IRC-Galleria

Hetki sitten:

Keuhkot repivät ilmaa. Reidet muuttavat kaloreita wateiksi. Sadevesi valuu takin ulkopinnalla ja hiki sisäpuolella. On vain tämä hetki, tämä pieni suora ennen seuraavaa hyppyä, seuraavaa käännöstä. Maastopyörä elää alla kuin jalkoihini kasvanut osanen, kiipeää kiven yli, puree neulasia käännöksessä, joustaa ja rusahtelee hiljaa. Se tekee työnsä ja minä omani. Polku kapenee, muuttuu pieneksi lehtien tunneliksi. Kumarran päätäni ja puhtaan saunavastan tuoksuiset koivunoksat pudottavat vettä osuessaan kypärääni. Pieni suora pätkä polussa aukeaa. Vielä hieman lisää vauhtia, hieman kovempaa sykettä, hieman enemmän ajatuksia pois muusta kuin tästä hetkestä.
Sykemittari alkaa hiljalleen nousta: 168-178-182... keuhkoissa alkaa tuntua pientä pakotusta. Perkele, ei tämä ole vielä lujaa! Typerä virne kasvoillani lisään vauhtia. Uusia sukellluksia oksien alta, luistelua mudassa. 188, vielä pääsee lujempaa! 193, laskennallinen maksimini. Ei edes okseta vielä. Vielä pikkuisen lisää, reidet alkavat lämmetä tosissaan, keuhkot vetävät kosteaa ilmaa sisäänsä. Juuri paras sää revitellä vähän, kaikki sääket ovat maan tasalla sadetta piilossa. 195-197-199! Saatana! Ilma loppuu ennen kahtasataa. Alan pudottaa vauhtia, annan pyörän rullata, niiailla töyssyissä. Pysähdyn meren rantaan vetämään henkeä. Sade putoaa meren pintaan, usva nousee lämpimästä maasta. Lähistön saaret näyttävät leijuvan ilmassa, sateella ne heijastuvat oudosti merestä. Hailuodosta näkyvät vain puiden latvat ja tuulimyllyt.
On aika jatkaa matkaa. Ajan ohi merenrannan ökytalojen, joiden pihoja täplittävät Porchet, isot mersut ja BMW-maasturit. Pyöräni selässä tiedän olevani rikkaampi kuin yksikään tämän alueen asukkaista.