IRC-Galleria

almograve on elämää pienempi kylänen merenrannalla alentejon maakunnassa. alentejo on kuuluisa hyvistä (ja halvoista!) viineistään ja hienoista surffirannoista. muuta kiinnostavaa alentejossa ei sitten olekaan, ainakaan mikäli lissabonilaisia on uskominen. näillä perustiedoilla päätettiin sitten tehdä parin päivän reissu almograveen. heti alussa oddsit oli meitä vastaan (ihana anglisismi: the odds are against us): kävi ilmi, että parin päivän reissu kutistuisi yhden päivän reissuksi legendaaristen vain-yksi-vuoro-päivässä-bussiaikataulujen takia. lisäksi kävi ilmi, että noin 300km matkaan almograveen saa express-bussilla aikaa tuhrattua ei kolmea, ei neljää vaan viisi tuntia!!

noh, lopulta illalla yhdeksän aikaan löydettiin itsemme almogravesta nuorisohostellin respasta, ja loppuilta alkoi näyttää lupaavalta, kunnes.......meidän lisäks siinä respan aulassa hengaili joku mies, joka tuijotteli meitä erittäin kiinteesti. eikä siinä kaikki, vaan mies myös äänteli! vihellystä ja sammakon kurnutusta muistuttavaa itseilmaisua parikymmentä sekuntia kuunneltuani alkoi pelottaa. päätin yrittää ignorata koko miehen, mikä onnistuikin varsin tehokkaasti, sillä.......aulaan alkoi velloa miehen ystäviä - kaikki jotenkin syndroomaisia tai muuten jälkeenjääneitä. kyllä, näytti siltä että portugalin vammaisten yhdistyksellä oli teemaviikonloppu samaan aikaan samaisessa almogravelaisessa nuorisohostellissa.

ja nyt siis ei saa ymmärtää väärin: mun mielestä tommonen retkitoiminta on aivan loistavaa ja kaikin puolin tuettavaa, ja mulla oli varsin hyvä mieli kaikkien retkeläisten puolesta, eikä niistä ollu ollenkaan häiriötä (mitä nyt heräsivät aamulla varsin kovaäänisesti). mutta siinä illalla viiden tunnin bussimatkan jälkeen väsyneenä ja nälkäisenä ollessa toisten puolesta koettu ilo ei varsinaisesti ollu ensimmäisenä mielessä, tilanne oli niin surkuhupaisan absurdi.

mutta matka itsessään oli tosi hyvä, biitsi upea ja hazardilla löydetyt koiranpennut loputtoman ihania.


pari päivää sitten kävin leffassa katsomassa ocean's 13:n. istuin kaikessa rauhassa penkissä rasittavien kikattavien muka-aikuisten naikkosten vieressä ja mussutin irtokarkkeja (joista täällä muuten on ihan käsittämättömän huono valikoima, ihan meinaa itku tulla!!), kun screen meni ensin mustaksi, sitten siniseksi ja sitten kuului TI-DIIII ja kankaalle pamahti teksti "intervallo". karkkikäteni pysähtyi puoliväliin matkalla suuhun, mitä suuni ei käsittänyt vaan jähmettyi auki namusta odottelemaan. kesti hetken ennen kuin tajusin tapahtuneen ja 1) suljin suuni (sillä kaikkihan tietävät, että: close your mouth dear, it looks like you are missing a chromosome) 2) piilotin yhä karkkia pitelevän käteni karkkipussiin (mikä oli hivenen epäonnistunut yritys, sillä pussi oli läpinäkyvä) 3) yritin ymmärtää miksi ihmeessä joku vatipää haluaa laittaa keskelle normipituista elokuvaa tauon!

ympärilläni olevia ihmisiä se ei tuntunut haittaavan, vaan vellova portugalilaismassa vyöryi alas portaita ja ulos salista nauttimaan ansaitusta tauosta. itse kaivoin kirjan kassista ja nautin siitä kokonaiset 7minuuttia, kunnes elokuva taas jatkui. aina ei voi ymmärtää.

olin eilen illalla wanna-be lohtushoppailemassa vasco da gama -ostoskeskuksessa. kavelin sisaan stradivarius-nimiseen liikkeeseen, ihan vain muuten vaan, eihan mulla oikeestaan oo rahaakaan shoppailla mut ainahan voi kato vahan vaan katella ymparilleen eihan se ketaan vahingoita. ja siella se oli. vaaleanruskea, pusakkamallinen nahkatakki (tai siis tahan valiin taytyy tunnustaa, etta kyseessa luultavasti oli "nahka"takki, mutta sehan ei vauhtia haittaa!), juuri sellainen jota suomesta oon etsinyt kissain ja koirain kanssa - turhaan. kadet taristen ja vartalo vapisten vedin takin paalleni ja toivoin salaa etta se osoittautuisi kammottavaksi (ei tarvitsis viettaa unettomia oita miettimalla a) pitaisko se ostaa, b) onko rahaa ja pitaisko ostaa siita huolimatta ja c) jos tassa nyt viela kauan mahkin niin en varmasti sita osta kun joku toinen ehtii ensin!!). takki paallani kaannyin peiliin pain, ja....

