IRC-Galleria

On jälleen aika tuoda esille nämä kurittomuudet joita panee vauhtiin informaatiohedonististen aivopiirien alullesykähdytys. Sydämeni on täynnä valtavan heleää riemua tokaistessani tuon äskeisen kollegotteni parissa. Olemme päässeet syvälle, miltei katonreunusta mukaillein oikein pitkälle itseemme, mutta mikä tuo on jonka sain aikaan nousemalla itsessäni ja unohtaessani valkokankaan jonka ohi astelee täysin huomaamaton mies. Välillä linja-auto, maisemia, polkupyöräilijä, kani, kuunnousu, valve. Jotka muistamme animaatioksi katselessamme silmäluomiemme lomitse. Me säilymme silmiemme sisällä jatkuvasti samassa paikassa. Ja meitä järkytetään animaatioilla. Nämä ihmiset, ne tietävät kiireen vilkkaan ja hyvin! Ne tietävät mistä pahuus kumpuaa, mistä pahoinvointi alkaa ja mihin se loppuu. Ne peittävät sukuelimensä peittääkseen paholaisen jonka nimeä ei paljasteta edes vahingossa! Ei, ennenkuin ne laitetaan värisemään ja rytmittymään! Maailman rytmi, yhdenmukaisuuden rytmi, ekstaasin rytmi. Yhdymme maailmankaikkeuteen yhtyessämme tuohon rytmiin. Ja nämä ihmiset, ne yrittävät tukahduttaa sen mitä kummallisimmilla keinoilla. Sitä ei ole olemassakaan, me olemme siistejä!, ne melkein huutavat typerryttävät nanoilmaukset hytkyen. Emme me voi pahoin!!, ne korottavat ääntään. Minä olen tyytyväinen!!!, nyt ne miltein jo rukoilevat passiivista anomustaan. Pahuuden olemassaolon lumous. Ne ovat selkeästi kiintyneitä tuohon ajatukseen, ne eivät tahdo kuvitella että evoluutio on täynnä seksiä(, rakastelua olettaisin. kirj.huom.)

Minun onni neurologiaani tarkastellessani, minun sievä onni, minun voimani, minun rakkauteni. Miten minun annetaankin tehdä näin itselleni! Minun annetaan lentää ja tanssia! Minun annetaan rakastaa ja miten minä pidänkään siitä! Minun herkkä vapauteni aistia, minun ruorini, kompassini ja kaikkeni. Minun energiani, jota itse käyttää hyväkseen luodakseen historiaa! Ja niin se jatkui... Kenenkään koskaan arvaamatta mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Todellisuutemme.

Kuinkas ollakaan! Erään kesäillan päätteksi varmistan selkärankani romanttisuuden itselleni ensimmäistä kertaa. Rikkouduuin päästäni pieneiin aivohiukkasiin jotka kimaltelivat somasti kuin ne, tieadättehän ne lasiset esineet joissa on vettä sisällä ja kun sitä pyörittää ja ravistelee se näyttää myrskyisältä talvimaisemalta. Siinä se lillui edessäni kuin mikäkin pahanen, lepakot lentelivät yllämme vaanien. Pikkuhousuni olivat kosteina hilpeydestä. Kasvoin ulos pölystä ja levitin siipeni tuntemattomalle preerialle. Kaivoin käsilläni kuopan maahan etsiäkseni kultaa jonka tiesin olevan siellä, aivan siellä, mihin muistin sen kaivaneeni. Kaikki nuo seksiunet ovat pöllyttäneet mielikuvitustani kuin mehiläiset. Olen sulaa väristystä kuin kuunvalo joen pinnalla kun siihen heittää pienen kiven. Pelkkää valoisaa väristystä. Kokonaan. Rutistaen kokemusta kuin nallea minä muistin mistä kohtaa ei saanut painaa. Silkkirankaani kasvoi miljoonat ruusut joita jumala nuoli kuin kyyhkysen pensasta. Minua tultiin hakemaan pois, minut liu'utettiin takaisin maailmaan josta juureuduin. Kasvoin itseni mittaiseksi hetkessä. Hipaisemalla tuota ruohonkortta minä aikaansanoin maagisen mullistuksen. Kaikki tämä, kasvojeni hivelemänä.


