IRC-Galleria

yökyöökKeskiviikko 23.07.2008 00:18

hei kuulkas limaiset keski-ikäiset miehet (ja mikseivät myös naisetkin). kun tulette museoon lastenne kanssa (tai oikeastaan vaikka jättäisittekin lapsenne kotiin), ei paras tapa lähestyä lipunmyynnin itseänne ainakin puolta nuorempaa kesätyöntekijää ole ehdottelemalla ruumiintarkastusta kiellettyjen esineiden varalta - puoleen taikka toiseen.

työtyööTiistai 22.07.2008 13:06

töissä taas, satoja henkilökohtaiseen elämään liittyviä asioita hoidettavana siinä sivussa, ja silti aikaa riittää myös galtsuiluun.

ulla huomautti tänään, että näytän kuulemma aamuisin mitä masentuneimmalta. haluan tehdä tiettäväksi että se ei ole tahallista, ja etten koe olevani vastuussa naamani liikkeistä ennenkuin olen oikeasti hereillä.
tai ei muuten, mutta mitä jos se oli sisko ja sillä on hätä? kuka muu mulle soittelisi tähän aikaan numerosta jota en tunne, siellä sentään on kello eri paljon. joka tapauksessa viheliäistä, koska huomenna on työpäivä.

töissä taasSunnuntai 20.07.2008 19:33

vaikka aamulla (taas) väsyttikin kauheasti. päivän kohokohta oli kun opastin jukkaa ja elinaa. onneksi molemmat olivat väsyneitä (jukka pyöräilystä, elina darrasta), joten kumpikaan ei äitynyt ahdistelemaan poloista kesätyöntekijää vaikeilla kysymyksillä. kun täältä vankilasta vapaudun suuntaamme jukan kanssa kaupungin iloihin.

jee bileet jeeLauantai 19.07.2008 16:38

tänään on ullan ja ellun tuplasyndet, parasta. myöskin se on hauskaa, kun huomenna jukka tulee kai kylään!
ihan vain , koska se kuulostaa niin poeettiselta. ja koska joskus on hyvä lavastaa elämäänsä kohtauksia jotka kuulostavat hyviltä vuosien päästä. (ajatelkaa nyt vaikkakapa historiankirjoittamista ja kaiken maailman voitonjuhlia. tarina tarvitsee päätepisteitä ja fanffaareja että voi jatkua, ja koheesio säilyy.)

mutta seuraavaksi haluan kertoa. on hämeenlinnassa jotain, minkä veroista ei ole missään muualla. jotain, minkä vuoksi melkein voisi harkita tänne jäävänsä. torilla, kirkon kupeessa on vanhat paviljongit, joiden viereiset kivetyt tasenteet on pienten pöytien ja tuolien peitossa. toisella puolella myydään kallista olutta (yäk). mutta sillä toisella, paremmalla puolella, on italialaisen perheen omistama jäätelökahvila. ne jäätelöt on vaan niin hyviä! perhe valmistaa jäätelöt itse kadun toisella puolella olevassa rakennuksessa. tuuttien vohvelit paistetaan asiakkaiden silmien alla niin, että sen saa lämpimänä käteensä. vohvelin tuoksu leijailee kaupungilla kortteleiden päähän, eikä sen kutsua voi oikein vastustaa. ja ne jäätelöiden maut! ne ovat niin uskomattomia! eilen söin pallon "juustounelmaa", siinä oli mascarpone ja aurajuustoa, pähkinöitä ja hunajaa. (kuulostaa oudolta, mutta oli taivaallista.) viime viikolla söin pallon tiramisujäätelöä (siinä oli oikeaa tiramisua!) ja "mamma mia"-pallon jossa oli ainakin tuoreita kirsikoita ja suklaahippusia. vaikka yksi jäätelökahvila ei ehkä riitä syyksi muuttaa vieraaseen kaupunkiin, olen ehdottomasti sitä mieltä, että se on enemmän kuni riittävä syy matkustaa kaupunkiin vierailulle. (suosittelen, kesäni parhaat hämeenlinnakokemukset liittyvät ehdotomasti jäätelöön ja torin livemusiikkiin.)

eilen mulla oli ihan jäätävä mökötyspäivä. halusin vain kiukutella kaikille kaikesta. (mikä sai välillä melko huvittaviakin piirteitä.) en uskaltanut edes lähteä serkkuni mukaan katsomaan toisia serkkujamme ja kummityttöäni, koska pelkäsin etten osaisi käyttäytyä. mutta onneksi illalla päätimme sittenkin vuokrata elokuvan, ja onneksi se elokuva oli hairspray. mä niin rakastan musikaaleja! ja voi miten kaikki se tanssiminen näytti kivalta! ja miten hienolta! ja oi - ne vaatteet! tai tukat! tylliä ja väriä ja liikettä, hyväntahtoisuutta, iloisuutta! ja karismaattisia näyttelijöitä ja sympaattisia hahmoja! kun elokuva loppui ja pitkänpitkät lopputekstit alkoivat, innostuimme tanssimaan hullun lailla inkun vanhempien olohuoneetta ympäri ja ympäri, riehaannuimme kuin pienet lapset lasten kutsuilla, joilla on tarjottu liikaa sokerisia hyvyyksiä! se oli vain parasta, eikä mua mökötyttänyt enää. (tai no juurikaan enää.)
ja siivosi toimistoa niin tehokkasti, että viimeisen puolitoista tuntia työaikaa, sai syödä jäätelöä auringon paisteessa ja kuunnella opastusta hämeen linnassa.

vapaa-päiväMaanantai 14.07.2008 22:58

on hoidellut asioita vapaa-päivänsä ratoksi, mm. soitellut puhelimella ihmisille. lisäksi joutui ensimmäistä kertaa varmaan melkein viikkoon laittamaan itse päivällisensä, ja tuntee tulleensa pilallehemmotelluksi.

päivän ehdoton kohokohta oli kuitenkin kaupungin kirjastossa sarjakuvien parissa vietetty viisi ja puolituntia, joka toi mieleen lapsuuden toimettomat kesät ja kirjastohengailun.

jäi yöksi vieraiden ihmisten juhliinSunnuntai 13.07.2008 14:07

taas yhdet hämeenlinnalaiset kotibileet takana! pikkukapungin asukkaita on hauska seurata (humalassa ja) lähietäisyydeltä ihan jo kulttuuriantropologisestakin näkökulmasta. lavatanssiteemainen ilta oli hauska ja leppoisa, ikäväkseni en ehtinyt hankkia kunnollista asua. pelkään myös suututtaneeni serkkuni aivan loppuillasta. no pitää tänään yrittää lepytellä.

tulin töihin suoraan juhlapaikalta, aamupalaksi söin kirsikoita vanajan rannalla.

ai niin.Lauantai 12.07.2008 00:59

ja unohti kertoa, ettei pidä ihmisistä, joiden päivän kohokohta on se kun saa haukkua jonkun, kenet tahansa.