joo, nyt on kummaa luvassa hiuksiani koskien. muistatteko, kun mulla oli pitkät hiukset. no, leikkasin ne pois, koska aina pidin niitä samalla tavalla, koska en halunnut profiloitua pitkähiuksiseksi tytöksi (enää) ja koska mielessäni olin yhä polkkatukkainen niin kuin kaksitoistavuotiaana. polkkatukkaista iloa kesti vuoden verran, ja sitten leikkasin senkin vähän pois, kun en enää halunnut profiloitua polkkatukkaiseksi, ja koska mulla oli sisäinen haluanaloittaaalustajaselvittääkukaolen-kriisi.
olen huomannut, että suurin osa musta aikuisena otetuista kuvista on sellaisia, joissa mulla on pitkä tukka (kappas vaan kun kasvatin sen lukiossa). tästä on seurannut, että hieman viivellä, jollain tasolla, ajattelen että mulla olis vieläkin pitkä tukka, koska niin on kaikissa kuvissa aikuisesta paulasta. näin ajattelee myös äitini, joka ei millään tahdo tottua ajatukseen lyhyistä hiuksistani. ja nyt mä en tiedä mitä tehdä (hiusteni suhteen).
no ei tämä ole mikään oikea kriisi, kunhan soitan suutani ja teen tikusta asiaa. mä luulen että toistaiseksi olen ihan tyytyväinen päähäni, mutta mua vähän vaivaa kun en tiedä mihin suuntaan aion seuraavaksi.
mä en jaksaisi enää aina vaan katsella mitä maailma tuo tulleessaan. mä luulen, että mä haluaisin tehdä suunnitelmia, vaikka ihan pieniäkin.