Syysloma ohi ja saldona on muutamat kävellyt kilometrit Eljaksen ja äitin kanssa. Koluttiin läpi myös toisella puolella tietä oleva leikkipuisto Elban kanssa ja Eeli pääsi kalastamaan papan kanssa Salokselle. Ei tehty mitään erikoista, mutta pääasia, että saatiin nauttia lomasta yhdessä. Sehän se on tärkeää - sekä lapsille että äitille.
"Sun rasittava arkes on sun lapses lapsuus." Erittäin viisas ajatelma. Monesti sitä ei ajattele, että päähän potkiva, vituttava arki tosiaan on oman lapsen lapsuus. Lapsuudesta pitää jäädä onnellisia ja hyviä muistoja eikä muistijälkiä siitä, miten äiti oli ärtyisä ja väsynyt. Tai isä niin kiireinen, ettei ehtinyt lukea yhtä kirjaa. Omat muistikuvani lapsuudestani on pääosin onnellisia. Toki muistan myös haavereita, joita sattui, mutta kyllä mulla oli onnellinen lapsuus. Toivon, että myös mun omat lapset kokee lapsuutensa turvallisena ja mukavana eikä vain sitä, että äiti ja isä eros. (Tähän saan vastauksen joskus 10 vuoden päästä, kun Eeli on 18-vuotias ja Eljas pari vuotta nuorempi.)
Uusi viikko alkaa tällä kertaa hyvällä musiikilla ja kirjoittamisella. Pakko vaalia sitä ainoaa lahjaani, jonka olemassaolon tunnustan. Mää osaan kirjoittaa liirumlaarumia ja mulla on hyvä mielikuvitus. Oon vaan useamman vuoden ollut jumissa kirjoittamisen suhteen, mutta nyt alkaa olla aika tarttua (kuvainnollisesti) kynään ja paperiin. Paljon ajatuksia ja ideoita, jotka on saatava ylös. Ehkä oon alkanut innostua kirjoittamisesta, sillä oon lukenut viime kuukausina paljon dekkareita. Etenkin Erik Axl Sundin teokset on kasvattaneet nälkää, sillä sen dekkarikaksikon kirjoituskieli on rikasta ja ihanan pulppuilevaa, vaikka aiheet onkin raskaita ja jopa sairaita. Mutta kirjoittaminen on mun juttuni - sano kuka mitä tahansa.