IRC-Galleria

jokaista päivää rytmittää tietty määrä tapahtumia. luento siihen ja siihen aikaan, lounas sen ja sen ihmisen kanssa silloin ja silloin. kalenterin päivät täyttyvät ympyröidyistä kellonajoista, järjestetystä elämästä joka muodostaa pienenpieniä merkkipaaluja viikkojen virrassa. viihdyttävää ja nautittavaa puuhailua odotuksen lomassa. niin. odotuksen. mitä oikein odotan? joulua? lomaa? sitä että valmistun? tulen aikuiseksi (mitä se sitte ikinä tarkoittaakaan)? vai odotanko sitä että asiat ratkeavat itsestään ilman että niihin tarvitsee ottaa kantaa?

paradoksaalista, puhuin vajaa viikko sitten siitä, että rohkeinta olisi tehdä päätökset itse ja sitten kantaa vastuu päätöksistään, sillä lopultakin vain siten voi katsoa myöhemmin elämäänsä taaksepäin ja olla siihen tyytyväinen (vähän kärjistetysti sanoen). koska katuminen tuntuu suurimmalta osalta olevan valintoja, joita ei ole tehnyt. pelkuruutta...

eräänlaista pelkuruutta on myös se, että ei uskalla luottaa omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa, seurata unelmiaan ja sitten ärsyyntyy siitä kun toiset menestyvät juuri niillä alueilla jotka itseäkin kiehtovat. mutta kuinkas sitä voittaisi lotossa jos ei koskaan lottoa.