Aloitetaan häkillä, jossa on viisi apinaa.
Laita banaani roikkumaan häkin katosta ja tikkaat banaanin alapuolelle.
Jonkin ajan kuluttua joku apinoista lähtee kiipeämään banaania kohti. Heti,
kun apina koskettaa tikkaita, ruiskuta muita apinoita kylmällä vedellä.
Jonkin ajan kuluttua joku toinen apina lähtee kohti banaania samoin
tuloksin - muita apinoita ruiskutetaan kylmällä vedellä. Kohtapuoliin
tikkaille pyrkivän apinan aikeet estetään toisten toimesta.
Nyt luovutaan kylmästä vedestä. Yksi apina otetaan häkistä pois, ja tilalle
laitetaan uusi. Uusi apina haluaa kiivetä tikkaille ja hakea banaanin.
Kauhukseen apina huomaa, että muut käyvät sen kimppuun.
Parin yrityksen jälkeen apina ymmärtää, että yritys kiivetä tikkaita johtaa
joukkokuritukseen.
Seuraavaksi korvataan taas yksi alkuperäisistä apinoista uudella.
Edellisellä kerralla vaihdettu apina osallistuu kuritukseen nyt innolla!
Näin toimitaan kaikkien alkuperäisten apinoiden kanssa. Joka kerta, kun uusi
tulokas yrittää tikkaille, muut kurittavat tätä. Useimmilla ei ole mitään
käsitystä, miksi ne eivät saa kiivetä tikkaille tai miksi ne osallistuvat
tulokkaan kurittamiseen.
Kun kaikki alkuperäiset apinat on korvattu, ei yhtään häkissä olevaa apinaa
ole ruiskutettu kylmällä vedellä. Kuitenkaan yksikään apina ei enää yritä
tavoitella banaania.
Miksi ei?
Koska niiden mielestä täällä on aina toimittu näin.
Ja näin, ystävät, yrityksen toimintamalli syntyy.