler. Hän ilmoittautui jatkuvasti vapaaehtoiseksi lisävelvollisuuksiin ja vaarallisiin tehtäviin, joissa oli usein menettää henkensä. Näytti siltä, kuin vain hänen tahdonvoimansa olisi voinut tuoda voiton Saksalle. Kun oli hänen vuoronsa lähteä hyvinansaitulle lomalle, hän kieltäytyi ja vaati, että loma annettaisiin jollekin avioituneelle miehelle, joka voisi näin viettää aikaa perheensä kanssa.
Saksan nöyryyttävän tappion jälkeen Hitler vannoi omistavansa loppuelämänsä Saksan suuruuden rakentamiselle ja Versaillesin häpeärauhan kumoamiselle. Näinä taistelun vuosina hän koki jopa suurempaa köyhyyttä kuin nuoruusvuosinaan.
Führerin omat vaatteet olivat niin huonoja, että puoluetovereiden täytyi lahjoittaa hänelle puku, jotta hän saattoi tavata vaikutusvaltaisia teollisuuspohattoja. Hän hylkäsi haaveensa (tai niin hän ajatteli silloin) tulla taitelijaksi tai arkkitehdiksi ja eli vaatimattomasti, jotta jokainen markka olisi hyödyttänyt taistelua.
Materialistiset seikat eivät olleet ainoa uhraus, jonka puolue vaati johtajaltaan. Hitler usein valitteli sitä, ettei voinut avioitua, koska oli naimisissa koko Saksan kanssa. Ja hän tiesi, ettei voinut koskaan nauttia isyyden iloista, sillä se olisi ollut kohtuutonta hänen lapsilleen, joille isänsä jalanjälkien seuraamisen taakka olisi ollut liian raskas.
Kun Saksa joutui sotaan, Führerin oli hylättävä unelmansa kaupunkiensa uudelleenrakentamista. Hän puki ylleen asetakkinsa ja kieltäytyi riisumasta sitä ennen kuin voitto olisi saavutettu. Hän työskenteli kellon ympäri. Töitä oli aina vain enemmän ja enemmän. Hänen päämajansa, "Sudenpesä", Rastenburgissa sijaitsi soisessa metsässä, joka oli liian kuuma kesällä ja liian kylmä talvella. Hänen esikuntansa piti sitä lohduttomana paikkana ja he malttoivat tuskin odottaa komennusta Pariisiin tai Berliiniin. Führer sai jäädä uurastamaan Saksan puolesta ilman huvituksia, kirkkaita valoja tai voiton makeaa hedelmää.
Wolfschanzen jäänteitä nykyisessä Puolassa
Keväällä 1945 bunkkerissaan Hitler saattoi siirtyä sotilaallisista neuvonpidoista vaivihkaa hetkeksi ihailemaan mahtavien kansallissosialististen kaupunkien, jotka hän unelmoi rakentavansa sodan jälkeen, pienoismalleja. Hän tiesi vallan hyvin, ettei niitä koskaan rakennettaisi hänen elinaikanaan.
Kun ryssän kranaatit putoilivat Berliiniin, Hitler kertoi Waffen-SS:n kenraali Leon Degrellelle, että jos hänellä olisi ollut poika, olisi hän toivonut sen olleen kuin Degrelle. Hitler vannotti Degrelleä pysymään hengissä Hans-Ulrich Rudelin kanssa, jotta he innostaisivat Saksan tulevaa nuorisoa sankaruudellaan. Führer kertoi tekevänsä äärimmäisen uhrauksen Saksalle. Hän ei pakenisi, vaan taistelisi vihollista vastaan katkeraan loppuun asti. Siten hän veisi juutalaismielisiltä kapitalisteilta ja bolshevikeilta näiden ilon hänen oikeuteen asettamisestaan ja ruumiinsa häpäisemisestä. Niin Hitler taisteli, kunnes "Untermenchenit" olivat vain muutaman metrin päässä, ja sitten hän nousi Valhallaan.
Adolf Hitler oli mies, joka uhrasi itsensä, koko elämänsä, kansalleen. Tämä suuri hyve, itsensä uhraaminen suuremman asian puolesta, on syvälle juurtunut kansallissosialismiin. Siksi yksi kansallissosialisti vastaa sataa demokraattia tai republikaania. Siksi olemme niin vahvoja ja pelättyjä.
Nuorena aktivistina työskentelin paikallisessa tehtaassa 48h viikossa, lahjoitin koko palkkani puolueelle, siivosin päämajan, tein ruokaa, keräsin nimiä kansalaisadresseihin, annoin haastatteluja ja pidin välillä hauskaa katutaisteluissa roskaväen kanssa. Monet "hyvän sään" kansallissosialistit katosivat aina sivusta, kun piti työskennellä tai lahjoittaa suurempia rahasummia. He eivät hylänneet liikettä uhkauksien tai väkivallan vuoksi, vaan koska heiltä puuttui todellinen sitoutuminen kansallissosialismiin. He halusivat vain huvitella ja korjata kunnian muiden tovereiden uhrauksista. Nämä kuhnurit hylkäsivät nopeasti puolueen - ja se teki meistä aina vahvempia, kun niin tapahtui.
Verrattuna Führeriin, minun rahani, hikeni ja vereni ovat vähäpätöisiä uhrauksia. Kuitenkin liikkeessämme on tänäänkin tovereita, joiden uhraukset tekevät heistä sankareita, todellisia kansallissosialisteja: esim. muutamia vuosia sitten menehtynyt Reinhard Sonntag ja Gottfried Küssel, joka on ollut vankeudessa yli kaksi vuotta (ja on seuraavat kahdeksan) sekä monia muita, joita ei voida nimetä turvallisuussyistä, mutta joita ilman et pitäisi kädessäsi tätäkään lehteä.
Me kansallissosialistit arvotamme ihmisiä sen mukaan, kuinka paljon he uhraavat voiton vuoksi. Sillä ei ole merkitystä kuinka fiksuja he ovat (tai luulevat olevansa), kuinka rikkaita, kuinka hyviä taistelijoita he väittävät olevansa tai kuinka paljon olutta he pystyvät kittaamaan. Vain sillä on merkitystä, kuinka paljon ihminen antaa itsestään!
Jokaisen meistä, niin sinun kuin minunkin, täytyy kysyä itseltään tämä avainkysymys!
Heil Hitler!