IRC-Galleria

Oi, olen nyt ihan niin onnellinen kuin ihminen vaan voi olla. Kukaan joka ei itse ollut mukana matkassa ei voi käsittää kuinka uskomatonta on ollut. Sitä ei voi sanoin kuvailla.

Edelliset kaksi päivää ovat olleet elämäni onnellisimmat ja parhaat. En koskaan ole olut näin vitun onnellinen, ja se on vaan ja ainoastaan Sonatan ansiota. Lauantaina jonotusta 11 tuntia tuulessa ja sateessa, loi fiilistä taas niin huiman paljon (siis ihan oikeasti loi fiilistä). Thunderstonen aikana oltiin jo aivan liekeissä, ja Sonatan venaaminen tuntui käsittämättömän poltelevalta, ei jaksanut odottaa. Mutta kun sitten oli aika, ja intro alkoi, herran jestas! Kaapeli oli niin täynnä porukkaa, ja kaikki vaan odottivat Sonataa, se tunne oli jotenkin vain niin uskomatonta. Keikka oli ihana, Tonylle sai taas vilkuttaa, että "täällä me ollaan taas", ja kyllä herra taas kerran muisti meitit. Rakastan niitä poikia <3 Kaikki oli niin täydellistä, että ei voi kuvailla.

Loppu ilta keikan jälkeen menikin sitten vähän kuin meni. Jäätiin venaamaan keikan jälkeen jos voisi taas moikata poikia, mutta loppujen lopuksi kävi ilmi, että muut olivat lähteneet, ja Tommy, Marko ja Henkka olivat toisilla ovilla käyneet vilkaisemassa. No, eipä mitään, seuraavana päivänä sitten.

Sunnuntai aamu oli kyllä hiukan tuskaista, kaksi tuntia oli ehtinyt nukkua kun piti jo nousta ylös jos aikoi ehtiä junaan. Löysin jopa ekalla yrittämällä Tampereelle, juhuu. Tosin kun Areenan löysin, kiersin sitä vähintään kymmenen kertaa ympäri, kun ketään ei näkynyt missään. Tunnin pari sainkin venata että joku muukin saapui paikalle. Tai no joku ja joku, Kaapelitehdas tutut. Ja taas se 11 tunnin jonotus, mutta Tampereella oli kyllä tosi paljon kylmempi kuin Hesassa! Mutta selvittiin siitäkin. Ja keikka oli taas jotain ihan parasta <3 Tampereella tosin itkin enemmän keikan aikana kuin Kaapelilla, mutta ainakin osoitti kuinka tärkee juttu tää taas oli.

Ja voi elämä, keikan jälkeen kun nähtiin pojat, halusin vaan kiittää kaikkia erikseen siitä, kuinka paljon niiden työ merkitsee mulle, ja miten nämä kaksi keikkaa on pelastanut mun synkän talven. Tommya sitten ekana kiitin, sain sanottua ihan suht hyvin kaiken mitä halusinkin. Henkalle yritin sanoa samaa, mutta aloin itkeä hillittömästi, ja herra vaan nauroi ja sanoi että tuleehan niitä keikkoja vielä, ja kyllä me tässä vielä nähdään. Markoa kiittäessä itketti vielä vähän, mutta kun jäätiin hänen kanssa kahdestaan seisoskelemaan siihen nurkkaan, oli niin vaivaantunut tunnelma, kun en voinut sanoa mitään etten olisi taas alkanut itkemään, ja toisaalta en osannut sanoa mitään. Marko on aina sellainen, se on niin mysteerinen ja hiljainen, hankala saada kontaktia. No sitten siihen tuli Tony ja sain häntäkin kiitettyä, ja Tony vaan nauroi mulle, kun sanoin että harmittaa että mun osalta tää kiertue on ohitse. Pah, ilkeä mies.

Tänään heräsin 14:59, ja olen ihan liian lukossa viikonlopusta vieläkin. Ja mulla on kauhea hinku lähteä nyt Mikkeliin, mutta ensinnäkään siinä ei olisi mitään järkeä, olisin perillä vasta illalla, ja jonotus olisi jäänyt kokonaan väliin. Festareille taas nähdään ^^

Oikeasti, millään aikaisemmalla Sonatan keikalla ei ole tullut näin ihanaa fiilistä.