IRC-Galleria

Meni viikonloppusuunnitelmat uusiksi. Eli siis, jo toinen perjantai putkeen dataamista O.o Mun elämä alkaa taas kaikota.

Mutta tällä kertaa ei musta johtuvista syistä sentään.

Tää on jo vaarallista, mielenterveyttä järisyttävää. Ok, ehkä vaan pidän koipeni maantasalla, ja... no vaikka sitten vaan sullon kaiken syvälle mieleni perukoihin. Käyttäydyn hillitysti.

En mä kykene siihen!

Ja kuten Hannele sanoi:

"Siis sehän on aivan perkeleen hyvän näköinen! Miksi et aikasemmin ole sanonut mitään?"
"No sanoinhan mä että se on ihan ok..."

Okei, "ihan" ei kuvaa yhtään mitenkään. Miten olisi vaikka jumala?




Todettiin muuten tänään Hannelen kanssa, että istutaan lähes aina tupakkapaikalla. Mutta kun siellä on lämmin kun aurinko paistaa siihen suoraan <3 Ja saadaan aina fiksuja ideoita:

Minä: Hei, nyt mä keksin! Revitään noi laatat irti tosta maasta, ja mennään myymään tohon kadunvarteen! "Rakentakaa laattalattia takapihallenne hyvä herra, kympillä irtoaa kappale!"

Hannele: "Öh, miten sä ensinnäkin ajattelit irroittaa noi laatat tosta? .... Ei mutta hei! Tossa on pullo, hakataan ne irti sillä!

You used to captivate me
By your resonating light
Now I'm bound by the life you left behind
Your face it haunts
My once pleasant dreams
Your voice it chased away
All the sanity in me

Ärri murri, mä kaipaan ihan liikaa, miksen vaan voi soittaa ja pyytää hakemaan mut pois täältä, haluaisin että voisin edes hetken jutella ja kuulla toisen rauhoittavan matalan äänen, kaipaan sitä sen ympärilleen luomaa rauhallisuuden ja turvallisuuden tunnetta. Mä kaipaan kauheasti sitä, että se vaan kaappaa mut kainaloonsa ja antaa olla, kuuntelee vaan. Mielettömästi kaipaan nyt niitäkin hetkiä, jolloin en saa mitään vastausta, vaikka se yleensä ärsyttääkin todella paljon.

Enkä edes käsitä miten tää on mahdollista? Jos sä tunnet toisen periaatteessa vaan pintapuolisesti, mutta samalla silti tuntuu, että tuntisit paremminkin? Ja vaikka sä tiedät olevasi vain yksi lukuisista pelinappuloista toisen pelissä, silti se ei tunnu siltä. Se vaan tekee sen niin siististi, antaa ymmärtää ja olettaa että olet erityinen. Eikä se edes haittaa vaikka sä ymmärrät sen.

Mutta niin, harmittaa ja surettaa se, kun tiedän että periaatteessa en voi itse tehdä mitään minkään eteen, vaan mun pitää odottaa aina että toinen haluaa mut lähelleen. Itse en voi millään tehdä aloitetta. Vaikka nyt olen pari päivää halunnut vaan soittaa ja kertoa että kaipaan sitä tosi paljon, tarvitsen sitä hetkeksi lähelleni, miksei se vaan voi mennä niin?

Mä ihan kauhistuin kun tajusin, ettei mulla ole yli viikkoon yhtäkään Amoralia koskevaa päiväkirjamerkintää! Siis OMG stn!

Mä olen tässä funtsinut, että saisivat jo ilmoittaa jos niillä muka on se Benin lupaama keikka "joskus kesäkuun alussa". Pitäähän sitä saada jo hyvissä ajoin aikaa valmistautua amoralistumiseen. McÄmöräl-akut pitää ladata huolella.