..."nahka"takki osoittautui taydellisyytta hipovaksi!! awwww... hyppelin kuin pieni apina peilin edessa yrittaessani nahda kuinka se istuu takaa (ihan hyvin istuu), ja siina hommassa tuli niin kuuma etta kuoriuduin takista alta aikayksikon. samalla tuli todetuksi sekin, etta ihastuksessani on vuorihko (pieni vuori, tai vuori jonka paksuudesta ei ole tarkkaa tietoa, suom. huom. ;), mista syysta voisin kaariytya vaaleanruskeaan ilmestykseeni koto-suomessa viela pitkalle syksyyn. ah ja voih... ja tassa euforian tilassa paatin tarkistaa hinnan, silla suomessa vastaavat namupalat myydaan noin 200 eurolla parempaan kotiin. muruseni maksoi 60 euroa!! 60!!!! jalleen yksi syy fanittaa portugalia!! :D

ultimate-ihastukseni vuoksi vietin unettoman viimeyon, marssin tanaan takaisin stradivariukseen ja ostin takin. fiksuna (ja koyhana) skandinaavina kuitenkin varmistin, etta mikali jotain kauheaa tapahtuu (lahinna mikali saan ruokien lisa-aineista jonkinlaisen aivomyrkytyksen) ja muutan mieleni takista, voin viela sen palauttaa. ja kylla, 30 paivan sisalla kuittia vastaan.

ah, olen euforiassa. :)

nyt niita on kolme. tai viisi, ihan miten asian tahtoo ilmaista. helppojen ja huomaamattomien portugalilaisten kundien lisaks jaan kampan kolmen intialaisen kanssa, jotka on erittain elavaisia. ainakin keskenaan. surkuhupaisinta tassa on se, etta hindikundit puhuu keskenaan englantia (hassulla d-aksentilla), ovat ilmeisesti niin eri puolilta hindiaa etta eivat ymmarra toistensa murteita. life is beeeeautiful!! ;)

tanaan kuulin huonoja uutisia. menee hetki tai kaksi ennen kuin saan itseni taas kokoon ja toimintakuntoiseksi.

joka aamu klo 9.30 pªªsen todistamaan seuraavaa tapahtumasarjaa:

herªªn infernaaliseen meteliin, kuulostaa kuin joku tekisi kuolemaa vessassa: kroaaaaah, KRAAAH GRRRRRRRR GRHAAAAAA-PTHYI!!! kuuntelen hetken silmªt kauhusta suurina, enªª ei nukuta lainkaan. kuuluu veden lorinaa. hetken pªªstª sama toistuu: krrrrrrooooaaaah, KRAAAAAAAH GRRRRRRRROUOU GRHAAAUGH-PTHYI!! sitten askeleita kªytªvªssª ja keittiºn kaappien pauketta.

kªmppikseni theered (kavereiden ja hindiª taitamattomien kesken t-rex) polttaa aivan uskomattomia mªªriª jotain intialaista, erittªin pahalle haisevaa moskaa, joka on kªªritty ruskeaan santapaperiin. jªtkª tekee ªªnistª pªªtellen kuolemaa joka aamu ennen tºihinlªhtºª, ja vªlillª tuntuu ettª kyseinen aamu on ehkª sen elªmªn viimeinen... mun kªy oikeasti sªªli poloista, mutta c´mon, jos joka aamu on noin suuria vaikeuksia saada keuhkot liikkeelle, niin oisko aika vªhentªª tupakointia!?

