IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Hyvä olo. Eilen ei tullut sittenkään lähdettyä ulos, vaikka vielä iltapäivästä sitä mieltä vakaasti olinkin. Niin ne fiilikset muuttuvat. Koettu on, että lauantai-ilta on monin verroin mukavampi jos ei perjantain riennot vaivaa. Ja lauantaita kun ei kotona olla. Ei sitten ikinä.

Loppuviikko oli aika vakiokauraa. Keskiviikosta ei ole absoluuttisesti mitään kerrottavaa, sen koostuen duunista ja treenistä. Sitä vastoin hiukan spesiaalimmaksi päiväksi teki torstain se, että sain nauttia erään ihanan neidin seurasta kera mansikka-banaani-vanilja-juoman. Idea oli siis survoa blenderiin jäiset mansikat (300g), puoli litraa Valion rasvatonta vanilja-banaani-jogurttia ja pari banaania. Em. aineksilla sai aikaan litran, eli tässä tapauksessa kaksi annosta, jäisen hyvää marjahedelmäjuomaa, jota myös smoothieksi kutsutaan. Taatusti parempaa kuin yksikään pirtelö tai jogurtti, terveydellisyydestä puhumattakaan. NAM.

Eilen tuli varattua aika terveystarkastukseen. Ei, mua (päätin korvata aiemmin käyttämäni "minä"-sanan sen tunnuttua liian tekopyhältä) ei vaivaa mikään, mutta edellisestä on aikaa kuitenkin se 8 vuotta. Silloin taisi olla puhetta hiukan kohollaan olevasta verenpaineesta. Samalla olisi mukava saada tietää veriarvot muutenkin. Vainoharhaista? Ehkä.

Huomenna se tapahtuu. Suomelle valitaan toivottavasti uusi presidentti. Tai ei valita. Jokainen voi asiaan omalta osaltaan vaikuttaa, siksi äänestäminen onkin pirun tärkeää. Kantani lienee monelle täysin selvä. Tässä vielä luettavaa teille empiville http://www.edu.stadia.fi/~0501544/niinisto.htm.

Nyt muutaman tunnin jumittelut koneella teknomusiikin tahdissa, jonka jälkeen kauppaan ja suihkuun. Illalla sitten syömään(?) ja ulos. Epäilisin Birdien vetävän taas pisimmän korren, mutta katsotaan. Nyt joka tapauksessa loistavaa viikonloppua kaikille. <3

Ah. Battery.

Reikiä nolla!Tiistai 24.01.2006 21:35

"Syötkö paljon sitrushedelmiä? Juotko happamia mehuja?", kysyi hammaslääkäri tänä aamuna. Alapuruhampaideni kiille on kuulemma muisto vain. No nyt on joka tapauksessa ongelma-alueet "korjattu" paikka-aineella, ja voidaankin keskittyä jännittämään pysyykö pakkeli paikallaan vai ei. Hyvässä hapessa ne kuulemma muuten olivat. Hampaat siis.

Sain vihdoin haettua Klubitus / Sessions2 2006-kalenterin Mossosta (http://kalenteri.klubitus.org/). Kyse on siis hyväntekeväisyystempauksesta, jossa valittu joukko klubbarilaisia poseeraa hienosti toteutetussa kalenterissa lasten ja nuorten mielenterveystyön lukuun. Kipin kapin hyvää tarkoitusta tukemaan. :) Mahtavahan tuo on muistoarvoltaankin. Siis kuvatuille. Aivan mahdottoman tyytyväinen en omaan kannessa koreilevaan naamaani ole. Itsekritiikki pahin kritiikki.

Äänestinpä ennakkoon. Poikkesin hammaslääkärireissulla Annankadun postiin. Hiukan monimutkaisemmasta operaatiosta oli aiempaan verrattuna kyse; lappu suljettiin kirjekuoreen ja jonkin sortin lippunen piti allekirjoittaakin. Sauli on taas askeleen lähempänä voittoa. Tai ainakin vauva-askeleen.

Nyt Salkkarit ja sitten salille. Miten jaksan?

Lupauksia ja muuta diibadaabaaTiistai 24.01.2006 01:07

Lupasin, vannoin ja vakuutin, etten blogia tule pitämään. Tässä kuitenkin raapustan ensimmäistä postaustani ilman sen suurempaa inspiraatiota. Toivottavasti homma ei äidy aivan liian väkinäiseksi.

Tänään oli normimaanantai, lukuun ottamatta sitä, että heräsin ovikellon surulliseen pärähdykseen (mokoma on maalattu umpeen edellisen omistajan toimesta) 11.00. Sovitusta visiitistä oli kuitenkin kyse. Nimittäin ikkunankorjaajan. Mukana sillä oli monen moista purkkia purnukkaa. Öljyä, rasvaa ja niin edelleen. Työkaluarsenaalista puhumattakaan. Noin vartin väkerryksen jälkeen heppu totesi vaimealla äänellä ikkunan vaativan koko mekaniikan vaihtoa. Palellaan siis vielä tovi.

10 minuuttia Conaniin.

Oletuskuvassa näkyvät, upouudet valkoiset maihinnousukengät osoittautuivat lauantai-iltana (kuvan nappasin ennen ulkoilua...) turruttaneesta humalasta huolimatta liian pieniksi, ja tajusin jättää kengät kotiin. Ja hyvä että osoittautuivat ajoissa, eikä vaihtoajan umpeuduttua. Nyt on sitten kokoa suuremmat jalkasuojukset eteisen lattiaa koristamassa. Jospa sitten ensi lauantaina jalkojakin. Kiitos Marskin ystävälliselle tädille.

5 minuuttia Conaniin.

Heidin kanssa puhuttiin reissusta johonkin kylpylään. Pakko myöntää että kelpaisi. Omaa saunaakaan kun en omista, eikä taloyhtiön vuoroa ole tullut varattua. Ja minä kun olen saunaihminen! Vaan eipä olisi mitään poreitakaan vastaan. Tai jotain hämärää mutakylpyaromaterapiamanikyyrinesteenpoistohoitoa. Ehkäpä sitten joskus Galleria-bileiden jälkeen, helmikuun puolessa välissä.

Minuutti Conaniin.

Duunissa ei varsinaisesti mitään uutta. Kehityskeskustelu venyi yli yhdeksän (melko tuloksekaskin), ja oli pakko tyytyä Hämeentien Pikkolon valikoimaan mitä iltaruokaan tuli. Alun perin oli saileiluakin suunnitteilla, mutta kaipa viikonlopun riennot vieläkin hillitsevät liikuntahaluja. Tai ainakin kykyjä.

Conan. Palataan.
- Vanhemmat »