Harmaana valuvat aamut
vetävät perässään arjen rattaita
kalkattavat ketjut suonikohjuisten nilkkojen ympärillä,
näetkö nyt, näetkö,
voimattomuuden väsyneiden kansojen yllä?
Mihin johtaa tie,
mudalla kuorrutettu,
terävillä kivillä koristeltu?
Mustana pimenevät
kylmää puhaltavat, samean kiiltävät illat,
puutuneen selkäsi, arpeutuneiden hartioidesi
päälle laskeutuneet murheet
kasattuna vuoreksi, jolle ei ole kiipeämistä.