IRC-Galleria

<3
Opetit mut rakastamaan,
opetit uudestaan
yrittämään.
Maasta jälleen
nousemaan,toivomaan ja
uskomaan.
Opetit mut
jaksamaan.
Miksi et opettanut
unohtamaa

*** Rakastin Sua ***

Kaks kesää sitten sain sen
tietää et mun elämää väärää
suuntaa viedää
Yrtin omilla mä oppia
toimeen tulee silti suru
takaa tulee ja puree!
Frendit katto sivust ku mä
kärsin apuu ei tullu ja
settii mä käänsin
sillon tajusin et mun pitää
muuttuu ettei kaikkee viedä
ja elämä pääse puutuu!

Anna kaikkesi Anna se mistä
kärsit teet sen vuokseni
niin tuun sun luoksesi.!
Anna kaikkesi Anna se mistä
kärsit teet sen vuokseni Ja
saat mut luoksesi!

viimeinkin elämä tuntuu et
se aukee ja kaikki paska
ympärille raukee!
mikään mulle ei enää tee
kipeet koska tiedän missä
vaihees lipeet!
otteet kovenee ja säännööt
muuttuu silläkään mua ette
saa suuttuu
koska oon kokenu kaiken sen
paskan mikä mun elämäst teki
näin raskaan!

Anna kaikkesi Anna se mistä
kärsit teet sen vuokseni
niin tuun sun luoksesi.!
Anna kaikkesi Anna se mistä
kärsit teet sen vuokseni Ja
saat mut luoksesi!

Ei enää koskaan sitä mikä
kaataa et sä voi tietää mikä
on raakaa
Hedelmät on kypsii ja niit
voi poimii mut et tiädä
kuinka ne toimii!
parempi vaa ku maistamatta
jättää sillon sä voit vielä
elämäsi kääntää!

Annoit kaikkesi! annoit sen
mistä kärsit teit sen
vuokseni mä tuun sun
luoksesi!
Annoit kaikkesi! annoit sen
mistä kärsit teit sen
vuokseni Ja tulin sun
luoksesi!

Annoit kaikkesi! annoit sen
mistä kärsit teit sen
vuokseni mä tuun sun
luoksesi!
Annoit kaikkesi! annoit sen
mistä kärsit teit sen
vuokseni Ja tulin sun
luoksesi!



Kerran kun saa jotain mitä
on aina halunnut ei sitä
laske enää koskaan
menemään..

http://www.youtube.com/watch?v=_FkN8iV2bIQ&mode=related&search=

http://www.youtube.com/watch?v=JFaW2Whpw1Q&mode=related&search=

Kiitos tästä "talvesta" joka ei ole ollenkaan talvi. Käsittämätön pahamieli ja vitutus seurannu koko pimeän harmaan kolean kauden mun kantapäillä kun mistään ei tule mitään eikä mikään ole kaunista, en minä eikä luonto eikä edes ajatukset.
Olin odottanu ja ikävöiny niin kauan sitä valkoista rauhaa ja taivaalta hiljalleen leijuvaa onnellisuutta että tunnen kyllä itseni pahasti petetyksi kun sitä ei tullutkaan. Ja samalla pala kurkussa ja epätoivo- mitä jos ei enään tulekkaan?
ei lapsuuden talvia
ei pulkkamäkiä, lumen syömistä, lumilyhtyjä, avantoja, jääkiteitä,pientä tyttöä istumassa keskellä yötä ikkunan edessä muistivihko sylissään - "tänä vuonna ensilumi satoi 19.11 klo 23.47"

Mitä jos lehdet ei enään kellastu syksyllä? mitä jos en voikkaan viedä omia lapsiani vaahterakasoihin peuhaamaan, mitä jos ei olekkaan mitään mitä laittaa kuivumaan kirjan sivujen väliin? Tiesitkö, että jos kesällä laitat vihreitä lehtiä pakastimeen, ne jäätyessään kellastuvat?

Mitä jos kevät ei enään tule hiljaa hiipien? Mitä jos aurinko ei sulata jäätä eikä lunta, mitä jos koirankakka ei enään haise ja leskenlehdet jättävät kukkimatta? Mitä jos ei enään tarvitse miettiä, milloin voi jättää takin pois ja lähteä pitkähihaisella kouluun? Mitä jos auton renkaita ei tarvitse enään vaihtaa? Mitä jos aurinko pysyy kaukana ja harmaus jatkuu läpi ikuisuuden? Mitä jos pikkulinnut eivät palaakkaan?

