IRC-Galleria

Siivouksen merkeissä kaivoin vanhan muistolaatikon esille, ja jumahdin paikoilleni sitä katsellessa. Luin kirjeen jonka olemassa oloa en muistanutkaan, näin vanhan kiitos kortin, joulukortin ja syntymäpäivä kortin. Vanhan tekstiviestin entiseltä parhaalta ystävältä, lentolipun Tsekkeihin, linnanmäen ranneke, tarra syntymäpäivä juhlista..

Löysin vanhan paperipalan, jossa on lukiossa kirjoittettuja ajatuksia minusta.

Vanhan ystävänpäivä kortin; "Mä tiedän että sä aiot epäillä tän nallen seksuaalisuutta.. se on homo. Mut älä kerro sen äidille! <3" Kuinka vanhoja me oltiin.. minä 13 sinä 14? Onko mahdollista.. Mutta minne nalle on hukkunut?

Sitten kirje, joka sai kyyneleet silmiin. Pelkällä muistamisella. Kirjeen jossa on kohtia kuten;
"oot rakas hanitus ja on ihana..." "Kiitos että saan rakastaa sinua, because your worth it.!" Ja ennen kaikkea kappale mikä on soinut päässä, ja minä olen tullut mieleen;

"Olethan siellä, kun korttitalo sortuu
olethan siellä, kun askeleeni horjuu
olethan siellä, kun elämä kuristaa
ja luot uskoa, kun sydäntä puristaa..

Kaiken antaa tahdon sulle,
kanssas kulkee huomiseen.
Sinä kaikki olet mulle,
ja johdat askeleen..

Olethan siellä, kun kuolemaa pelkään
olethan siellä, et käännä selkää.
Olethan vierellä, joskus kompastun varmaan
ja jaksat odottaa, vaikka kulkisin harhaan."

Miten paljon muistoja mahtuukaan yhteen pieneen kenkälaatikkoon. Tuokin kirje herätti minussa kahden vuoden takaiset muistot mieleen.

Mihin nämä ajat ovat menneet, onko ne tuhlattu vai heitetty hukkaan? Onko ne unohdettu.. Ainakin minä muistan nämä ajat, koska minulla on pieni kenkälaatikkoni, mihin mahtuvat monien vuosien muistot, ja tilaa on vielä uusille.. Mutta suurin osa näistä muistoista sattuu. Nämä muistot muistuttavat ihmisistä joihin joskus luotin, he olivat vielä vähän yli vuosi sitten tärkeimpiä ihmisiä minun elämässäni. Nyt en tiedä mitään mitä heille kuuluu ja mitä he tekevät. Muistot sattuvat eniten.

Minne tieni olisikaan vienyt ilman sinua?
Minne se vie nyt kun olen ilman sinua?

Miksi joskus on vain niin vaikeaa unohtaa joku
ihminen. Ihminen joka on itselle hyvin tärkeä ja vaikka
tietää että itse ei merkkaa sille toiselle yhtään mitään?

Pystyykö sitä koskaan unohtamaan? Mitä tapahtuisi jos sille
toiselle kertoisi omat tunteensa?

"Muistojen silta, kanssasi kuljen, tahdo en unohtaa,
äänetön ilta, silmäni suljen, takas et kuljekkaan."