Missä loogisuus? Missä? Olemmeko todella kuolleita eläviä? Kasvatamme surua kuin juurakkoa kuoleman kynsissä minne ikinä kävelemme ja se rakkaus, mitä kutsumme, on heleää kaikua sille mitä se voisi olla. Nyt loogisuuden pinnan hukanneena voin antautua virralle raiskattavaksi, kyllä. Millaista nautintoa sinulle saisi olla? en minä tarvitse toista häkkiä. Paikoillani. Valmiina.

he

On parempi tietää
missä kaikki ruumiinjäsenet ovat
ennenkuin nukahtaa
hipaistessa ikuisuutta

Muurahaispesän ikiliikkuva jylinä
kuin onnepotku päähän
Minä toivoin nämä kirjaimet
Mielenkiinto loi nämä minun puolestani
mielenkiinto aloitti tupakoimaan puolestani
Vaiteliaana seurasin takapenkiltä
sirkusnäytelmää,
ilmestystä

ajattoman nautinnon esteetikot ovat liikkeellä,
Universumin korvien juurella ne pörisevät
kuin ampiaset

Jumaltuneena olemassaoloon voin sanoa että
Luonto on kaunis ja alussa oli jumala
eli sinä ja minä
ja katso millaisen maailman se synnytti!
Tämä koskee kaikkia.


jalat puutuvat tässä asennossa

08.04.2009 23:23 no hoi hoi hoi hoih oiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii tämä porvoo on RÄJÄYTTÄNYT MINUT

Vaelsin suoraan pedon sydämeen kuullessani lähiöiden kaiut kuun kannattelema. Minä todella leijuin näppäimistön yläpuolella kun kirjoitin tuon. Säihkyni vihreän valon sokaisemana minä luon kuvioita. Mutten sellaisia kuvoita joiden tekeminen olisi ikuisuus. Toin kuviot sylistäni välimeriin jotka annoin aaltoilla sydämeni valtavien sykähdysten tahtiin. Kaikki aallot olivat erilaisia. Yksikään ei jäljitellyt edellistään. Loistin avaruudessa jonka ulottuvuudet olivat niin sanoinkuvaamattomat että minä tunsin itseni vaipuvan noihin kammottaviin mittasuhteisiin joita aivot eivät enää käsittäneet. Pyörin kuperkeikkaa alas laiturilta syvyyksiin joista en edes kehdannut palata takaisin, elin liian varmasti ollakseni hupenemassa. Käännyin taakseni ja näin huomaamattomat kellukkeet joista roikkui säikeitä tuhansista muistijälistäni, se oli harhaa, se oli pelkkää leikkiä ja toivottomana istuin paratiisin portaille lausumaan sanoja. Tarinani valui vuolaasti sieluni yliläikkyvästä astiasta minkä varrella loin tienviittoja jokapuolelle mahdollisuuksistani. Vannoin valitsevan oikein ja minusta tuntui kiimaiselta tehdä se. Seksi teki minusta naisen joka kärventyy sulossa, nyt, minä kärvennyt sulossa jatkuvasti kiehtovuudessani. Lentävä kiehtovuus kiertelee kuunvalon kanssa sisuksistani ilmapiiriin.

Uimme sinisessä valossa ja minä uin ihohuokosesta tilavuuteen minkä ei kuuluisi normiston mukaan edes tanssia sillä tavalla kuin minä näin sen tanssivan. Muukalaiset osuivat silmiini sillä sekunnilla, en muistanut nähneeni mitään vastaanvanlaista kunnes ymmärsin sen olevan kasvot. Kasvot, jotka tunsin tietäväni. Tuo tieto oli rakkautta. Uin yhä kohtalokkaammin kunnes löysin tien kolkkoon mutta kahlitsevaan tilaan jonka syövereistä näytti pilkottavan kylmää valoa. Tuon ihanan huokauksen minä olin tuntenut ennenkin, se oli huokaus jonka vilpittömyyttä en koskaan epäillyt tilanteesta joka varjosti selkärankaani tuona kuninkaallisena päivänä. Kaikki tietoisuuteni oven takana rytmittyi, hyökyaallot pirstoutuivat verkkokalvoni taakse tekemään jotain mullistavaa. Piileskelevä tuhottomuus, ounasteleva onni kaunistelivat peilin edessä. Pelkoni heikkoudesta viilsi kurittomasti, minä lakkasin juoksemasta hetkeksi ja hengitin. Hengitin ilmaa joka maistui kärventyneeltä paahtoleivältä joka ei ainoastaan lentänyt jättimäisen aivopuuropadan sisuksista vaan lävähti maailmankaikkeuden kostean rämeikön läpi ohittaen ontelot jotka pitävät planeettoja pinnalla. Musta aine ei pelkästään koskettanut jokaista atomia, se myös halkaisi jokaisen kahteen koettaakseen luoda uusia ulottuvuuksia. Mikään näistä suunnitelmista ei toiminut ja galaksi säilyi surisevana ja onttona. Ei pitkään kunnes suunnattomat koruttomat lennokin alkoivat valloittaa alaa.

