Tänä aamuna Ilonan nälkä sattui näppärästi heräämiseni kellonaikaan. Syöminen oli syystä taikka toisesta hieman hankalaa, mutta ei se mitään: Ilona vastasi minulle ensimmäistä kertaa hymyyn! Katselimme toisiamme silmiin, minulla leveä hymy kasvoillani ja Ilona alkoi hymyillä aivan mahdottomasti. Ihan suu auki suupielet korvissa. Semmoinen kolmen ja puolen kilon nökäre ja niin mahdottoman iso hymy. Isi oli aivan sulaa vahaa ja liikuttunut.
Kaiken lisäksi Ilonan hymy meni pois kun hän käänsi katseensa ja palasi takaisin yhtä leveänä, kun hän katsoi minua uudestaan.
Kyllä tässä nyt kelpaa lähteä töihin polkemaan. Olo on enemmän kuin rakastunut! :)