IRC-Galleria

tänään jäin varttia vaille kaksi juttelemaan luennoitsijan kanssa siitä, mistä aiheesta kirjoittaisin luentokurssiin liittyvän esseen. oli siinä muitakin, mutta liian kilttinä en viitsinyt suotta hoputtaa asiaani. ajattelin, että no, vaikka en kahden tanssitunnille ehtisikään, niin ainahan voin mennä sitä seuraavalle kehonhallintatunnille. kävi kuitenkin niin, että luennoitsija intoutui puhuman hiven luultua pidemmäksi aikaa - kahdeksi ja puoleksi tunniksi! ihan järkyttävää. eikö sen olisi pitänyt olla jossain? mun ainakin olisi pitänyt. ja lopputuloskin oli monella tapaa huono, en ole ollenkaan varma kirjoitanko esseetä lainkaan, meni jotenkin maku koko asiasta. hirveen kiva.

jostain kumman syystä olen viime päivinä innostunut makaroonisalaateista. sellaisista, joista olen ikuisuuksia pauhannut, että miten kukaan voi niitä haluta valmistaa saati syödä, ja kuinka kukaan kehtaa kutsua kylmää makaroonimössöä salaatiksi.

pasi korjasi koneeni, mikä on ihanaa, mutta unohti äänikortin ohjelmisto lataukset (tai jotain), mikä tekee juancarlosista vielä vähän ramman.

olen hakenut töitä. tai ajatellut niiden hakua ainakin. turkuun ja hämeenlinnaan haetaan tänävuonna sähköisillä kaavakkeilla maaliskuun alussa, sen aikaa ehdin siis hengähtää. varmaan pitäisi katsoa kaikkia muitakin museoita kaikilla muillakin seuduilla. miksi oi miksi on viime vuoden hakemuksessa niin paljon parannettavaa? olisin toivonu että lähettäisin sitä samaa vanhaa vaan, helppo nakki ja silleen, mutta ei. joka vuosi sama työ tehtävä uudestaan. voisi ihan luulla, että vuodessa sitä olisi muka kehittynyt, tai tehnyt jotain elämällään.

toisaalta olin ihan unohtanut millainen seikkailu töiden hakeminen voi olla - ties minne sitä lopulta päätyy kun riittävän monta kertaa arpoo! voi kumpa tänä vuonna saisi saman draivin ja kävisi yhtä hyvä tuuri kuin viime vuonna, ehkä jopa parempikin. elämme jännittäviä aikoja.

palautin kirjaston kirjat ja maksoin sakot. kävin uimassa. ja syömässä. yritin suunnitella opintoja. (joskaan siinä en ollut kovin hyvä.)

nyt en tiedä mitä tehdä.

haluaisin tehdä kakun. ja katsoa elokuvia. saa nähdä.

painoin jo send- nappulaa.

elämä here i come!

palautuksen takarajan voi jo laskea tunneissa - kymmenissä tunneissa tosin, mutta yhtä kaikki.

mulla ei ole otsikoita, sisällysluetteloa, johdantoa, loppusanoja, enkä ole tarkastanut kaikkia viitteitä.

mua ei oikeastaan enää kiinnosta kirjoittaa yhtään mitään.

mikähän neuvoksi.

jeee, oli hauskaa! ja tänäänkin ehkä saan jotain aikaiseksi, ja ensi viikolla saan elämääni taas terveempää sisältöä, tai ainakin monipuolisempaa, jeejee!

ne on huomenna. väsyttää jo nyt. silmätristissä pitäisi vähän töitäkin tänään vielä ehtiä tekemään. tuntuu kuin tunnit ja päivät loppuisivat kesken (kandin suhteen) - toistamiseen. nyt on kyllä tilanne parempi kuin kuukausi sitten, vai koska se nyt oli kun oli edellinen deadline.

mä en tiedä onko mulla sukkia huomiseksi, ja monetko kengät pitää varata, ja pitääkö olla vaihtovaatteita jos ei huvita olla samassa mekossa loppuun asti, entä mitä kaikkea tarvitsee, ja mulla ei ole korttiakaan vielä. voi voi.

1. yllätyin kun en ollut saanut kasvokirjassa kutsua ystävien keskeiseen ulkourheilutapahtumaan. nyt mietin olkohan riidoissa jonkun kanssa.

2. yllätyin kun blogissani kommentoimani blogin kirjoittaja (helsinkiläinen parikolmekymppinen toimittaja) oli kommentoinut kommenttiani.

3. yllätyin ajoittaista naiviuttani, onhan selvä että blogi on julkinen, ja siten muutkin voivat nähdä mitä kirjoitan.

4. yllätyin miten haastavia odotuksia teknisten laitteiden ymmärtämykselleni on laitettu ystävieni häissä ensi viikonloppuna; miten ihmeessä voisin tietää toimivatko mikit vai ei?

luonnollisena jatkumona päätin aamukuudelta lähteä uimahalliin.

aamuisen spontauniuden väsyttämänä nukuin päiväunia noin kahdestatoista noin kolmeen.

menin syömään, ja havaitsin kaikkein säännönmukaisimmankin joskus kykenevän säännöttömyyteen.

sitten sanna lainasi mulle kirjan kandia varten.

nyt olen täällä, voi voi, töitäkin pitäisi tehdä.

silloin nukun päiväunia.

espoossa oli hauskaa, mutta kirjoitustöitä se ei valitettevasti joskin odotusten mukaisesti niin erityisen paljon vienyt eteenpäin. kaikesta huolimatta palaset alkavat putoilla kohdilleen.

tiinan kotona on jo tosi kodikasta, sinne on lapsen sitten hyvä tulla. enää viisi viikkoa, ihan hullua.