muttei tohdi sitä vieraskoreuttaan ääneen ilmaista. mielestäni päiväunet sulakekaapin lattialla kertovat kuitenkin omaa karua kieltään. sinänsä harmi että tuo noin kainostelee, en minä olisi paheksunut, en lainkaan. sitä paitsi olisi hyvin saattanut olla mahdollista, että itsekkin olisin ollut pienoisten krapula-päivänokosten tarpeessa, joimmehan eilen rommikolaa kupin jos toisenkin ullan veljen viikonloppuloman kunniaksi.
(huom! näin ei siis kuitenkaan ollut, sillä pysyimme kohtuudessa paitsi suhteellista iäkkyyttämme, myös koska humaltuneiden varusmiesten juttuja ei kauan jaksa.)