Yksikkään transsini ei vaivautunut jäädä kotiin uinumaan. Ne olivat nousseet pystyyn ja alkoivat kiemurrella ihoni pinnalla, tiesin sulavani nopeasti, joten keksin lyöttäytyä saatanoiden joukkoon, mitkä paljastuivatkin ihmeellisiksi harjoittajiksi. Nousin heidän siivilleen ja katsoin maapalloa. Surkea pallo välähti silmilleni, se tuli valonnopeudella saavuttaen jokaisen soluni, väistin hämmästystä ja löysin järkytyksen. Jätin sen elämisen varrelle, oli aika nousta kellotornia pitkin tähtiin jotka sijaitsivat nenänpäässäni. Raavin ne tiehensä ja liimasin siihen tarran jossa luki monia asioita koskien sen hetkistä tilannettani. Aivokemiani yhtyivät murjottavaan kuoroon. Lakaisin heidän silmiltään hieman pölyä mutta se sai koko kuoron näyttämään vielä murheellisemmalta. Imeydyin kynttilään ja samaistuin jokaisen liikkeeseen jota se teki hengitykseni vaisun puhelluksen myötä. Värit alkoivat muuttaa muotoaan ja kuulostamaan sekaisilta. Ääni oli kuin vastakatkenneen sähköjohdon itkua. Tukin korvani sementinpalasilla jotka noukin viereltäni maasta. Havaintoni kynttilästä muuntui. Valtameri porautui alleni ja luiskahdin takaisin kuulle. Aivastin kuulle muutamia sanoja joita muistellessani tunnen kihelmöintiä huulissani. Olin kertonut tunnustukseni kuunpinnalle. Mikään ei vaikuttanut enää niin suurenmoisesti. Oli kuin sata valasta olisi nousseet vedestä jättäen valtavan paineen veteen ja minä upposin jalat edellä kohti vääjäämättämyyttä. Vajoamisen merkityksenä oli selkeästi vaipumiseni vielä korkeimpiin jalaksiin universumin takaseinällä. Pelkäsin jumalattomasti kiivetessäni tuota matkaa. Mustan massan keskellä kohoili matoja joiden kielestä en saanut selvää. Ääni oli kutsuvan kummitteleva. Nahkani puski väreitä ja kohottivat lihaani hiukan. Astuin askeleita kunnes saavutin universumin reunan. Loikkasin tuntematta minkäänlaista epäilystä ja katsoin itseäni atomitasolla. Tanssivana energiavirtana oivalsin silmieni olleen täysin väärässä paikassa. Näköni ei ollut ainoastaan huono mutta olematon. Maailma toimisi yhtälailla jos puolet maailmasta olisi lääketieteellisessä merkityksessä sokea. Vaihdoin sävyä bongorumpuun ja totesin maailmani räjäyttävän minut vielä. Galaktinen minä oli yhtynyt itseensä kiehnäytyen ympärille orgastisesti täydentyen kokemukseen.

Kosmoksessa sattuu ja tapahtuu! Jälleen nieltynä hurmioon voin vaipua uneen ja herätä aamulla VOI JUMALA minä voin tehdä niin ja nauttia samalla. Automaattiset ajatukset tuovat kyyneliä silmiin ja minä voin itkeä ja nauttia samalla! AH ihanaa epätoivoa, ei toivottomuutta missään, vain ambivalentteja tuntemuksia, tuntemuksia muiden joukossa.. Ihanaa epätoivoa ja loputtomia runoja. Vatsaa kivistää ja päässä pyörii



Tänään revin alas muistojen seinän
niiden muistojen jotka aina jaksoivat tuskastuttaa minua
muistot jotka kulkeutuivat minuun vuosien varrella
ja kulkivat minussa vuosia
NYT ovat perusteellisen kevätsiivouksen alle jyräytyneet
kuin pienimmätkin hyönteiset
ja tilalle minä kasvatan
Elämän puun

TÄMÄ oli tarpeellista käsittää
nouseva kuin feeniks
on tuskasta kiitävä taide
kyyneleestä sytyn tuleen
ja palan
tuhkasta jälleen

