IRC-Galleria

We are so young
Our lives have just begun
But already were considering
Escape from this world

On jotenkin tosi outo fiilis. Johtuu varmaan taas kerran siitä, että elämässä tapahtuu enemmän kuin osaa kerralla sisäistääkkään. Mutta silti, en osaa päättää sattuuko tämä vai pitäisikö hymyillä.

Eilen aamuyöllä istuttiin Sinnan kanssa keittiössä syömässä muroja, ja todettiin, että elämä on sittenkin aika pirun hienoa. Tai siis, siitä on tullut järkyttävän hienoa viimesien vuosien myötä. Ihan rehellisesti voin omastapuolestani sanoa, että pari vuotta sitten ja siitä taaemmas kaikki oli aivan järkyttävää paskaa. Oikeasti, en inhoa mitään muuta niin paljon kuin menneisyyttäni.

Ja nyt näiden parin viime vuoden aikana olen tutustunut niin moniin uusiin ihmisiin jotka merkitsevät mulle kauhean paljon. Ja kaikki mitä ollaan koettu ja saatu, olen siitä kaikesta vaan niin kiitollinen. Aikaisemmin en koskaan olisi edes uskaltanut kuvitella että joskus voisi olla mahdollista nousta ylös ja katsoa elämää silmiin. Vaikka kuulostaisi kuinka kornilta tai kliseiseltä, niin niin se vain on.

Toisaalta en sano että kaikki olisi täysin hyvin, siihen on vielä pitkä matka, mutta näin alkuna tämä on hyvä. Ja kun vielä pian pääsen astumaan ihan kokonaan menneisyydestä pois niin... Nyt on vaan niin paljon kokonaisempi olo kuin joinain päivinä.

Mutta se siitä avautumisesta, oli vaan pakko kirjoittaa. Ah, we are so young and we are here only to lose

Pitäisi vaan osata olla ja rakastaa. Olla ja unohtaa. Olla ja elää. Olla kiinni hetkessä.
Ja eihän mikään edes tee siitä hankalaa. Kukaan ei voi estää rakastamasta.
Hankalaa siitä voi tulla, sillä oikeasti rakastaminen on haastava taito, se on kuin peli jota on
osattava pelata. Mutta mahdollista se silti on.

Love like there's no tomorrow

Se on toisaalta myös äärettömän hankalaa muistaa. Joka hetki pitäisi vain antaa mennä ja olla,
muistaa se klassinen "yksi ja ainut elämä". Jakaa rakkautta kaikille ja kaikelle: koko maailmalle.
Luovuttaa itsensä ympärilleen, niille jotka sitä eniten kaipaavat sekä niille jotka sen vähiten
ansaitsevat.

Onko sillä sitten väliä arvostavatko muut rakkauttasi? Oi kyllä, on sillä. Sen merkitys on huimaavan suuri, suurempi kuin aluksi koskaan itse edes kykenin kuvittelemaan. Mutta arvostuksen puutteen, hylätyksi tulemisen ja yksin jäämisen tunnetta kykenee kyllä käsittelemään. Ei se elämä siihen lopu.

Smile, just smile.

Katsomaan Tracedawnia, hahaa, en ehkä kestä :DDDD

No nyt on sentään jo hissan ja matikan tentit takana. Vielä huomenna matikan preli, ja sitten parin viikon kuluttua kirjoitukset. Ja mitenkö on mennyt? Matikka päin persettä. Siis ARGH, sain äsken käteen tentin oikeat vastaukset, ja hehheh, yksi tehtävä oikein, tai no, sen a-kohta... Näillä taidoilla sitten sinne huomiseen preliin, ihanaa <3

Mutta ei se mitään, tänään oli muuten kiva päivä. Nyt tosin meidän porukka lopullisesti leimautui koulun nörteiksi, mutta mitä sitten jos meillä on hauskaa? Oli joku urheilupäivä ja jotkut boffasivat hela dagen <3 Oli kivaa, vaikka hell stick (vai oliko se hell's stick?) oli pelottava ja ylivoimainen Markuksen käsissä! Oli melkeinpä kivempaa kuin koskaan aiemmin boffaaminen, koska nyt oli sentään se ~20 henkeä ja paljon aseita mukana, joten saatiin kunnon joukkomätöt pystyyn.

Loppujen lopuksi päädyttiin hyökkäämään kouluun ja valloittamaan ruokala, käytiin juomassa elämän eliksiiriä ja laulettiin Teräsbetonia. Meitä josatin syystä tuijotettiin tällä kertaa normaalia kauemmin. Mutta minkäs teet.