Mitä jos aurinko ei enään polta mun olkapäitä, poskipäitä, nenänvartta, käsivartta, polvitaivetta, vaalenna tukkaa? Mitä jos hyttyset ei enään söisi teitä muitakaan onnettomia, mitä jos järvi ei enää lämpene, mitä jos en enään koskaan hyppää laiturilta ja sukella, sukella, sukella pahaa oloa pois? Mitä jos mustikoita ei enään tule? Mitä jos heinäsirkat ei enään laula, ja mitä jos kukaan ei vietä juhannusta niinkuin me, mitä jos kukaan ei kerää kukkia tyynyn alle? mitä jos koulu ei enää lopu, mitä jos kukaan ei osta mulle kesälomalahjaa, mitä jos asvaltti ei enään polta kenkien alla? Kerro mulle jotain mikä korvaa kesäyöt. Anna mulle vielä yksi auringonlasku,

Anna mulle yksi täydellinen kesäyö kaupungissa, auringon lasku, se lämmin asvaltti, käsikädessä, lenkkarit jalassa. Anna mulle suomen suvi ja lämmin järvi, anna mulle tyyni ulappa ja pitkä sukellus. Anna mulle mummon mökki ja oikea sauna, anna mulle metsäpolku.

Anna yksi kaunis talvipäivä, vitivalkoinen metsä, puita joiden oksat kaartuvat holvikäytäväksi hiihtoladun ylle. Kaakaota termospullossa, punaiset posket. Anna hiljalleen taivaalta satava lumisade, anna mun saada kielenpäähän tuo lumihiutale. ja tuo. ja tuo.. anna mulle joulun rauha.

Anna mulle yksi sateinen syysilta, katujen valot, tähtitaivas ja oivallus äärettömyydestä. Anna mulle kumisaappaat ja lätäkössä pomppiva lapsi, anna mulle ystäviä lehtikasaan. Anna mulle se kaunein lehti, jonka säästän päiväkirjan väliin.

Anna mulle se riemu kun poimin ensimmäiset leskenlehdet äidille, anna mulle se pieni maljakko johon äiti ne laittaa keittiön pöydälle. Anna mulle se fiilis, kun ensimmäistä kertaa talven jälkeen jättää takin kotiin.

Anna mulle yksi päivä jolloin mulla on oikeasti hyvä olla. Yksi päivä
jolloin ei henkeä ahdista ja ole paha olla. Anna mulle syy tähän kaikkeen!


"Herätkää. Vielä ei ole liian myöhäistä!"

Antakaa mulle mun neljä vuodenaikaa.

Siivouksen merkeissä kaivoin vanhan muistolaatikon esille, ja jumahdin paikoilleni sitä katsellessa. Luin kirjeen jonka olemassa oloa en muistanutkaan, näin vanhan kiitos kortin, joulukortin ja syntymäpäivä kortin. Vanhan tekstiviestin entiseltä parhaalta ystävältä, lentolipun Tsekkeihin, linnanmäen ranneke, tarra syntymäpäivä juhlista..

Löysin vanhan paperipalan, jossa on lukiossa kirjoittettuja ajatuksia minusta.

Vanhan ystävänpäivä kortin; "Mä tiedän että sä aiot epäillä tän nallen seksuaalisuutta.. se on homo. Mut älä kerro sen äidille! <3" Kuinka vanhoja me oltiin.. minä 13 sinä 14? Onko mahdollista.. Mutta minne nalle on hukkunut?

Sitten kirje, joka sai kyyneleet silmiin. Pelkällä muistamisella. Kirjeen jossa on kohtia kuten;
"oot rakas hanitus ja on ihana..." "Kiitos että saan rakastaa sinua, because your worth it.!" Ja ennen kaikkea kappale mikä on soinut päässä, ja minä olen tullut mieleen;

"Olethan siellä, kun korttitalo sortuu
olethan siellä, kun askeleeni horjuu
olethan siellä, kun elämä kuristaa
ja luot uskoa, kun sydäntä puristaa..

Kaiken antaa tahdon sulle,
kanssas kulkee huomiseen.
Sinä kaikki olet mulle,
ja johdat askeleen..

Olethan siellä, kun kuolemaa pelkään
olethan siellä, et käännä selkää.
Olethan vierellä, joskus kompastun varmaan
ja jaksat odottaa, vaikka kulkisin harhaan."

