IRC-Galleria

ai niin.Lauantai 12.07.2008 00:59

ja unohti kertoa, ettei pidä ihmisistä, joiden päivän kohokohta on se kun saa haukkua jonkun, kenet tahansa.

ei tiedä mitä tehdä,Lauantai 12.07.2008 00:57

monenkaan asian suhteen.

esimerkiksi. pitäisikö mennä nukkumaan, vai odottaa että teemalta alkaa klassikkoelokuva? tai pitäisikö syödä jäätelöä vai ei?

nti. on myös todennut, ettei ole kauhean hyvä arvioimaan oikeastaan mitään, ja että laskutaidossakin on usein auttamattoman onneton. (tällä kertaa viittataan ensisijassa askartelussa käytettäviin nauhoihin.)

(myöskin on asianomainen huomannut alkaneensa puhua itsestään kolmannessa persoonassa. tätä hän pitää outona käytöksenä [ei välttämättä mitenkään positiivisessa mielessä].)

iloitsee tyhjästä talosta,Perjantai 11.07.2008 22:33

yrittää ommella yllätyssyntymäpäivälahjaa, ja muisti juuri miten typerää ja vaikeaa on yrittää tehdä lahjoja itse. (toivoisi kovasti myös olevansa huolellisempi ihminen.)

unohti lounaansa tiskialtaan reunalle,Perjantai 11.07.2008 18:27

ja aikoo seuraavaksi, tai no töiden jälkeen, etsiä käsiinsä kangaskaupan. (vaikka onkin nälkäinen.)

hämeen sanomat kirjoittavat kai lähipäivinä hiljaisista museoista.

(emilia ja merja olivat käymässä eilen ja tänään, viettivät vuosipäiväänsä tässä yltiöromanttisessa lomakohteessa.)

oli keravalla ja tammisaaressaKeskiviikko 09.07.2008 01:30

olin taas juomassa teetä ukilla ja ukin naisella (su). seuraavana päivänä matka jatkui isän ja isän naisen mökille tammisaareen(ma-ti). hah - mulla on ollut teema(mini)loma.

välissä vietin yötä äidin luona, illan aikana ehdin mm. laskea painoindeksini muutamaankin otteeseen. ilmeisesti olen yli 20kg ylipainoinen. tuntuu oudolta ja epäuskottavalta, mutta hei mistä mä tietäisin mitä normaalit ihmiset painaa... (myöskin voi olla etten osaa laskea.)

ehdin myös bondata veljieni kanssa. pakotin molemmat selaamaan kanssani postimyyntikuvastoa ja kertomaan minkälaisia vaatteita he pitivät tyylikkäinä. (välillä olimme myös samaa mieltä, mikä oli tietenkin hienoa.) matin yritin pakottaa myös opettamaan erilaisia koripalloheittoja, mutta poika karkasi liian nopeasti. niin, ja sitten juteltiin myös molempien kanssa, ihan ilman pakkoja tai tivaamisia (mikä voi olla vaikea uskoa mutta totta). kävi ilmi että toinen veljeni on tällä hetkellä innostunut saivartelemisesta ja oikeustieteestä, ja toinen palomieheydestä ja serranon perheestä. (voitte vain arvata kumpi kummasta.) ilokseni huomasin myös ainakin vanhemman käsivarren yhtä ruskeaksi kuin omani. ei niin että tämä rusketusjuttu olisi mulle jotenkin iso asia, mutta...

valkoinen läikkäSunnuntai 06.07.2008 14:07

mun poskessa on valkoinen läikkä, luulen sitä pigmenttihäiriöksi. outoa. oikeastaan mulla on myös suunnilleen samankokoinen (sormenpään kokoinen) tummenpi läikkä toisessa kyljessä rinnan alla. onkohan jotkut pigmenttisolujutut vaan vaihtaneet päikseen paikkaa? jos niin on, saisivat lopettaa moisen hurjastelun.

mä olen ruskettunut taas aivan kauheasti. no se on sitä kun on kesä.

ei mitään kurjaaLauantai 05.07.2008 14:42

niin, siis vaikka eilisen otsikoinkin hiven harhaanjohtavasti, ei mitään ikävää ole sattunut, olin vain saanut galtsujäähyä kun mun oletuskuva lampaiden kanssa oli jotenkin vääränlainen kai. :P

mut mut. elämä on siis ollut mukavaa viime aikoina, varsin kesäistä. tänään aion mennä tutustumaan hämeenlinnan kuntosaliskeneen, sain siskolta salikortin johonkin suht. luksusmestaan loppukuukaudeksi. 8D. ja sitten kai vain rauhallista koti-iltaa, kun kaikki hämeenlinnan kontaktini ovat yhtäaikaa ruissalossa.
mä olen niin pahoillani kaikkien sellaisten puolesta.

mutta iloisempiin asioihin. olen viettänyt helsinki-lomaa. ihan parasta. on ollut kesäistä ja aurinkoa ja on saanut hengata kaikkien ihanien ihmisten kanssa (mm. äiti, niina, sini, hedu, laura-serkku) ja tehdä kultturelleja ja muitakin mukavia asioita (mm. vierailu designmuseossa ja corbijn valokuvanäyttelyssä ja elokuvateatteri orionissa) ja syödä hyvin (mm. ravintola raflassa ja porthanin unicafessa) ja nähdä ihmisten uusia koteja (mm. skattalla ja vallilassa) ja uida (mm. meressä suokissa ja stadikalla) ja leikkiä turistia (mm. suokki ja kauppatori) ja jutella tuntemattomille (esim. junassa hämeenlinnaan) ja ja. ostin myös uudet VALKOISET bikinit ja flow-festareille lipun (ja kirkkaanvihreät alushousut ja kirsikoita ja muuta outoa, turhaa, tarpeetonta, kivaa). jee.
yllättävä ja voimakas reaktio sai harkitsemaan hoitoon hakeutumista.