IRC-Galleria

mä olen nyt vaan niin iloinen! on ollut ihan mahtavaa aikaa, ja niin paljon kivaa tekemistä, ja voi vitsit. flow oli hieno, niin hieno. helsingin elokuu on vaan jotain suurempaa.

vaikka itsekkin saataan siihen joskus sortua, niin kyllä nyt on vain sanottava, ettei paljon naurettavampaa toimintaa ole, kuin itsensä niin helvetin vakavasti ottava indieherutus. osallistuin eilen dynamon levyraatiin, enkä tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. saa nähdä, miten kestän flowssa.

sain lahjaksi jonkin fleeceasian jossa on hämeenlinna painatus - en tiedä vielä onko se viltti takki vai mikä.

tästä ja huomisetsa tulee ihan hullun kiireisiä päiviä mikäli mielin täksi illaksi grillijuhliin turkuun, ja seuraavaksi jo taas espooseen, mutta saa nähdä, olenhan ennenkin pystynyt ihmeisiin.

pystyvästi saavun turkuun sitten viikon päästä sunnuntaina, päätin sen äsken kun katselin kalenteriani. aion viettää viikon loman espoossa, mutta saa nähdä millaista siellä on lomailla, kun tilaa on vähän, ja ainakin osa asukkaista on tavallista herkemmässä tilassa.

tai no, tänään olen vähän tehnyt muutakin, mm. lueskellut lisää reseptisivustoja. erityisen huomion kohteeksi ovat päässeet terveysleivonnaiset 8D.

eilen kämppikseni/vuokraemäntäni/ystäväni äiti koki yllättävän tarmon puuskan, jonka seurauksena puoli hämeenlinnaa on saanut kuulla puhelimen välityksellä ullan opiskelukaverista, joka tarvisisi motorolan laturia lainaan että voisi soittaa omalle äidilleen. 8D 8D. absurdia ja suloista, ehkä myös hiven yllättävää huolenpitoa, ei meillä espoossa vaan...

kauniin herratoimittajan vierailun jälkeen aika tuntui matelevan koko loppu työpäivän. luulin että k u o l e n tylsistymiseen.

voi vitsit. päivän ensimmäinen asiakas täällä vankilamuseolla astui juuri sisään. se oli helsingin sanomien toimittaja, ja ihan mielettömän hot! (miksi juuri tänään mulla on likainen tukka?)

pitäisi pestä pyykkiä, mutta koneelle on jonoa. siinä, että vaatteita on kesää varten mukana ikeakassillinen on monia puolia. toisaalta, pyykin pesemistä voi pitkittää yllättävänkin pitkiä aikoja. (tämä on toinen kerta kun joudun pesemään pyykkiä hämeenlinnassa tänä kesänä.) toisaalta, juuri pitkittämisen mahdollisuus ajaa laiskan ennemmin tai myöhemmin tilanteeseen, jossa pyykkiä on vain ehdottoman pakko pestä - paljon kerralla ja mahdollisimman nopeasti. toisaalta, onneksi vaatteita on vain yksi ikeakasssillinen, eikä vaikka kolmea... 8D.

tänään töiden jälkeen menimme inkun ja inkun vanhempien kanssa naivistitaidenäyttelyyn iittalaan. ostin tuliaisiksi muulle talon väelle erimuotoisia eläinsuklaita, ja itse söin suklaakuorrutettuja mansikoita (kaksi). (olisin tuonut muillekin niitä, mutta ne olivat lopussa, kun kauppa oli jo menossa kiinni.)

tänään oli ehkä helpoin työpäivä ikinä! oli taas toimistosiivousvuoro, ja kun melkein kaikki toimistosta on vielä lomalla, ja kun en enää ole hidas koska osaan jo homman, niin nyt jo olen kaupungilla "museon asioilla" kiikuttamassa esitteitä kaupungin toimipisteestä toiseen. toisaatla vaikeampaa on nyt keksiä tekemistä sinne viiteen asti...

nyt musta sais niin hienoja "olen angstinen teini ja vaaraksi itselleni kuvia".

aloittakaamme alusta. tänään lähdin aamulla martin luota hyvissä ajoissa töihin. päätin kävellä rautatiesillan ja aulangon kautta, koska arvelin sen reitin olevan lyhyempi. järven rantaa kulki polku, jonka tiesin ennemmin tai myöhemmin päätyvän linnalle, joka näkyi vasta rannalla. sitä, miten polulle pääsisi en tiennyt, minun ja polun välissä oli ainakin yksi meluaita ja rautatiekiskot. kun seuraamani tie lähti kääntymään kohti metsää ja aulankoa, päätin, että yritän päästä rantapolulle, ja siis radan yli. meluaidan yli ponnistaessani hymähtelin itsekseni muistaessani tyttöjen kertoneen juuri tällä kohtaa tehtävän eniten itsemurhia hämeenlinnassa. meluaidalta radalle johtava jyrkkä rinne oli erikokoisten irtokiven peitossa, mutta kaikki sujui ongelmitta, kunnes. vasta radan ylitettyäni huomasin rautaisen verkkoaidan minun ja järvenrantapolun välissä. no, äkkiäkös tuosta yli pääsisi. paitsi. aidan ylälaita oli 4 cm pitkin piikkien peitossa. etsin kohdan, jossa kaksi aitapalaa yhdistyi. liitoksen kohdalla oli oli n. 15 cm levyinen kohta ilman piikkejä, siihen päätin laittaa tukijalkani. kiipeäminen tuntui huteralta ja hiven riskaapelilta, mutta mitä minulle voisi tapahtua? no. kaikki meni ihan hyvin, paitsi kun piti laskeutua alas, oli vasen käteni hiven oikeaa hitaampi, ja kävi niin, että yksi aidan ylälaidan piikeistä lävisti ranteeni. tai ei lävistänyt lävistänyt, ei se tullut läpi toiselta puolelta, mutta tuli siihen melko syvä pistohaava.

lähdin kävelemään kohti työpaikkaa rannettani puristaen (tuli siitä verta, mutta ei niin hirveästi, se ei roiskunnut tai mitään), mutta sitten jo kymmenen metrin jälkeen alkoi pyörryttämään niin paljon että jouduin jäämään huilimaan. no, siinä sitten ilman kännykkää (ei akkua) ulkoilureitillä ranne auki muutaman kilometrin päässä työpaikasta tai kaupungista mietin mitä tehdä. lenkkeilijöitä kulki paljon, mutta kukaan ei pysähtynyt tai kysynyt onko kaikki varmasti hyvin. (miellyttäviä ihmisiä nämä hämeenlinnalaiset.) no, ajattelin korkeamman verensokerin auttavan, joten söin kaksi omenaa jotka kaivoin repustani. kun olo vähän helpottui lähdin kävelemään kohti työtä.

(jatkan tarinaa myöhemmin.)