Miten paljon muistoja mahtuukaan yhteen pieneen kenkälaatikkoon. Tuokin kirje herätti minussa kahden vuoden takaiset muistot mieleen.

Mihin nämä ajat ovat menneet, onko ne tuhlattu vai heitetty hukkaan? Onko ne unohdettu.. Ainakin minä muistan nämä ajat, koska minulla on pieni kenkälaatikkoni, mihin mahtuvat monien vuosien muistot, ja tilaa on vielä uusille.. Mutta suurin osa näistä muistoista sattuu. Nämä muistot muistuttavat ihmisistä joihin joskus luotin, he olivat vielä vähän yli vuosi sitten tärkeimpiä ihmisiä minun elämässäni. Nyt en tiedä mitään mitä heille kuuluu ja mitä he tekevät. Muistot sattuvat eniten.

Minne tieni olisikaan vienyt ilman sinua?
Minne se vie nyt kun olen ilman sinua?

Miksi joskus on vain niin vaikeaa unohtaa joku
ihminen. Ihminen joka on itselle hyvin tärkeä ja vaikka
tietää että itse ei merkkaa sille toiselle yhtään mitään?

Pystyykö sitä koskaan unohtamaan? Mitä tapahtuisi jos sille
toiselle kertoisi omat tunteensa?

"Muistojen silta, kanssasi kuljen, tahdo en unohtaa,
äänetön ilta, silmäni suljen, takas et kuljekkaan."

Luottamus punnitaan monessa osassa. Jokainen määrittelee luottamuksen itse. Jotkut ajattelevat luottamuksen siten, että salaisuuksia ei kerrota. Toiset eivät halua että heistä kerrotaan mitään eteenpäin.

Ystävä voi lainata toiselle rahaa ja luottaa ystävän sanaan kun sanotaan että se maksetaan silloin ja silloin.

Poikaystävä voi mennä ulos kavereiden kanssa, ja silloin tyttöystävä luottaa poikaystävän sanaan kun poikaystävä kertoo illastaan.

Sisaruksiin ja perheisiin luotetaan että he ovat aina paikalla, ja tiukan paikan sattuessa he auttavat tarpeensa mukaan.

Monet menettävät elämässään monta kertaa toisen luottamuksen, ja toiset eivät usko enää ihmisten sanoihin, kun kerran on jo valehdeltu aikaisemmin.

Olen tuntenut elämäni aikana monia ihmisiä, jotka valehtelevat mitä kummallisimmista asioista. Pienenä niistä ei välitetty, jokainen kertoi tarinansa mitä värikkäimmillä liiduilla.

Nykyään elämä on mustavalkoista toisille. On vain kahdenlaisia liituja, on totuuksia ja valheita. Minä valitsen mielummin totuuden tien kun kerron ihmisille itsestäni. Miksi valehtelisin jollekkin ihmiselle itsestäni, kun vuosien päästä tämä sama ihminen voisi seisoa vieressäni kun synnytän lapseni, menen naimisiin tai valmistun koulusta. Jos tästä ihmisestä tulisikin paras ystäväni.

Jo pienimmätkin valheet voivat olla toisille suuria. Ja kun niistä jää kiinni, voi ystävyyden menettää ikuisiksi ajoiksi. Ja kuka haluaisi menettää valehtelulla yksi kerrallaan ystävistään. Minä luotan siihen, että ystäväni kertovat minulle totuuden, niinkuin minäkin kerron heille.

Minä luotan.

Minä luotan ystäviini että he kertovat totuuden minulle, oli sitten kyse painosta, vaatteiden koosta, poikaystävistä, pettämisistä, lapsuuden lemmikistä, mistä tahansa pienestä ja isosta asiasta. Hyvästä tai pahasta.

Liian monta ihmistä olen jo tuntenut jotka ovat vääristäneet sanansa, vain näyttääkseen paremmalta minun silmin. Liian monta kertaa olen luottanut sokeasti ihmisiin lainatessani tavaroita, rahaa tai lainatessani jotain muuta arvokasta. Toiset ovat voineet lainata sanojani, ja kätkeytyneet niiden taakse. Ja eivät koskaan ole palauttaneet niitä. Toiset voivat lainata kolhujani ja tekeytyä niiden olevankin heidän. Toiset ovat ihmisiä jotka vievät jokaisen muiston ja jokaisen hyvän olon itselleen, jotta he tuntisivat olevansa jotain, ja se kenen luottamus viedään jäisi heidän varjoonsa tuntien olevansa yksin ja tyhjä. Koska ei ole mitään mitä ei olisi jo viety.

