IRC-Galleria

tuntea petetyksi. tuntea lyödyksi. näillä käsillä halusin turmella silloin, kun kipuna minuun iskettiin totuuksia. mutta tunnen jälleen kasvaneeni tähän elämään kiinni, yhä lujemmin minä roikun siinä. tunnen saaneeni kolhuja, mutta niistä jäävät arvet kaunistavat minut. ne tekevät minusta älykkään, ne kasvattavat minun tietojani.

hmmm, jokaisella on oma maailma, mutta kaikki eivät osaa uppoutua sen saloihin. joidenkin maailma on jakautunut monien lähimmäisten kesken eikä missään ole enää omaa, pientä ja salaista. joillain taas oma maailma on niin ylitse muiden, että he elävät ainoastaan siinä ja sivusta seuraajat pitävät heitä eristäytyneinä moukkina, jotka eivät ymmärrä ympärillään
tapahtuvaa kiirettä, joka on sivustaseuraajien mielestä rauhoittavaa, mutta oikeasti vain siksi, että he pelkäävät kuulla, kun heidän oma mielensä alkaa yksinollessa huutamaaan totuuksia, joita he eivät halua kuulla koska pelkäävät itseään.

kosketa. tanssillasi hymyilet, niin keveänä käyvät sinun jalkasi.
niin kevyinä hipaisevat lattiani pintaa, toit valon mukanasi.

nyt vain pelkään hetkeä, jona olet taas poissa ja minä, minä
taas pimeässä. mutta nyt sinä tanssit. tanssit kauneudellasi,
tanssit silmilläsi, huulillasi on sanoja, ehkä laulun, minä kuulen
vain helinän joka täyttää vartaloni. se täyttää minut ja tuskin
enää kosketan lattiaa.

sinun poskipäilläsi sädehtii. minä näen, näen. tahdon nähdä,
mutta myös tuntea. ja sinä tulet minua lähelle. sinun valkoinen
ihosi painautuu minun syliini. ja minä olen onnellisin. onnellisin.
miksi minä pelkään sinun kanssasi, aivan kuin kysyisit. miksi pelkään
että valoni lähtee, miksen luota?

sinä valoni, sinäkin lähdet aikanaan.
sinä, pieni, maailman kaunein valoni, olet kohta taas poissa.
mutta siihen asti me tanssimme yhteen.
siihen asti me teemme tästä huoneesta maailman kauneimman.
valoni, olethan lähellä, valoni?

tuoksun taisin saada kiinni,
se jäi mieleen.
aurinko minun ihollani leikki,
ja kyyneleet poskillani.
iloa täynnä,
surua huutava keho.
tanssita, tanssita minua
rakkaani, lennä.
anna käsiesi nauraa, anna niiden elää.
maailmalle, näytä, näytä meille.
rakas, mitä sinä pelkäät, kuvajaistasi?
mikset näe sen läpi, suoraan sinne,
minne kaikkien pitäisi nähdä.
nähdä sydämeen.
tehdä koti, tehdä se käsillä,
jotka vain hymystäsi koskisivat jo taivaita.
kauniisti, niin kauniisti.

minun ihoni kestää,
minä kestän.
tule lähemmäksi, niin kuiskaan.
kerron sinulle kivusta, kerron pelosta.
kerron lämmöstä, kerron rakkaudesta.
jos vain uskallat tarpeeksi lähelle.
jos vain uskallat tuntea.
anna käsiesi maalata,
aukaise sinun kauneimmat silmäsi.
minä rakastan sinua.
sisko minä rakastan sinua.
minä rakastan teitä kaikkia,
kaikkia.
te saatte tulla lähelle,
te saatte koskettaa,
jos minäkin saan.

tunteina joina et puhu.
hetkinä joina uit epätoivosi syvässä järvessä.
silloinkin minä olen sinua lähellä.
silloinkin olet minulle kaunis.
silloinkin minä rakastan.

ja kun minä olen heikko,
sinä teet minusta ehjän jälleen,
teet kauniin.

sinussa minä elän,
ja sinä minussa.
te kaikki, avatkaa sydämenne.
avatkaa kauneimpanne,
näyttäkää mitä teissä on,
näyttäkää kauniit itsenne,
niin, että minä itken.
minä itken,
kauneuttanne,
hyvyyttänne.
nämä helmet ihollani muistuttavat teistä.
ne antavat minulle elämän.

ystävät. tämä on teille.
keitä en tunne, tämä on teille.
tämä on kaikille.
kaikille.

rakkautta, olette tärkeitä.

tarvitsen puita. tarvitsen sadetta. tarvitsen pimeyttä. tarvitsen yksinäisyyttä. tarvitsen ihmisiä. tarvitsen valoa. tarvitsen pelkoa. tarvitsen ajatusta. tarvitsen rohkeutta. tarvitsen musiikkia. tarvitsen lepoa. tarvitsen hiljaisuutta. tarvitsen rauhaa. tarvitsen luottamusta. tarvitsen yön. tarvitsen päivän. tarvitsen rakkautta.
en halua tarvita mitään. haluan olla yltäkylläisyys itselleni.

