Lampaan tai naudan jauhelihaa
Hienonnettua kuminaa (juustokuminaa)
Hienonnettua raakaa sipulia
Puristettua valkosipulia
Varovasti hienoksi leikattua minttua tai vielä varovaisemmin kuivattua minttua
Hippunen kanelia
(Oreganoa ja basilikaa)
Lisää vielä vähän korppujauhoja ja munia. Anna taikinan turvota hetki, muotoile siitä pieniä pitkulaisia lihapullia. Paista niitä molemmilta puolin muutama minuutti. (Laitoin ne 175-asteiseen uuniin ja kun olivat valmiin näköisiä, otin ne pois.)
Lisuke:
Peruna-sipulipakastetta
1 keltainen paprika
2 luumutomaattia
1 prk Välimeren salaattijuustoa (= fetaa ;) )
suolaa
mustapippuria
Yrttitarhan sekoitusta
Pannulle:
rypsiöljyä
hunajaa
Sekoitetaan hunaja rypsiöljyyn. Lisätään hienonnettu paprika ja sen jälkeen peruna-sipulipakaste. Maustetaan suolalla, mustapippurilla ja Yrttitarhan sekoituksella. Kun perunat ovat pehmentyneet, lisätään hienonnetut tomaatit ja feta. Ei anneta tomaattien pehmentyä liikaa.
Oli tosi hyvää. Varsinkin tuo lisuke. Lihapullissa oli pieni makea vivahde ihan lopuksi, joten onnistuin maustamisessa mielestäni hyvin. Mieheni taas olisi kaivannut enemmän suolaa lihapulliin. Muuten ruoka tuntui hänellekin maistuvan.