TÄSSÄ kohdin on hyvä myöntää itselleen:
Kaikki mitä on tapahtunut
on tapahtunut vain tätä hetkeä varten
Siksi, että minä saan olla tämän hetken
todellinen jumalatar
Luoja

Ja nyt minut on jätetty henkeä haukkomaan ikuisen ihmeen eteen; Minä hengitän ja nautin tasan niin kauan kuin teen sitä. HENGITÄN sisään ulos, ilma pihisee kurkusta ja vinkuu ja ulvoo .. Naurua, NAURUA, eikö tämä koskaan lopu luojankiitos ja lopun nähdessään nauraa vieläkin varmaan

POHJATON raukea syvyys ja mahtavuus ulottuvuuksissa. Tunnen selkeyttä soluissani vaikka ilmaisenkin tulisella runoilulla kaikki sydämestäni pulppuavat kauhistuksen kautta koituneet orgasmikierteet. Kehoni on mieleni ..kanssa ryhtynyt uudelleenjärjestäytymään, tuhannet puuskat ravistelevat kökköytynyttä jäävuorenhuippua ihanin tuloksin. Aivoissani on lähtenyt käyntiin innovaatiokatalysaattori joka puhkuu kaikenmoisia suhtautumisasennoitumisia.

En ole ikinä kokenut yhtä tyhjentäydentävää uuden vuodenvaihdetta ja enkä koskaan tyytyisikään vähempään koska se on välttämätön päätös. Huomaan; taikajuoma yrteillä on vikkelyyttänyt niveliä ja venyttänyt rustoa korteksissani. Minun oli vaikea ryhtyä aluksi, mutta haasteiden vastaanottaminen vapautti vähäisetkin epäilykseni maailmankaikkeuden rakastavasta luonteenlaadusta. Nyt ymmärrän mitä tarkoitamme rajojen rikkomisella ja kalkkimuodostumien luopumisella. TOTTA miten kivuliasta ja kuinka olemme itkeneet ja vuodattaneet verta kaiken turhan homehtumisen takia. Menettäneet malttimme silloin kun meillä oli vaihtoehtona muuntua kehittävimpiin ja sallivimpiin. Olismme aloittaneet vapautumisen yltäkylläisen murehtimisen kahleista aikoja ennen.. Mutta tämä on ollut enemmän kuin välttämätöntä jo kontrastienkin takia. JA MITEN MINULLA ON HYVÄ OLLA NYT!
NYT

NYT

NYT!

NYT!!!

Kiitos Henry Miller, kiitos jokaikiselle tietoiselle kokemukselleni, kiitos Minulle ja suurkiitos Mikalle teestä.

<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

lol tuntuupa hyvältä taas

näemmä perversioon juurtuneena
NAINEN
menettää huokauksen päivälle
ikuisuudeksi
nyt olemme kokeneet muuntumisen

elämme rakkautta, elämme sitä mihin toiveikkaasti pyrimme
kalseana helmikuun aamuna
ja viime torstaina

ajatus haarautuu mielettömiin

kaipaus on raastava kuin juustohöylä ja jokaisessa uurteessa jonka kyynel tekee kasvoille laskettelee intiaaninainen kanootillaan kohti väliaikaista laskeutumista koska sillä on vaikeuksia uskoa todeksi uskomattomuutta ihmeellisyyttä taivaallisuutta täyttymistä
se jättäytyy pois
ja näivettyy
rusinaksi

kaipaus huutaa ja laulaa
se ryhtyy mielipuoliseen rääkkiin omiensa kanssa
Groucho Marx ilmestyy minulle
ja sanoo

You are free
I am free

We can have our separate trips
or we can have the same trip

tekee hyvää selälle
tekee hyvää
tuntuu niin niin
niin

niin
niin
niin

niin

hyvältä yhtäkkiä

Vihdoinkin!

Me olemme kurotelleet ja saapuneet ehdottomuuden eteen. Kurottelimme sensoristen muutosten äärelle keinolla millä hyvänsä, toivoimme äärimmäistä mielivaltaa ja meillä on se nyt. Ja kun alamme tässä ja nyt. muuttua ikuisuudeksi. Ryhdymme täysin vallattomiksi.

Pieni aistillisen järjen ylistys

Tuntuu niin suunnattoman hienolta välillä että tuskin saa tavuakaan suusta ulos
Välillä demonienkin läsnäolo tuntuu vain lämpimältä tuulahdukselta poskella tai joka ainoan aavikon ja kuolleen meren eläimien vilkas kuuhe. Se tuntuu aidolta JOK AIKINEN KERTA