IRC-Galleria

Meri ja uudet polvaritKeskiviikko 14.12.2005 00:40

Ostin toissapäivänä monta paria iloisenvärisiä polvisukkia, ja sellaiset jalassa lähdin pyyhältämään eilen rantaan kesken blogittelun. Ulos ovesta, portaat alas, ulos rapunovesta, käännös oikealle kadulle ja siitä samantien uudestaan oikealle. Siellä se näkyi.

Meri.

Viimeiset auringonsateet värjäsi lintsin hattaroiden värisiksi, mutta jotenkin jumalallisella eikä äklöllä tavalla. Mulle tulee meren katselemisesta aina hyvin levollinen olo. Kunhan meri jäätyy, sinne pääsee kävelemään. Kesällä pitää tutkia kaikki noi puistot ja hassut pienet kesämökit.

Olin reipas ja kävelin postiin, tekemään jakelunkeskeytyspyyntöä kun edellisen asukkaan postia tulee (Kirkko&Kaupunki ja Intrum Justitia vuoroviikon) kiusallisen paljon. Kun tyttö kysyin nimeäni, eikä kuullut sitä vaan kysyi "Kristo?" Mut on tuomittu elämään miehenä. Mut annoin sille anteeksi koska se oli aika söpö.

Tänään oli töitä, oli kyllä taas niin tahmea päivä. Kolme sairaana, pomot pahalla tuulella mut poistuivat onneksi hyvin aikaisessa vaiheessa päivää (?). Sitten sitä ainaista kassalla seisomista ja koneen paukuttamista. Oikeaa hartiaa särkee niin perhanasti nyt, enkä löydä mistään juuri SEN laatikon sisältöä, jossa oli kaikki tärkeät paperit niin lähete fysioterapiaan, lääkereseptit, työtodistukset...

Onneks kahen viikon päästä tää kaikki on ohi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.