IRC-Galleria

Olen tässä viime aikoina miettinyt kovasti elämää. Ihan vain siltä kannalta, mitä tällä tekee. Moni näkee elämänsä suorituksena: paljonko tienaan ennen eläkeikää? Paljonko kerään arvostusta työurallani? Mitä saan suoritettua?
Yhä useammin alkaa vaikuttaa siltä, että ihmisten elämä on suorittamista. Edetään jotain tavoitetta kohti, jonka jälkeen asetetaan toinen tavoite ja niin edelleen. Ja seuraavan tavoitteen jälkeen uskotaan, että ollaan onnellisempia. Entäpä jos yrittäisi elää niin, että on juuri nyt onnellinen? Totta, en tienaa enempää kuin haudankaivaja, en asu kuin rivitalossa ja autoni on neljätoista vuotta vanha. Toisaalta, minulla on perhe, jolle minulla on aikaa ja jota minä rakastan ja jolta minä saan vastarakkautta. Minulla on harrastuksia, joista pidän ja joita voin harrastaa silloin kuin haluan. Minulla on ystäviä, jotka ovat ystäviäni siksi, että minä olen minä. Minulla ei ole helikopterikyytiä laskettelukeskuksesta hotellille, mutta minulla on päivittäin aikaa höpöttää lapselleni hänen ollessa hereillä ja nauraessa minulle. Minulla ei ole uutta nopeaa autoa, mutta minulla on aikaa harrastaa tilannekomiikkaa ystävieni kanssa.

Miksi nämä raha-asioista puhumiset? Olen tuossa jokin tovi sitten todennut, että mitä enemmän ihminen panostaa tienaamiseen, sitä tyytymättömämpi hän on ja sitä enemmän hänellä on tarvetta saada lisää rahaa. Lisäksi tiedostan hyvin, että täysillä opiskeluihin panostamalla olisin tällä hetkellä paljon paremmin tienaavassa asemassa, mutta en olisi tavannut Katria enkä ystävystynyt niin monen ihmisen kanssa kuin nyt. Voiko sen arvoa mitata rahassa? Mielestäni ei voi.

Entäpä sitten uskominen? Usko siihen, että tekemällä niinkuin uskonnossasi käsketään, saavutat ikuisen elämän? Itse uskon, että kohtelemalla ihmisiä asiallisesti tulet myös itse kohdelluksi siten, että sinun on hyvä olla. Jos oletetaan, että jumala olisi kaikkivoipa ja kaiken tietävä sekä äärimmäisen hyvä, niin miksi hän puskisi kaikki, jotka eivät hänen nimeään julista suoraan helvettiin? Eikös se ole lähinnä sadistisuuteen taipuvaisten ihmisten ajatuksia? Jos et ajattele niinkuin minä, tulet kidutetuksi ikuisesti?
Ja ylipäätään, mihin tarvitaan jumalaa, jos ihmiset muuten päättäisivät pitää huolta toisistaan? Ihan vain siksi, että itsekin haluavat tulla kohdelluksi hyvin?

Toki näkemys siitä, että ikuista elämää ei ole ja niin edespäin voi olla ikävä ajatus. Siis se, että kaikilla on vain yksi yritys elää. Itselle rakkaat ihmiset, jotka ovat kuolleet, ovat kokonaan pois. Toisaalta, hekin ovat saaneet elää, kokea iloa ja tunteita ja mahdollisesti lisääntyä ja saaneet siten pienen palan itseään laitettua mukaan elämän virtaan; uutena elämänä ja omien arvojen siirtymisenä ainakin osittain eteenpäin.
Ennen kaikkea näkemys oman elämän ainutlaatuisuudesta ajaa juurikin jo alussa puhumaani, siihen, että miksi tähdätä kaikkea elämässään tulevaisuudessa saavutettavaan onneen, kun onnea voi kokea myös tässä ja nyt? Pienistä hyvistä hetkistä kun usein kertyy isompi kasa iloa kuin yhdestä suuresta kokemuksesta.

Jatkan ja muokkaan tätä ehkä joskus. Olen nyt nauttinut pari lasillista, eikä teksti ole varmastikaan kovin hääviä.