IRC-Galleria

Elämän hiekka
ajelehtii limaisella muovilattialla,
siirtyy jalan alta pois
pyörähtää sukanpohjassa paakuksi.

Mutaiset askeleeni
siivottomassa kodissani
ovat väsymätön taistelu
oikeudenmukaisuuden
rehellisyyden
väsymyksen
nimissä.

Veit.

Kuka sinä olet ottamaan,
keräämään, kadottamaan?

Veit.

Kuka olet tunkeutumaan minuun,
tuhrimaan elämäni karmit?

Veit.

Sinulla ei ollut oikeutta,
ei lupaa ei valtuuksia ei mitään.

Veit.

Otit minun, hävitit minut,
en ole kukaan, en mikään.

Veit.

Kuole helvetissä.

Jää,
jäähileitä,
jää vielä hetkeksi
ihmettelemään
kiteytyneiden haaveiden
putoilua liian sulaan maahan.

Jää,
jääkenttä,
jää kanssani katsomaan
näkemään
kauemmas kuin silmät
kantavat yli hyisen veden.

Jää
jää viereen,
tahdotaan nähdä
ehdoitta odotuksitta
elävä, hengittävä huominen.

Jää
jää silti,
ettet aikonut
tohdi käsin koskettaa
kylmää, lämmittää
vapiseva ja hiljainen.

Vähässä ovat ne hetket
niin harvassa,
näkisin päivänvalon
kurjaan kolooni.

Näiden itkuisten ikkunalasieni takaa
vilisevät unohdetut, kadotetut maisemat.

Näköharhojako?
Sumeaa tyhjyyttä silmän kantamattomiin
perspektiivi häviää,
velvollisuudentunto puskee sakean sumun sekaan.

Et voi luovuttaa,
et alistua ikeesi alle.

Mitä halusin tältä tieltä?
Muuta kuin satunnaista aurinkoa,
lämpöä huomisen kylmään aamuun.
Tunnottomat ovat jalat mudassa kahlaavan.
Verinaarmuilla känsäiset päkiät.
Onneksi väität välittömästi
kaikkea sitä mitä velkakirjassani omakseni ilmoitan.
Kertoa voin,
ei mikään minulle laskettu ole omaani,
ei mikään annettu ole pysyäkseen.
Lainailoja ovat vähäiset murenet
lainakiloja ovat onnenvaa'an antimet.

Paha olo on palkka tuskaisen kulkijan,
kuvotus, synkkä tie halki väärien kujien.
Värisen inhosta ajatuksen
jälleen yhden huomisen.

Kiittämättömyys,
kykenemätön, riittämätön,
puuduttavan väsyttävä tyytymättömyys.

Kiittämättömyys
halkoo etenevän railon tavoin
elämäni euforian jääkenttää.

Kiittämättömyys
jäsentelee tunteeni huonoihin,
huonompiin, huonoimpiin.

Kiittämättömyys
karsii kaikesta hyvästä vähäiset onnet,
viipaloi jäljelle jääneet toiveet.

Kiittämättömyys
on palkkani ja bonukseni
tästä pelistä,
jota niin taitavasti elämäni nimellä
pyörittelen, kääntelen, vääntelen,
kipuisin rantein, vähäisin voimin,
suurin, kylmettynein kyynelin.

Kiittämättömyys
on tuskani, taakkani ja tukkeeni
toisenlaiseen huomiseen.

Harmaana valuvat aamut
vetävät perässään arjen rattaita
kalkattavat ketjut suonikohjuisten nilkkojen ympärillä,
näetkö nyt, näetkö,
voimattomuuden väsyneiden kansojen yllä?

Mihin johtaa tie,
mudalla kuorrutettu,
terävillä kivillä koristeltu?

Mustana pimenevät
kylmää puhaltavat, samean kiiltävät illat,
puutuneen selkäsi, arpeutuneiden hartioidesi
päälle laskeutuneet murheet
kasattuna vuoreksi, jolle ei ole kiipeämistä.