IRC-Galleria

En tiedä onko se syksy, vai se kuinka paljon enemmän aikaisempaan verraten olen alkanut runoja lukemaan, vai kenties täydellisen eskapismin kaipuu mikä on saanut otteen musta vieden jonnekin kauas. Mutta en tällä hetkellä keksi yhtään mitään parempaa kuin vesisade, mielen rauhattomuus, sisäinen levottomuus, kynttilät, oleminen. Kaipuu kauas. Ehkä syy on Chopinin kätten työssä, hauraiden pisaroiden loputtomassa voimassa, luonnon vetäytymisessä...

Ehkäpä sen ei ole tarkoituskaan selvitä.

"Uskoin vakavaan valaan,
No pojat on poikia ne lupaa muttei palaa"

Vaikka jutteleminen on kivaa ja rentouttavaa, nostaa se kaiken vanhan ja hölmön pintaan. Äh, ehkä se vaan on tälläistä. Ja jos on niin antaa olla. Kai voisi kuitenkin harkita että lakkaisi uskomasta turhiin.

"kevät - Kaiketi taivas vielä kestää,
pilvet jo luin, ei sadetta voi estää"

Mutta silti... silti se tuntuu ikävältä ja pahalta ja kurjalta ja vaikka miltä. "Taas kaatuu kaikki niskaan" on jälleen tuttua tutumpi tunne ja niin... se on se luova syksy jota olen odottanut niin pitkään.

"kevät - Sinua ihmistä pelkään
minä oli hölmö, otin turpiin sekä selkään"

Lopputulos, siinähän se lyhykäisyydessään.

Jos vaan... jos vaan olen hiljaa. Ja jos vaan unohdan koko päivän. Jos vaan vaikka leikin että oikeasti osasin ja että YTL vaan vittuilee mulle keksimällä omia vääriä laskutoimituksia ja vastauksia?

Jos vaikka sitten tuntuisi paremmalta.

Hengitä syvään, rauhoitu. Hengitä.

Hengitä.

:<

Miksi oi miksi tämä sählääminen menee aina vaan kerta kerralta pahemmaksi?

Jules: "Haa, täällä yleisössä on pari Matti Vanhasta jotka lähettävät salarakas-tekstiviestejä!"


:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

"Hei te ootte ne tanssitytöt! Ja ne Amoral-tytöt. LadyCrew vai mikä se oli"

Joo hei moi, ei ehkä liikuta enää ikinä missään. Okei, moneskohan kerta kun joudun näin toteamaan, mutta nyt ihan oikeasti. IHAN OIKEASTI, nyt on ihan tosi pullat uunissa!

Poistutaan nyt elämästänne hermolomalle hetkeksi, katsokaa missä liikkuvat kauneimmat paperipussit. Ehkä tuurilla nähdään vielä joskus.

Ah kuinka ihanalta matikka tällä hetkellä tuntuukaan eilisen jälkeen. Ei lol reps äks dee yhyy angst oliko edes kamalaa?

"Toivottavasti teillä on kivaa ja olkaa ihan vitun sekasin!"
-Wiliami

Käskystä sir.

Niina ja Simba kuittaavat ja kiroavat olemassa oloaan

Kun olet kuollut
makaat
kukaan ei sinua muista
sinulle ei annettu Pierian ruusuja
Näkymätönnä kuljet kuoleman taloon vainajain
pimentoon
kun olet lentänyt pois

Sapfo

We are so young
Our lives have just begun
But already were considering
Escape from this world

On jotenkin tosi outo fiilis. Johtuu varmaan taas kerran siitä, että elämässä tapahtuu enemmän kuin osaa kerralla sisäistääkkään. Mutta silti, en osaa päättää sattuuko tämä vai pitäisikö hymyillä.

Eilen aamuyöllä istuttiin Sinnan kanssa keittiössä syömässä muroja, ja todettiin, että elämä on sittenkin aika pirun hienoa. Tai siis, siitä on tullut järkyttävän hienoa viimesien vuosien myötä. Ihan rehellisesti voin omastapuolestani sanoa, että pari vuotta sitten ja siitä taaemmas kaikki oli aivan järkyttävää paskaa. Oikeasti, en inhoa mitään muuta niin paljon kuin menneisyyttäni.

Ja nyt näiden parin viime vuoden aikana olen tutustunut niin moniin uusiin ihmisiin jotka merkitsevät mulle kauhean paljon. Ja kaikki mitä ollaan koettu ja saatu, olen siitä kaikesta vaan niin kiitollinen. Aikaisemmin en koskaan olisi edes uskaltanut kuvitella että joskus voisi olla mahdollista nousta ylös ja katsoa elämää silmiin. Vaikka kuulostaisi kuinka kornilta tai kliseiseltä, niin niin se vain on.

Toisaalta en sano että kaikki olisi täysin hyvin, siihen on vielä pitkä matka, mutta näin alkuna tämä on hyvä. Ja kun vielä pian pääsen astumaan ihan kokonaan menneisyydestä pois niin... Nyt on vaan niin paljon kokonaisempi olo kuin joinain päivinä.

Mutta se siitä avautumisesta, oli vaan pakko kirjoittaa. Ah, we are so young and we are here only to lose

Pitäisi vaan osata olla ja rakastaa. Olla ja unohtaa. Olla ja elää. Olla kiinni hetkessä.
Ja eihän mikään edes tee siitä hankalaa. Kukaan ei voi estää rakastamasta.
Hankalaa siitä voi tulla, sillä oikeasti rakastaminen on haastava taito, se on kuin peli jota on
osattava pelata. Mutta mahdollista se silti on.

Love like there's no tomorrow

Se on toisaalta myös äärettömän hankalaa muistaa. Joka hetki pitäisi vain antaa mennä ja olla,
muistaa se klassinen "yksi ja ainut elämä". Jakaa rakkautta kaikille ja kaikelle: koko maailmalle.
Luovuttaa itsensä ympärilleen, niille jotka sitä eniten kaipaavat sekä niille jotka sen vähiten
ansaitsevat.

Onko sillä sitten väliä arvostavatko muut rakkauttasi? Oi kyllä, on sillä. Sen merkitys on huimaavan suuri, suurempi kuin aluksi koskaan itse edes kykenin kuvittelemaan. Mutta arvostuksen puutteen, hylätyksi tulemisen ja yksin jäämisen tunnetta kykenee kyllä käsittelemään. Ei se elämä siihen lopu.

Smile, just smile.

Katsomaan Tracedawnia, hahaa, en ehkä kestä :DDDD