apua apua apua. ei minun pääni on niin sekaisin. ei en minä ajattele näin. löydän itsestäni kammottavia piirteitä ei en halua. aaa, antaa ajatusten askelien tanssia vapaasti. mutta ne ovat jo liian vapaita, niitä ei voi yrittäenkään enää kahlita. haluan hallita niitä. en voi enää, liian itsenäisiä. kääntyvät minua vastaan ja minä niitä. kehossani riehuu hillitön persoonien keskeinen sota ja voin vain seurata kun omat minäni käyvät toistensa kimppuun. toisaalta niin suloinen sekasorto ahdistaa minua hermoromahduksenkin partaalle ja minä haluan vaan olla lähellä. haluan rakastaa vihata. oksettavaa kaipausta joka puolella. eivät ne ole minussa, älä valehtele. tässä olen minä. olisinko varmana kerrankin. en ole, en minä voi. apua tämä pettää! kaikki hajoaa ja palaa taas kiinteäksi. aah olen kuin höyry joka ei osaa päättää seuraavaa olomuotoaan, joten se jää leijumaan ikuisiksi tietämättä minne mennä, osaamatta pysähtyä ja koota itseään.

sekaisin.

toisinaan on nautittava jäätelöä Helsingissämme 8)

PITÄKÄÄMME KIINNI SIITÄ, KEITÄ OLEMME JA MITÄ ITSE AJATTELEMME.

itsensä kieltäminen on niin vaikeaa. ainakin minulle. ajattelun ja toimontatapojen kieltäminen. inhoan asenteita "en saa ajatella tällatavalla tässä elämäntilanteessa". mutta kuitenkin itse kiellän itseäni. haluaisin niin irti tämän yhteiskunnan normeista ja periaatteista, ne ovat niin vanhoja, vanhentuneita. kehoitan muita poikkeamaan niistä, mutta itse olen niin ohut ja kestämätön että elän niiden mukaan, vaikkeivat ne sopisi minulle. toisaalta minun on ajateltava kanssakäyviä ihmisiä ympärilleni. etten saata heitä pulaan omilla asioillani tai etten loukkaa heitä. tämäkin tuntuu tosinaan niin turhalta. miksi emme ole voineet tottua puhumaan suoraan? miksi loukkaannumme suorista sanoista? inhoan tällaisia käytäntöjä, jotka tekevät ihmisestä yhä enemmän ja enemmän valehtelijan. erkaannumme luonnosta vallan täysin. kaikin tavoin. materiaalisesti kuin ajatuksiltammekin. ei mihinkään voi oikeastaan enää luottaa, ei edes omaan tahtoon kun sekin on jo niin massoittunut. tahdomme vain asioita, jotka ovat mahdollisia, jotka on määräten tehty mahdollisiksi. kaikki on tehty meille valmiiksi, mutta niin kapealla kaavalla, että itse en henkilökohtaisesti mahdu siihen. ja toisinajattelijat ovat vähemmistö, heitä siis luonnollisesti syrjitään. tämä on järjetöntä!

nyt vasta ymmärrän mitä on yksinäisyys. mutta minähän rakastan olla yksin! haluaisin olla ihmisten kanssa, mutta kuitenkin pelkään jotain ja olen sittenkin yksin, vaikkei se tunnu edes hyvältä nyt.

mä haluan antaa käsieni kirjoittaa. haluan mun mieleni lentävän paperille, tekevän sille jotain muuttamatonta. haluan kertoa sille itseni, tehdä siitä kauniin kauheilla asioillani. mutta se paperi vain hylkisi minua. palaisi. en uskalla koskea siihen. en jaksa. sivut tuntuvan niin painavilta, koska haluan kertoa niin paljon mutta mun sydän ei taida kestää. mun silmäni eivät kestä nyt. ne alkavat valua. niistä valuu jotain maailman kauneinta ja herkintä, mutta minä koen sen vain rumana. kun olen niin ruma. ajatukseni ovat rumia. minä olen.

minä niin haluan olla kaunis ja ihana. minä haluan tehdä ympärilleni onnea, mutta tuntuu kuin loisin vain kipua. ehkä se olen vain minä. se kipu on ehkä vain minussa. minä elän siinä ja se elää minussa, kuin loisena. haluan pyyhkiä sen pois, mutta se on jo kasvanut minuun kiinni.

se lähtee lapsuudesta ja päättyy vasta kun kuolen. minut on pilattu. minä olen pilannut. pilkkaan vain itseäni, pilkkaan niitä jotka välittävät minusta olemalla lähellä heitä. minä vain itken omaa tuskaani joka on jo niin vanhaa etten melkein muista. mutta kuitenkin niin jokapäiväistä ja väistämätöntä.

minä niin pelkään itseäni. auttakaa. mutta en anna teidän auttaa, en päästä teitä lähelleni, paitsi vahingossa. tässä olen vain minä. voisitteko vain kuunnella ja antaa minulle arvoa ja puhua kanssani kun olen taas niin eksynyt. olen niin sekaisin. tarvitsen teitä, vaikka väitän ehkä muuta. antakaa anteeksi. minäkin opettelen antamaan.

kaikki on niin kaunista ja minä haluan olla yhtä, kokonaista, arvokasta.