IRC-Galleria

Kuinkas ollakaan! Erään kesäillan päätteksi varmistan selkärankani romanttisuuden itselleni ensimmäistä kertaa. Rikkouduuin päästäni pieneiin aivohiukkasiin jotka kimaltelivat somasti kuin ne, tieadättehän ne lasiset esineet joissa on vettä sisällä ja kun sitä pyörittää ja ravistelee se näyttää myrskyisältä talvimaisemalta. Siinä se lillui edessäni kuin mikäkin pahanen, lepakot lentelivät yllämme vaanien. Pikkuhousuni olivat kosteina hilpeydestä. Kasvoin ulos pölystä ja levitin siipeni tuntemattomalle preerialle. Kaivoin käsilläni kuopan maahan etsiäkseni kultaa jonka tiesin olevan siellä, aivan siellä, mihin muistin sen kaivaneeni. Kaikki nuo seksiunet ovat pöllyttäneet mielikuvitustani kuin mehiläiset. Olen sulaa väristystä kuin kuunvalo joen pinnalla kun siihen heittää pienen kiven. Pelkkää valoisaa väristystä. Kokonaan. Rutistaen kokemusta kuin nallea minä muistin mistä kohtaa ei saanut painaa. Silkkirankaani kasvoi miljoonat ruusut joita jumala nuoli kuin kyyhkysen pensasta. Minua tultiin hakemaan pois, minut liu'utettiin takaisin maailmaan josta juureuduin. Kasvoin itseni mittaiseksi hetkessä. Hipaisemalla tuota ruohonkortta minä aikaansanoin maagisen mullistuksen. Kaikki tämä, kasvojeni hivelemänä.


Missä loogisuus? Missä? Olemmeko todella kuolleita eläviä? Kasvatamme surua kuin juurakkoa kuoleman kynsissä minne ikinä kävelemme ja se rakkaus, mitä kutsumme, on heleää kaikua sille mitä se voisi olla. Nyt loogisuuden pinnan hukanneena voin antautua virralle raiskattavaksi, kyllä. Millaista nautintoa sinulle saisi olla? en minä tarvitse toista häkkiä. Paikoillani. Valmiina.

he