IRC-Galleria

Urheilu kiinnostaa, seksi eiLauantai 31.05.2008 11:07

Urheilu kiinnostaa, seksi ei
31.05.2008 06:51 iltasanomat

Suomalaismiehet kääntävät selkänsä seksille formuloiden, jääkiekon, metsästyksen ja kalastuksen edessä, listaavat seksitutkijat.

Tämä tukee brittitutkimusta, jonka mukaan eurooppalaisia futisfaneja ei kiinnosta seksi. IS kertoi, että 72 prosenttia valitsee mieluummin jalkapallon kuin seksin.

- Seksi ei tarjoa välttämättä mitään uutta. Se on sitä samaa vanhaa pullaa. Jos olet sen joskus kokenut, that's it. Mutta pärjääkö Kovalainen tai Räikkönen, siinä on paljon suurempi intressi kuin mentäisiin sänkyyn ja tehtäisiin se samalla tavalla kuin aina ennenkin, pohtii seksologi Kari Heusala.

Urheiluun liittyy yllätysmomentti, mutta seksin tulos on yleensä ennalta arvattavissa. Heusalan mukaan tämä selittää osaltaan miesten haluttomuuden.

- Seksissä saavutettu tilanne on yleensä aina samanlainen. Irtosuhteet tietysti tuovat uusia virikkeitä, Heusala toteaa - mitenkään kannustamatta niihin.

- Naisilla on se käsitys, että miesten orgasmi on aina samantyyppinen. Se ei ole niin. Miehetkin kaipaavat joskus rajumpaa äksöniä, toisinaan hellempää. Orgasmin voimakkuus on hyvinkin erilainen riippuen tilanteesta. Jos seksi tehdään aina saman kaavan mukaan, niin silloin orgasmikin on samanlainen, naisten orgasmikirjaa valmisteleva Heusala jatkaa.

Suomalaisten seksielämää tutkinut emeritaprofessori Elina Haavio-Mannila arvelee, että vain kiihkeimmät urheilufanit eivät harrasta lainkaan seksiä.

- Tutkimuksissani on tullut esille, että ihmiset, jotka ovat ääri-ihmisiä, eivät nauti seksistä. Oikein jalkapallohullut ovat kuin uskovaisia tai raivoraittiita, Elina Haavio-Mannila vertaa.

Professori muistuttaa, että tutkimusten mukaan miehet kuitenkin haluaisivat enemmän seksiä. Heusala taas arvelee, että olympialaiset menevät kesällä seksin edelle.

- Uskon, että sikspäk ja kyrsä kiinnostavat tv:n ääressä enemmän kuin se, että nainen koettaa ehdotella jotain.



onneks tää oli britti tutkimus, eikö koske suomalaisia...eihän???

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.