Olen kyllästynyt näihin ihmisiin jotka luulevat luottamuksen olevan vain pieni asia jokapäiväistä elämää. Minulle se on iso osa. Luotan työkavereihini, tuttuihin ihmisiin, perheeseen. Jos joku osa kaatuisi ja kuulisinkin luottaneeni turhaan, mihin luottaisin enää. Uskoisinko enää totuuteenkaan. En jaksa aina kysyä ihmisiltä onko tämä totta, kun yksi kertoo minulle toista. Ja kun kuulee asioita eri ihmisiltä, ja eri tilanteista, jää miettimään mikä näistä asioista onkaan se totuus. Ja kun senkin tietää vain yksi ihminen varmasti.

Luotan välillä liikaa ihmisten sanoihin. Nyt on tullut sen ajan loppu. Ihmisten pitää tehdä töitä jotta saisivat luottamuksensa takaisin minulta. Vain muutamaan ihmiseen enää luotan täysin, ja heidän sanoihinsa. Uusia ihmisiä pelkään päästää lähelle, jos luotankin heihin liikaa kertoessani itsestäni jotain, ja he käyttävät itä hyväkseen.

Niinkuin rakkaus, luottamuskin on ansaittava. Uudestaan ja uudestaan.

"It's gonna take T.R.U.S.T to keep our L.O.V.E" © Aaliyah

Ja oon kohta just niin 22-vuotias ku oon ja voin silti olla just niin tyhmä ku oon ja näyttää niin pissikseltä ku haluan. Voin tykätä Paris Hiltonista siks et se on rikas ja laiha ja tyhmä. Ja voin angstata just niin paljon kun haluan! Vaik oon helvetin fiksu en aio näyttää sitä ulospäin, koska riittää täysin hyvin et tiedän sen ite ;) Joten hajoilkaa homot rumiin naamoihinne ja tylsyyteenne. JA jännittäkää sitä et joku ei tykkääkään teistä, koska kaikki vihaa teitä

Ja ei nappaa kenenkään mielipiteet


JA kyllä rakastan itseäni paljon

Miks melkeen aina luvataan toiselle että pysytään ystävinä/kavereina
ja ei kummiskaan olla mitään?

TYHMÄÄ LUVATA JOS EI VOI PITÄÄ LUPAUSTAAN!

Millonkohan sitä viimeks on kuullu oikeesti jonkun
positiivisen uutisen? En edes muista!

Syksyn/talven aikana saanu kuulla liikaa huonoja uutisia
niin omalta osalta ja muidenkin. Millon jonkun molemmat vanhemmat
on kuollut tai muuta! Millon jollakin epäillään syöpää!

Tänään sain tietää et tutun vauva oli kuollu jouluna sen mahaan
ja sen ois pitäny syntyy helmikuussa :'( Nyt se on enkelityttö <3

Eiks täs elämäs oo oikeesti mitää hyvää enää?
Mä en ainakaan enää usko että ois!

Liian paljon ajatuksia päässää ja tuntuu, että olisiko tyhmää nyt pyytää anteeksi?
Anteeksi kun kiukustuin, tuntuu tyhmältä. Kaikki kaatui päälle,
ja purin sen sinuun ja sun sanoihin. Vaikeaa vain kun oikeasti poistin sen numeron..
Kiukkupussi ja neiti näsäviisas sekä jääräpää tuntuu vieläkin elävän täällä mun sisällä, se sama tyttö edelleen jonka joskus tunsit. Joka innostuu liikaa jokaisesta sanasta, jokaisesta lupauksesta. Ja sitten onkin tätä taas. On kaikki väärinpäin ja neiti ärrinpurrin täältä kurkistaa.

Kokeiltaisiinko ensi vuonna uudestaan, ystävyyttä kaunista perustaa? Vai haudataanko kaikki muistot sekä muut, jonnekkin puun vierustalle. Kumpikin ottaa askelia omaan suuntaansa, ja taakse ei saa kurkistaa. Anteeksi että huijaan, mutta taakseni kurkistan varmaan silloinkin. Kun edelleen osa ei halua tästä ystävyydestä taistelemista luovuttaa..

Kyllä, sama tyttö vieläkin, jolle luovuttaminen ei ole vaihtoehto, ei koskaan.

"I am a dreamer and when i wake,
You can't break my spirit - it's my dreams you take.
And as you move on, remember me,
Remember us and all we used to be.."