IRC-Galleria

Lämmitin kahvia mikros ku en jaksanu keittää uutta niin sit unohdin ottaa sen lusikan pois sieltä kupista ja koko mikro vaan kipunoi ja mun kahvi rupes kiehumaan ja se maistuu ihan kissan kuselta, sit toi muki on niin kuuma ettei siitä voi ottaa kiinni jos ei pistä lapasta käteen.

Mä oon muutenki kiukkunen Jumalalle ja sit vielä käy näin!!!

"Jos olisin lintu
räpiköisinkö öljyssä jossain?

Jos susi umpihankien
ulvoisin kohta viimeistä kertaa.

Jos olisin järvi
olisinko jo kasvanut umpeen?

Jos olisin lapsi
minkä väristä taivasta katselisin?"

Voi Jumala jos sä olet olemassa, anna mun kestää tää tuska ja muu paska! Mä oon niin voimaton tämän kaiken edessä. Vaikka kuinka huutais ja kiljuis, mikään ei auta, aina tää sama olo palaa takaisin. Ja miksi miksi ja miksi, mitää muuta mä en enää osaa kysyä enkä edes tiedä keltä enää kysyn... Samia ei enää ole vaikka mä saisin kaikkiin mun kysymyksiin vastauksen. Mä en enää ikinä saa nukahtaa sen viereen, mä en enää ikinä saa kuulla siltä niitä ihania sanoja tai lauseita, mä en saa enää ikinä suudella tai halata sitä, eikä se enää ikinä ota mun kädestä kiinni. Miksi sun piti lähteä, mä olisin voinu ottaa sun tuskan ittelleni, mä olisin jaksanut kantaa sen! Jos Jumala on olemassa kuten luulen, miks se anto Samin tehdä sen, miks se anto sille liian suuren taakan kannettavaksi?!

"Älä mene, älä mene, älä mene!
Nyt kun se tuntuu
pahemmalta, pahemmalta, pahemmalta
kuin kuolla kesken
painajaisen, painajaisen, painajaisen
jossa ei oo mitään hyvää, mitään hyvää
tehnyt kellekkään!"

"Elämän henkäyksen takana ajaa
Loputon pelko; se laulajaa ajaa"

Tänään takasi Vaasaan, siivoan mun kämpän jota en enää ikinä voi kodiksi sanoa, jos pystyn edes sinne menemään. Ne joilla on jotain asiaa, saa mut kiinni mun nrosta, niillä se on. Ja jos jollain ei ole ja asiaa on, tiedätte kyllä keltä sen saa.

Mun elämä jatkuu, tosin ei ennallaan, kun Samin elämän liekki sammui. Mä tiedän että se olis mun halunnut jatkavan elämää tämän järjettömän surun jälkeen, se olisi halunnut meidän kaikkien elävän niin täyden ja onnellisen elämän kuin se tässä maailmassa on mahdollista, ja ihan varmasti ilman mitään turhia megalärvejä tai mömmöjuttuja! Tästä päivästä eteenpäin alkaa mun selvinpäinen elämä.

Ehkä se on vaan niin että aina rakkaus ei riitä, vaikka sitä olisi loputtomasti. Ja ikuisesti.

Jokainen herätty aamu on askel eteenpäin, joka ikinen aamu mä olen vahvempi ja jokainen kyynel tuo tilalle yhä enemmän sitä kaipausta tuskan tilalle.

On kysymyksiä joihin ei ikinä saa vastauksia, loppujen lopuksi ei tiedä haluaako niitä vastauksia edes koskaan tietää. Joskus jollain voi olla niin suunnattoman paha olo, ettei sitä halua edes jakaa muiden kanssa vaikka ne ihmiset rakastaisivat enemmän kuin omaa elämäänsä, voi kun mä olisin voinut ottaa siitä sun tuskasta sen osan, että asiat saisi muutettua.

Mutta ei, jokainen tekee valintansa, vaikka jäljelle jäisi pelkkä tyhjyys.

saat kyyneleet mun silmiin
mietin menneisyyttä katson ylös pilviin
liian aikasin poistuu liian moni nuori
teille kaataa huikkaa koko Roihuvuori
(teille kaataa huikkaa koko Hietalahti)

et pysty läheisiäs auttaa
hyödytönt on lähtee oman käden kautta
liian aikasin poistuu liian moni nuori
teille kaataa huikkaa koko Roihuvuori
(teille kaataa huikkaa koko Hietalahti)

Elämä ja kuolema tääl käsi kädes kulkee
todellisuus sattuu väkistenkin silmäs sulkee
sama juttu eri päivä ei muutu muuks
huominen eiliseks viime viikko viime kuuks

oma päätös ei tilaisuutta uutta
ei mahdollisuutta meillä menneisyttämme muuttaa
puhuminen ajallisuutta, ei hiljaisuus oo ikuisuutta
...

En jaksa kirjottaa enempää. Rakastan sua.

"Sun vierestä on aina niin hyvä herätä"

Niin jompi kumpi sanoi joka aamu. Sami mulla on niin kova ikävä sua.

Se toi mulle kerran aamupalan sänkyyn. Kupin kahvia ja kaks homejuustolla voideltua piparia.

Voi vittu tätä tuskan määrää, miten tälläistä voi edes tapahtua ihmiselle?! Kertokaa nyt voiko tästä edes päästä yli ja miten elämä voi jatkua?

Kuinka voi menettää sellasen ihmisen jota rakastaa oikeasti ensimmäisen kerran elämässään? Kenen kanssa piti rakentaa kolmikerroksinen omakotitalo uima-altaineen ja ottaa verikoira? Luvattiin harkita naimisiin menoa vuonna 2020, mietittiin alle 3 kuukauden yhdessäolon jälkeen yhteenmuuttoa ja vanottiin ikuista rakkautta? Meidän piti käydä hakemassa hopeiset sormukset joihin oltais kaiverrettua 17.11.2007; tavallaan "seurustelun alkupäivä". Ei me edes riidelty, ja kuinka se ihminen sai mut aina hymyilemään kun yritin mököttää, osas sanoa vaikeina hetkinä ne oikeat sanat ja pitää kiinni. Keittää kahvit aamulla ja huonoina päivinä nukkua mun kanssa koko päivän tai sitte pakottaa mut sängystä ylös.

Sami Övermark, minä rakastan sinua ikuisesti.

Nyt sitä ei oo, mutta kysyn sen joka iltaisen saman asian ja kerron kuinka sinä vastaat:
MINÄ: Tykkääksä musta?
SAMI: Tykkään.
MINÄ: Kuinka paljon?
SAMI: Tosi paljon.
MINÄ: Kuinka paljon on tosi paljon?
SAMI: Niin paljon että mä rakastan sua.

Joskus vaan se rakkaus ei riitä. Ja se tuskan taakka on liian raskas kantaa.

MIKS SÄ JUMALAUTA IDIOOTTI MENIT TEKEMÄÄN NIIN!!!!!!!!!!!! SAATANA KU EI VOI IHMINEN TAJUTA!!!!!!!!! PÄÄS VISPAA NYT JA NIIN KOVAA SEKÄ LEPAKOT KIERTÄÄ TAPULIA...

Hyvästi rakkain, mä en ikinä tajua. Silti mä rakastan sua AINA.