Nonniin elikkä se baari. Periaatteessa kyseessä oli yksi iso halli, johon ihmiset meni juomaan kaljaa ja syömään rasvasta ruokaa. Kalja haettiin erikseen hallin ulkopuolelta , se tuli suoraan tynnyristä ja oluiden jälkeen tuopit huuhdeltiin itse seuraavaa juomakertaa varten. Tottakai siis kun lopetti, niin tuopit piti laittaa sivuun. Ruokaa sai hakea pikkukojuista, joita oli ainakin 15. Aika siistiä, oltiin Reaganin kanssa aivan innoissamme.
Tänään sitten krapulaisena löysin ittelleni ok hintaset liput ja lähin kiertelemään kaupunkia. Kävin kahdessa eri kirkossa ja molemmat aivan upeita. Ensimmäinen oli aivan mielettömillä yksityiskodilla sisustettu ristinmuotoinen rakennus, jonka yläkerrassa kuoro piti konserttia. Ainoa huono puoli oli se, että kirkko oli täynnä turisteja, joten siellä ei voinut ollenkaan hiljentyä.
Toinen kirkko oli aika lähellä, selkeästi vanhempi kivirakennus. Siellä oli tunnelmallisempi valaistus, karummat kiviseinät ja kyltit, että kyseessä oli rukoukseen tarkoitettu alue ja turvat umpeen. Tottakai jonkun puhelin alkoi soimaan, mutta tunnelma kyseisen idiootin poistuttua oli kohdallaan.
Kirkkojen jälkeen vaelsin hautausmaalle ja löysin paikalliset katakombit. Pääsymaksu oli vain euron ja syy aika selkeä. Kyseessä oli joku vanhempi hautaseinämä, jossa ollut enää yhtään hautaa jäljellä. Ei se mitään tutustuin kreikkalaiseen joukkioon, ja saatiin hyvät naurut yhdessä.
Katakombien jälkeen menin vanhimpaan paikalliseen leipomoon, johon kreikkalaiset tulivat myös. Ostin hyvää makeaa pullaa ja lähdin kohti Salzburgin linnoitusta. Tottakai kreikkalaiset olivat pian sielläkin! Noh lyöttäydyin parin Slovakialaisen seuraan ja sanoin, että hei ollaan kavereita jookoskookos. Sehän sopi mainiosti kyseiselle pariskunnalle ja lähdettiin kiertämään linnoitusta yhdessä.
Linnoitus on mäen päällä, joten näkymä kaupunkiin oli uskomaton. Sieltä pääsi myös näkemään Salzburin eteläpuolelle Alppeja päin, ja meinasi sydän pysähtyä kun katseli maisemia. Uskomattoman kaunista! Päätin että joku vuosi pitää päästä kiertämään ympäri Alppeja ja paremmin tutustu Itävaltaan. Olin aamulla puhunut paikallisen kanssa, ja kyseinen herra sanoi, että Wien ja Salzburg ei anna todellista kuvaa Itävallasta. Harmittaa tosi paljon kun ei ole aikaa tutustua 'oikeaan Itävaltaan'
Linnoituksen jälkeen sanoin näkemiin hetkellisille kavereilleni ja lähdin metsästämään safkaa. Olin eilen stressannut niin paljon, että en ollut syönyt koko päivänä. Tänään on mennyt sitten aikalailla tankatessa. Kuitenkin kävin syömässä perinteistä Itävaltalaista ruokaa, eli sushia ja kävin ottamassa nokoset. Tämä raikas ilta pistää väsyttämään
Illemmalla mongersin vielä vähän kaupungilla ja totesin että kaikki museot menee kuudelta kiinni. Onneksi olin nähny konsertti kyltin joten päätin mennä sivistämään itseäni klassisen musiikin pariin. Se pidettiin Barokkimuseossa, joka itseasiassa sisälsi vain freskoteosten esipiirroksia. Aika jännä idea. Soittimia oli vain kaksi, piano ja sello ja soittajat olivat aivan mahtavia. Yllätyksenä heille tuli ihmisten vähyys, meitä oli vain kuusi kuuntelemassa. Onneksi heillä oli hyvä huumorintaju ja sanoivat että tämä on sitten privaattikonsertti.
Nyt ollaan sitten oikein kultturelleja ihmisiä! Huomenna olisi tarkoitus ehkä mennä riippuliitämään tai sitten käymään pakollisissa Mozart museoissa. Yöllä tulee lähtö sitten muncheniin ja aamukoneella takaisin Helsinkiin. Tulee ikävä Itävaltaa, tänne on pakko tulla takaisin!