IRC-Galleria

Tänään oli meidän 2-vuotishääpäivämme. Varsinainen juhlistaminen tapahtui jo lauantaina, mutta tänään vaihdettiin paketit. Taas oli sellainen olo aamulla, että en tahdo mennä pois kotoa. Täällä on kaksi maailman ihaninta tyttöä tuhisemassa vierekkäin aamulla ja töissä vain työn iloa, joka sekin on ammuttu ajat sitten hajalle ja alas.
Hittolainen. Mää luen itseni artesaaniksi ja rakennan takapihalle verstaan. Rakentelen siellä pinnasänkyjä ja muita lasten tarvikkeita ja käyn aina välissä halaamassa kotiväkeä pihan toisessa päässä.

Tulipas vastaan nettiä selatessa (älkää kysykö miten) hassunhauska esine: George W Bush:in muotoinen buttplug! Jos olisi tokuttomasti ylimääräistä rahaa, niin lähettäisin tuommoisia vähän joka kokoomuslaiselle.;)
Linkki:
http://maxspeak.org/eBayISAPI.dll.htm

Loistavan puoleinen markkinointiargumentti:
"This President will really f*** you up the butt. YouÂ’re already familiar with the sensation, so why not REALLY FEEL IT with our exclusive Presidential Pooper Plug"

Nimimerkki Internetin Kuningas kirjoitti Tiede.fi:n foorumilla aika hienoa rienausta:

"Olen käynyt niin rajut ja korkeatasoiset koulut että teistä yksikään ei kelpaisi niihin edes vessaharjoiksi. Niin tyhmiä olette. Ei ihme että minua sanotaan Internetin Kuninkaaksi jo vähän joka puolella. Pressakin kutsui kylään ja autan sen miestä opinnoissa ja pihan hiekotuksessa. Loppupäivän soitan pianoa ja rakastelen."

Epäselväksi jäi, että rakasteleeko hän Tarjaa vai Penttiä. Toisaalla viestissään hän tosin totesi:

"Tyttöystäviä on vain 400 tällä hetkellä kun otin puolet niistä vaimoiksi ja loput laitoin karhujahtiin Helsingin Porthanialle"

Että valinnanvaraa näyttää olevan...

Tiedättekös, mistä nakkihomma-sana tulee? Minäpä tiijän!
Paikallisessa varuskunnassa oli veemäisempi kouluttaja, jolla oli tapana varusmiehiä juoksuttaessa huutaa "JUOSKAA NIIN ETTÄ NAKKI LENTÄÄ!!!!1" Tästä seurasi, että varusmiehet alkoivat kutsua epämiellyttäviä tehtäviä nakkihommiksi. Piakkoin hyvin soljuva sanonta levisi myös siviiliväestön keskuuteen.

Entäpä tiijättekös, mistä fillari-nimitys polkupyörälle tulee? Minäpä tiijän senkin!
Suomenruotsalaisilla lapsilla (ja ruotsalaisillakin) on konttikielen sijasta fikon (eli viikuna) kieli, jossa sanan perään lisätään fikon ja tehdään tuotteesta sananmuunnos. Muuan ruotsinkielen polkupyörää kuvaava sana velociped kääntyy siis velociped-fikon -> filociped veckon, josta syntyi slanginimi filo pyörälle. Suomenkielisillä tämä sitten taipui muotoon fillari.

Sitten helppo: Mistäkäpä gay-nimike on tullut homppeleille? Arvakkaa, tiijänkö?
60-luvulla ihmisoikeuksiaan hakevat homoseksuaalit käyttivät iskulauseenaan "Good as You", josta sitten lyhennys gay. "Gay means happy and happy means gay." Siksi kun Frank Sinatra lauloi 50-60 -lukujen taitteessa "I'm so gay", hän ei välttämättä tarkoittanut sitä niin kuin nykyisin asian haluaa ymmärtää.

Eipä muuta tällä kertaa. Jatkakaa.

