Vähässä ovat ne hetket
niin harvassa,
näkisin päivänvalon
kurjaan kolooni.
Näiden itkuisten ikkunalasieni takaa
vilisevät unohdetut, kadotetut maisemat.
Näköharhojako?
Sumeaa tyhjyyttä silmän kantamattomiin
perspektiivi häviää,
velvollisuudentunto puskee sakean sumun sekaan.
Et voi luovuttaa,
et alistua ikeesi alle.
Mitä halusin tältä tieltä?
Muuta kuin satunnaista aurinkoa,
lämpöä huomisen kylmään aamuun.
Tunnottomat ovat jalat mudassa kahlaavan.
Verinaarmuilla känsäiset päkiät.
Onneksi väität välittömästi
kaikkea sitä mitä velkakirjassani omakseni ilmoitan.
Kertoa voin,
ei mikään minulle laskettu ole omaani,
ei mikään annettu ole pysyäkseen.
Lainailoja ovat vähäiset murenet
lainakiloja ovat onnenvaa'an antimet.
Paha olo on palkka tuskaisen kulkijan,
kuvotus, synkkä tie halki väärien kujien.
Värisen inhosta ajatuksen
jälleen yhden huomisen.