Ja tänään kyllä tuli niin reissu-fiilis, teki melkein mieli ostaa ihan summanmutikassa junalippu jonnekin päin Suomea ja pyytää muutama hemmo mukaan, ja sitten vaan matkaan. Mutta noh, enpäs sitten tehnytkään niin.

Jihuu, kohta ajamaan (kai, luultavasti). Katsotaan kuinka kauan auto ja minä pysytään hengissä

"Miten sulla menee?"

"Ihan jees tässä kai, tai niin, emt... Kai se vo..."

"No mites koulussa?"

"Öh, no ihan hyvin, ei vaan aina oikei..."

"Niin, niin. No miten, kun äitis kanssa keskusteltiin niin kertoi että on joku poika kuvioissa?"

"Niin, no oli ja meni..."

"Miten sä haluat jatkaa täällä?"

"Hä?"

"Käykö kuukauden päästä uudestaan?"

"Aaa, siis joo, kai se k..."

"No hyvä, otetaan sitten kesäkuuksi ja heinäkuuksi, ja elokuun olen lomilla"


Näin hyvin mua kuunnellaan taas kerran, helvetti :D

68% - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.
90% - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.
75% - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.
11% - Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva.

Siinä se sitten vai oli? Mua sinänsä hämää tosi paljon tää mitä itse ajattelen ja tunnen. Siis, tiedettiinhän me jo miten tässä käy, ja olin mä siihen valmistautunut, mutta nyt kun se on kohdalla, niin ei mitään. Ei yhtään mitään. Okei, mä tiedän että se iskee vähän viiveellä, mutta kuitenkin. Loppuuko mun yöunet taas viikoksi, istunko mä hereillä miettien mikä meni vikaan, käyttäydyn taas kuin pahainen marttyyri ja pillitän päivät pitkät sen nojalla, etten enää jaksa? Ja vittu angst angst, JEE. Itse mä sotkin tän kaiken, joten nyt tyttö saa kanssa luvan kestää.


Mä voin kertoo sulle minkälainen
lapsuus mulla oli,
ja mitä mustetahrat paperilla tuo mieleen.
Sä voit käsistäni lukea ja
käsialanäytteitäni analysoida,
muttet tiedä mitään.


Jos vaan annettaisiin kerrankin seinien kaatua päälle ja vain katsottaisiin mitä tapahtuu? Kun jos kaikki vaan aina yrittää tukea seiniään kun ne ovat kaatumaisillaan, eihän voida tietää mikä olisi toinen vaihtoehto? Olisiko se muka niin kamalaa, mitä se tuhoaisi? Vai pitäisikö kysyä, että kenet se tuhoaisi? Kaikki voi olla paskasti, tai sitten ei. Voi päättää haluaako jaksaa vai ei. Ei se ole niin hankalaa. Annetaan vaan olla ja ollaan kuin ei mitään. Mitään ei ole, ei ole ollut, eikä tule olemaan, niinkö sä tahdot? Itseasiassa taitaa olla niin, että mä tahdon. Mä pistin sut tahtomaan, tai taipumaan pakosta. Tai sitten vaan itse halusit ja ymmärsit omaa parastasi.

Mä olen vähän niin kuin pullopostia kylpyammeessa
Oletko sinäkin taas yksi niistä jotka rakastuvat renttuihin
Olenko minä se helvetin halpa viini
Josta runoilijat humaltuu niin niin
En pakoon pääse vaikka kuinka tahtoisin
Vain olla unissa voisin

Aina siellä missä vihakin on rakkautta
Missä olen pieni osa kokonaisuutta
Kun kuolen tiedän olevani turvassa
Vaeltelen ulkoavaruuden poimuissa
Vaeltelen ulkoavaruuden poimuissa

Meillä on toisemme ja mulla on nahkakantinen menneisyys
Sä puhut vähän ja kun puhut puhut tähdistä ja taivaasta
Toit mulle radionkin kylpyhuoneeseen
Rääväsuita ei haluta Suomeen
Sä sanoit olevasi maailman katolla
Minä halusin olla
Aina siellä