Tuli tuossa hassu muistikuva Ilonan sairaalassaoloajalta: Sairaalan vaatteissa oli aina teksti OYS 55. Oletin, että Ilonalla käytetään 55-senttisten vaatteita, jotka olivat 10 senttiä ylikokoisia. Sitten huomasin, että muillakin lapsilla oli 55-senttisten vaatteet... Yhtäkkiä mieleeni tuli, että osaston numero olikin 55. Numeron alkuperä saikin yht'äkkiä aivan uuden selityksen. ;)

Olen tässä viime aikoina miettinyt kovasti elämää. Ihan vain siltä kannalta, mitä tällä tekee. Moni näkee elämänsä suorituksena: paljonko tienaan ennen eläkeikää? Paljonko kerään arvostusta työurallani? Mitä saan suoritettua?
Yhä useammin alkaa vaikuttaa siltä, että ihmisten elämä on suorittamista. Edetään jotain tavoitetta kohti, jonka jälkeen asetetaan toinen tavoite ja niin edelleen. Ja seuraavan tavoitteen jälkeen uskotaan, että ollaan onnellisempia. Entäpä jos yrittäisi elää niin, että on juuri nyt onnellinen? Totta, en tienaa enempää kuin haudankaivaja, en asu kuin rivitalossa ja autoni on neljätoista vuotta vanha. Toisaalta, minulla on perhe, jolle minulla on aikaa ja jota minä rakastan ja jolta minä saan vastarakkautta. Minulla on harrastuksia, joista pidän ja joita voin harrastaa silloin kuin haluan. Minulla on ystäviä, jotka ovat ystäviäni siksi, että minä olen minä. Minulla ei ole helikopterikyytiä laskettelukeskuksesta hotellille, mutta minulla on päivittäin aikaa höpöttää lapselleni hänen ollessa hereillä ja nauraessa minulle. Minulla ei ole uutta nopeaa autoa, mutta minulla on aikaa harrastaa tilannekomiikkaa ystävieni kanssa.

Miksi nämä raha-asioista puhumiset? Olen tuossa jokin tovi sitten todennut, että mitä enemmän ihminen panostaa tienaamiseen, sitä tyytymättömämpi hän on ja sitä enemmän hänellä on tarvetta saada lisää rahaa. Lisäksi tiedostan hyvin, että täysillä opiskeluihin panostamalla olisin tällä hetkellä paljon paremmin tienaavassa asemassa, mutta en olisi tavannut Katria enkä ystävystynyt niin monen ihmisen kanssa kuin nyt. Voiko sen arvoa mitata rahassa? Mielestäni ei voi.

Entäpä sitten uskominen? Usko siihen, että tekemällä niinkuin uskonnossasi käsketään, saavutat ikuisen elämän? Itse uskon, että kohtelemalla ihmisiä asiallisesti tulet myös itse kohdelluksi siten, että sinun on hyvä olla. Jos oletetaan, että jumala olisi kaikkivoipa ja kaiken tietävä sekä äärimmäisen hyvä, niin miksi hän puskisi kaikki, jotka eivät hänen nimeään julista suoraan helvettiin? Eikös se ole lähinnä sadistisuuteen taipuvaisten ihmisten ajatuksia? Jos et ajattele niinkuin minä, tulet kidutetuksi ikuisesti?
Ja ylipäätään, mihin tarvitaan jumalaa, jos ihmiset muuten päättäisivät pitää huolta toisistaan? Ihan vain siksi, että itsekin haluavat tulla kohdelluksi hyvin?

