puol kakstoista. uuu. himmee hätä. Pitäisköhän asialle tehdä jotain?
mulla kävi pari hassua asiakasta. Yksi halus kauheesti hissiä meidän mäkkiin. Kun sanoin että ei oo eikä tuu, niin kyseinen herra sitten sanoi nokka pystyssä että menee jonnekin muualle. ohho, mäkki kaatui sitten siihen. Toinen asiakas halusi hirveästi aterian kokiksella. En sitten tiedä minkä hampparin se sitten halusi. Jänskää.
Sanoivat että tein hyvää duunia tänään. Noh kivahan se on kuulla. Tosin jos raivopäissään taistelee bic macista niin taitaa se hyvä duuni jäädä jonnekin rajan taakse.
Onpa aneeminen fiilis. Tai väsyny. Jalkoja kolottaa ja selkää särkee. Ja on säitä pidelly.Lauantaina tulee kolme kuukautta täyteen. Huh. Ja vieläkin on ihan newbie fiilis. Kolme kuukautta edessä ja sitten tuun suomeen käymään. Tai no, fiiliksen mukaan, kuten yleensä. Puoli vuotta on kuitenkin tarkotus täällä jumittaa. Tämmöstä juupas-eipäs kinastelua ittensä kanssa.
ainii! Hemoglobiini tipahti taas jonnekkin kankkulan kaivoon. Onneks otin rautatabletteja varmuuden vuoksi mukaan. Tosi ärsyttävää kun pitää pitää ittestään huolta. Onko tämä sitä niin sanottua aikuistumista?
Oli ehkä kuivin vappu ikin. Olin töissä ja sitten nukuin. Jei. Tätä kaipaan eniten suomesta, sitä ihanaa rellestystä kaveiden kanssa. Ja niitä puita kesäaikaan. Ja biitsikeikkoja vapaapäivinä. Pitsaa ja kaljaa(okei siideriä) ja biitsi. voiko enempää toivoa? niin ja hyvää musiikkia. Grillausta. Aurinkoa. Heinäkuuta. Joskus sitä ihmettelee, että mitä hittoa teen täällä.
Mutta sitten tapahtuu jotain kivaa. Vapaapäivä täällä, kävely puistossa, poika mukana. Kikatusta ja Englantia. Käytiin viime viikolla Wimbledonissa tsekkaamassa miljoonakämppiä. Ne olivat aivan ihania, justiinsa semmosia perus Englantilaisia mökkejä. Ja sitten mentiin semmoiseen syrjäiseen puistoon. Aivan ihmeellistä. Kokoajan jotain uutta. Jos voisin asua pummina puistossa, valitsisin sen puiston.
Mutta vinkkinä Englantifriikeille: Lontoo ei ole Englanti. Tää on iso kaupunki, joista ehkä puolet on englantilaisia. Okei, yksi neljäsosa. Jotkut kulttuuriset nähtävyydet on vain turisteja varten jätetty pystyyn. Ja tämä paikka on täynnä puolalaisia ja itäblokkilaisia. Ja hammaslääkärissä on naisia, jotka käyttävät huntua. (Mikä on aivan upeeta, odotan innolla ensimmäistä hammaslääkärikäyntiä(joka tapahtuu aika piakkoin, mulla on taas reikä hampaassa))
nojoo enivei. meenpä nukkumaan. huomenna on vapaapäivä<3