luultavasti tämä soi yhtenä iltana kun oltiin sillä klubilla tanssaamassa missä hennaserkku käy kerran viikossa töissä:
http://www.youtube.com/watch?v=6UX0p7uAW2s
silloin tää oli ihan paras biisi, youtubessa tää kuulostaa paljon huonommalta kuin hienoisessa nousuhumalassa glasgown hipsterssien keskellä.
mistä tulikin mieleeni. molemmat serkkuni veivät minua matkan aikana suht ahkerasti tutustumaan kotikaupunkiensa kaupunkikulttuuriin ja muihin rientoihin. henna keskittyi oman soluhuoneistonsa lisäksi indie- ja hipstersteinien kotipaikkoihin, marko näytti missä edinburgin vaihtarit (ja mahdollisesti myös muut paikalliset opiskelijat) kuluttavat enimmät taskurahansa ja ylimääräisen aikansa. etenkin oppilaskunnan baari parisataa vuotta vanhan kirjaston tiloissa oli aika hieno, kuulemma vielä pari vuotta sitten sieltä oli voinut lainata kurssikirjoja tms.. hennan kanssa vietettiin myös koti-iltoja (koska glasgowssa siis vietin enimmän aikani), toisinaan viinin, toisinaan siiderin, joskus jäätelön merkeissä. niin, ja sitten näin aika paljon ihan opiskelevien ihmisten arkea, ruokakauppoja, kampuksia, kirjastoja, kämppiksiä jne. ja me käytiin katsomassa hennan kavereitten bändin keikkaa, ja yritettiin löytää niille asuntoa ensi vuodeksi. sitten yritettiin myös mennä myös sellaisen graffittigallerian näyttelynavajaisiin, mutta hannattiin lopulta ihan täysin, kun huomattiin olevamme liian ylipukeutuneita, ja liian ketään-tuntemattomia. ja sitten kiertelin koko viikon tosi paljon kirppareita, luomutoreja, secondhandliikkeitä, levykauppoja, kirjakauppoja, gallerioita ja syrjäisiä katuja. ja join hedelmäsmoothieita, ainakin kaksi.
kävin myös kahdessa museossa, yhdessä kirkossa, ja yhdellä luonnonsuojelualueella. ainoa päivä kun olin oikeasti krapulassa, oli ainoa täysin aurinkoinen päivä, ja ainoa kokonainen päiväni edinburgissa, toisin sanoen ainoa päivä kun oikeasti olisi tarvinnut olla toimintakykyinen. marko jätti mut silloin tutustumaan skotlannin kansallisgalleriaan muutamaksi tunniksi koska sitä ei oikeasti kiinnostanut pölyiset taulut niin paljoa. ihan hyvä, koska mä pystyin olemaan siellä ehkä vartin, ja sitten mun oli pakko vetäytyä ulkoilmaan keräämään itseäni kokoon. muutama tunti nurtsilla makoilua parantaa oloa kummasti... ja siis se hävetti myös vähän enemmän koska juuri se edeltävä ilta oli se kun oltiin ulkona markon kavereitten kanssa. mä olisin jotenkin toivonut olleeni vähän enemmän vieraskorea siinä seurassa. tai edes vähän vähemmän perseet...
glasgowssa on west endissa ihana tee huone chai ovna - suosittelen sitä lämpimästi kaikille.