Ja sivullisista sai kaksi pinnaa :DD

Tertta oli ollut mantsan tunnilla ja katsellut ikkunasta kun jatkettiin ulkona sotaa tuntien loputtua, ja niiden ryhmässä joku oli todennut "siellä ne lapset taas leikkivät. se nuija-mies oli kyllä ihan hullu!" Go Miksu :D

Kirjoitusten jälkeen lähdetään metsään boffaamaan niin saadaan samalla kunnon larppi pystyyn, kaikki vaan mukaan, se on oikeasti kivaa. Mutta sitä ennen Markuksella, Hyvinkää mättöä luvassa siis. Varokaa :D

Mulla on vaan ihan järkyttävä ikävä. Ja siihen sekoittuu taas kerran kamalan paljon katkeruutta ja inhoa, pettymystä itseensä. Kysymyksiä, vastauksia, ristiriitoja, valheita, totuuksia, väärinkäsityksiä... Ja kaikki vain omassa mielessäni. Onko siitä osakaan totta ulospäin?

Alusta alkaen annoin itselleni väkisin luvan vetäytyä itsesäälin, kietoutua syvälle luomiini ongelmiin ja eristää hapensaanti kokonaan. Miksi ihmeessä koitan kietoutua tiukasti ikävään kun voisin vain jatkaa siitä mihin jäin aikaisemmin?

Kaikki yhtä kuitenkin, ei se poista sitä tosiasiaa, että olen aivan järjettömän surullinen.

Thinking you cared
It was just my mistake
Thinking you'd be there
That you'd be by my side
And that you wouldn't lie
My mistake

It was just my false hope
Thinking we'd last, yeah
It was just my false hope
Forgot all your pests
All those girls you denied
Smashed up hearts hung out to dry

I know it's wrong
Hanging on too long
I know it's wrong
Hanging on too long
But I beat 'em all
Hanging on too long

I was a fool for you
Right from the start, yeah
I was a fool for you
Hoping for a spark
For some kind of sign
That you would be mine

I know it's wrong, I do
Hanging on too long
And I know it's wrong
Hanging on too long

My heart was clutching
To one fair right
My head was pumping
It could put up a fight

I know it's wrong
Hanging on too long
And I know it's wrong
Hanging on too long
And I need to move on
I'm hanging on too long

Löysin tänään soul-musiikin. En tiedä, ennen olen hiukan vierastanut sitä, mutta nyt lähipäivinä olen alkanut sisäistämään sitä. Hienoa, rauhoittavaa, syvällistä: se tavoittaa jotain tosi syvältä sisimmästä, saa jotain liikkeelle.

Ja ilmoitan tässä samalla, että Sinnan tavoin uudistan Amoral-kuvaston. Mulla mahtuu vaan niin vähän noita kuvia, niin pitää katsoa uudestaan mitä laittaa ja mitä jättää. Näin siis.

"pitäkää kaupan ulkopuolella pyöriviä asiakkaita ja MANSIKKAMYYJIÄ silmällä, käyttävätkö he alushousuja. tämänikäiselle aikamoinen järkytys!"

Tuollaista asiakaspalautetta oli siis saanut K-market jonka pihalla toimin mansikanmyyjänä kesällä

Ahas, jospa en sittenkään kirjoita? Kun ei jaksaaaaa.

Paitsi että oli hyvä keikka, tissit taas vilkkuivat (tosin siihen ei voitu vaikuttaa mitenkään!), join vaikkei pitänyt, Tuomas selvästi tykkää meistä, ja Pete pitää juoppoina.

Siinä kaikki. Hähää.


Ensiferum nosturilla 29.08.

Onkohan mahdollista, että tässä maailmassa olisi edes yksi ihminen joka hämmästyisi törmätessään elämän tosi faktaan

"elämä on syvältä"?

Tietenkin pitäisi olettaa, että henkilöryhmä josta kyseistä yksilöä lähdettäisiin etsimään, olisi kykenevä ajattelemaan ja ymmärtämään asioita. Mukaan ei siis voida laskea liian nuoria henkilöitä, eikä vammaisuudeltaan ajattelemiskyvyttömiä. Lisäksi olisi huomioitava kulttuuriset, historialliset sekä yhteiskunnalliset seikat. Toisaalta taas kyseistä olettamusta tutkittaessa ei pitäisi ollenkaan rajata tietynlaista ryhmää, vaan kaikkien pitäisi olla tasavertaisia toisiinsa nähden.

Ryhmän tulisi siis olla koko maailman kansa. Ja tietenkin vastaus olisi, että ei ole. Ei edes yhtä ihmistä.

(Ai että onko mulla tylsää? No ei olisi jos tietäisin mitä mun pitäisi tehdä.)


[[[Am I sorry to be alive, putting my face in the beehive? Am I sorry for Booth and Oswald, pinks and cocaine too?]]]