Toki näkemys siitä, että ikuista elämää ei ole ja niin edespäin voi olla ikävä ajatus. Siis se, että kaikilla on vain yksi yritys elää. Itselle rakkaat ihmiset, jotka ovat kuolleet, ovat kokonaan pois. Toisaalta, hekin ovat saaneet elää, kokea iloa ja tunteita ja mahdollisesti lisääntyä ja saaneet siten pienen palan itseään laitettua mukaan elämän virtaan; uutena elämänä ja omien arvojen siirtymisenä ainakin osittain eteenpäin.
Ennen kaikkea näkemys oman elämän ainutlaatuisuudesta ajaa juurikin jo alussa puhumaani, siihen, että miksi tähdätä kaikkea elämässään tulevaisuudessa saavutettavaan onneen, kun onnea voi kokea myös tässä ja nyt? Pienistä hyvistä hetkistä kun usein kertyy isompi kasa iloa kuin yhdestä suuresta kokemuksesta.

Jatkan ja muokkaan tätä ehkä joskus. Olen nyt nauttinut pari lasillista, eikä teksti ole varmastikaan kovin hääviä.

Perustinpa tuossa yhteisön: Face your fear - Fear your face
Ihan vain hassunhauskan lauseparin pohjalta. Muistuttamaan elämän reaaliteeteista, itsensä voittaminen ja vammautuminen kun joskus kulkevat käsi kädessä. Ei mitään sen syvempää ajatusta pohjalla, liittykää jos haluatte.

Tuossa tomaattikastiketta illan ratoksi puuhatessa päätin olla siisti ja taitella metallipurkit sisäkkäin. Purkista piti toki ottaa kansi irti ja taittaa se kaksin kerroin, että mahtuu sisemmän purkin sisään. Päätin olla sotkematta käsiäni liikaa ja yritin taittaa sen yhdellä kädellä. Kansi ja siinä olleet tomaattimurskan jämät lipesi tietty sormista ja niinpä sitä saatanan murskaa oli vaatteilla, seinässä, pöydällä ja lattialla. Vasemman käden sormet olivat sentään puhtaina. Sehän oli tavoitteeni <3.

Oletko koskaan aivastanut silmät auki? Mitä silloin tapahtuu? Miksi silmät menevät aina kiinni aivastaessa? Pullahtaisivatko ne muuten päästä?

Edit: Kokeilin pitää sormillani luomia auki aivastaessa. Ei edes sattunut. Hö.

Karavaanarit, nuo jättikokoisten sokeripalojen imitaatioiden hinaajat! Nuo teiden ritarit, ritarittaret ja ritalinit. Nuo kaikkien kaverit! Rakastaahan niitä pitäisi, mutta kun minä nyt vain vihaan niitä niin paljon.
Teksti perustuu tämän kesän aikana koettuun: Olemme ajaneet autolla 2400 km, pitkin poikin Suomi-neitoa. Matkan varrelle on sattunut varsin monta valkoista kuutiota, perässä luikertavine jonoineen. Vauhtia tasaiset 80km/h, paitsi ohituskaistojen kohdalla 100-115km/h. Yhden kun ohitat, niin toinen odottaa jo horisontissa jonottajiaan.
Karavaanareilla on jännä mentaliteetti: Ollaan tien käyttäjiä, joten ajetaan niinkuin muutkin: aina pääteitä sekä moottoriteitä ja ennen kaikkea keskiviivan lähellä. Ohittamaan jos lähdet, joudut koukkaamaan vastaantulijoiden kaistalle,että ylipäätään näet ohi; nuo jäähallin kokoiset kantikkaat dinosauruksen munat kun täyttävät valtaosan kaistastaan. Myös ohittaessa karavaanari pitää tiukasti kiinni lebensraumistaan ja ei missään tapauksessa poikkeuta ajolinjaansa irti keskiviivasta. Yhden kerran koko kesän aikana karavaanari on ajanut piennarlevikettä pitkin ja päästänyt takana olevan jonon ohi siten, että ehdin moisen tapahtuman nähdä. Sekin johtui siitä, että hän meinasi kääntyä väärästä risteyksestä, oli ryhmittynyt pientareelle, eikä enää uskaltanut hypätä suoraan ohi ajajien eteen.

Noh, vielä kuukausi-pari, niin noiden määrä vähenee taas. Seuraaviin suviseuroihin asti.