IRC-Galleria

Pikkuvaimon arkeaTiistai 24.01.2006 22:31

Pfft tänään ja eilen oon järjestelly kotia niin mallikkaasti että. Viikkasin vaatteet kaappiin, pesin koneellisen pyykkiä ja ripustelin ne kuivumaan iloisesti laulellen ja pikku lintusten sirkutellessa ympärilläni ja kukkasia puhjetessani minne vain astuin. Sitten pesin vielä toisenkin koneellisen. Tuuletin petivaatteet, ja vaihdoin puhtaisiin Järjestelin hyllystön hyllyt kokonaan uusiksi mahdollisimman pienessä ja hankalassa tilassa, koska mies oli koonnut sen väärin. Jätettyäni sormeni kerran, (vain kerran!) hyllyn osien väliin, sain kuin sainkin osaset jotenkin paikoilleen siirrettyäni ensin palasen A palasen C tilalle, jotta olisin siirrettyäni ensin B:tä päässyt liikuttamaan A:n vihdoin sen päälle. Sanoin vittu erittäin monta kertaa. Samoin kuin pudotin kolme laavalamppua. Ihmeen kaupalla yksikään ei hajonnut.

Toinen probleemani oli saada pyörät talvisäilytykseen parvekkeelle. Tästä rustisesta idyllistä ei löydy pyöräkellaria, joten lasitettu parveke on naapuripihan merkkinä olevaa kuusta parempi. Siivottuani parvekkeen (puolet roskiin, puolet verkkokellariin) auttoi perheen mieshenkilö edellämainittujen kantamisessa, myöskin raahaamaan pyörät koriovellemme. Luojan kiitos asutaan ekassa kerroksessa. Siihen ne pyörät sitten jäivätkin, ukko lähti töihin ja sai juuri suljettua oven perässään. Siivotessani makkaria jouduin kiertämään joka kerta keittiön kautta.

Koska tämänkin asuntomme on suunnitellut idiootti, aukeavat kaikki ovet väärään suuntaan. Yritä nyt siinä sitten hivuttaa kahta toisiin lukolla kuunnitettyä pyörää (Taisin unohtaa mainita, avain on edelleen hukassa...), joiden ohjaustangot tahtovat väenväkisinkin kääntyä aina eri suuntaan ja tarttua kuudella millillä kiinni oviaukkoon. Tahdonvoimalla se lopulta meni, ja sielläpähän ovat pahaiset parvekkeella. En aja kummallakaan enää koskaan vaan puhkon teiltä renkaat! Hähä.

Itku pitkästä ilosta, pyörät jättivät kamalat rapajäljet mennessään, joten jouduin myös imuroimaan, ja pyöriä siirtäessäni sain ilokseni todeta niiden olevan yltä päätä jäätyneessä linnunpaskassa. En todellakaan aja sinulla vaan katkon sinusta ketjut, mokoma.


Lenitalle tiedoksi, toissapäivänä sain taaperrettua ainoastaan lähisiwaan asti, jossa eivät meinanneet myydä kun ei ollut papereita!Ku ostos oli yli 50e ja maksoin kortilla... Mutta eilen olin uskomattoman reipas ja uhkasin ulkoimaa peräti Katajaharjuun saakka katsomaan Täydellisiä naisia. Ja silti totuus on tarua ihmeellisempää...no ainakin toisinaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.