...ja musta tuntuu ettª kohta pyydªn ettª t-rex vois mennª vaihteeks korisemaan vaikka parvekkeelle (ja polttais ne norttinsakin siellª niin ei koko kªmppª haisis kuin rankkitynnyri). ei voi kestªª!!

kävin vaihtamassa paluulennon aiempaan, tuunkin jo 22.7 takaisin suomeen. jee! lentokentällä oli kaksi huonosti käyttäytyvää ruotsalaista, osataan sitä näemmä meuhoa lahden toisellakin puolella..... ;)

klo on 01.02 paikallista aikaa. tänään koko päivä kaupungilla, rentoutumista ja kavereita. illalla taas david fonsecaa ja silence 4:a. huomenna aamulla työhaastattelu hard rock cafe:en. materiaalinkeruu ei edisty, musafilosofian essee ei edisty, stressi lisääntyy. mitä mä teen, ymmärrä en.....

fonseca on viisas mies. ja harhainen. tuntuu lohduttavalta että joku muukin on jumissa.



kaipaan kotiin jota ei ole.

"Dead Mr. Professor,

I have been an erasmus student in your university, and (--). I wonder if u can help me.", kirjoitti eräs italialainen mario portugalilaiselle professorilleen unohdettuaan täyttää jonkun tarvittavan kaavakkeen maasta lähtiessään. ja mario-parka ihmetteli miksi professori ei vastannut mailiin... (no eihän se voi vastata jos se on kuollu, daaa... ;)

löysin tänään tummaa saksalaista leipää jostain eko-bio-kaupasta läheltä keskustaa. mahtavaa, en enää osta paikallista valkoista vehnämönjää vaan elän terveellisesti saksalaisesta melkeinruisleivästä nauttien! :)

käveltyäni kolme tuntia pitkin lissabonin litteitä liukkaita mukulakiviä koko ajan peläten koska sandaali lipsahtaa viettävältä kävelytieltä ajokaistalla vaanivan ahnaan taksin armottoman renkaan alle tulin tulokseen, että eräs ihmisen perusoikeuksista on kyllä luotettavat kengät!! ei enää lipsuvia varvastossuja, jatkossa käytän lenkkareita!!! no... tuskin nyt sentään. jatkossa kävelen autotiellä, tyyli ennen turvallisuutta.

intialainen kämppikseni koputtaa jatkuvasti oveeni ja kyselee "is this fado?" ja ei, yleensä se on jotain aivan muuta, kuten egotrippiä tai molokoa tai robbie williamsia tai... kohta hermostun, isken sille käteen jonku vaivalla haalitun fado taverna -oppaan ja käsken sen keskustaan etsimään fadoa. ihmisen perusoikeus on myös oikeus olla antisosiaalinen omassa kodissaan! eipä siinä, ihan kiva poika se muuten olis.

nyt päivälliselle. keittiössä odottaa toinen kämppis, joka ei puhu sanaakaan. ehkä mä voisin risteyttää nää kundit...?

hah! muutin eilen. siivosin kaks tuntia mun uutta huonetta, jossa polypallerot tanssi iloista ripaskaa lattialla ja paneelien paallyset oli mustana polysta ja ties mista skeidasta. hinkkasin myos ikkunat auringon porottaessa ahdistavasti niskaan (eilen oli 31 astetta, mamma mia....). alkusaatojen jalkeen totuus elamisesta opiskelija-asunnossa kahden kundin kamppiksena valkeni: polynimuria ei oo, astianpesuainetta ei myoskaan oo. vessoista puuttuu vessapaperi, pyyhkeet ja saippuat (viimeksimainitut ostin itse paikallisesta supermarketista). toisen vessan ovea ei saa lukkoon (tosin ei oo kylla tarvekaan, silla ovi on niin jumissa etta se pitaa aina kiskoa varovasti auki vessasta kasin, kovaa ei saa kiskoa, koska muuten ovenkahva irtoaa), ja toisen vessan lukkoa taas ei edes meinaa saada auki (ja tasta vessasta puuttuu ovenkahva, mutta ei sen valia, silla ovi rempsahtaa iloisesti levalleen heti kun lukon on saanut keinoteltua auki).

naista pikkupuutteista huolimatta kamppa on yllattavan hyvassa kunnossa - no, meilla kay kuulemma siivooja kerran viikossa, mika selittanee suhteellisen laadukkaan asumisen. molemmat kamppikset nain eilen vain kerran, eika toinen puhu englantia lainkaan. jeah! :D

tanaan hankin kuukausilipun metroon ja ostan itselleni vessapaperia ja muroja. ei mitn turhaa stressia.... :)

ja sieltä se löytyi!! kahden päivän tuloksettoman etsinnän jälkeen vihdoin löytyi mesta, jossa sekä a) hinta, b) sijainti, c) säännöt ja d) ilmapiiri tuntuis olevan varsin buenot. alue on keskustassa ja hyvämaineista (älkää kysykö mikä kaupunginosa, ei voi muistaa), ja huoneeni tilava ja valoisa. läheltä löytyy lihakauppa. mitä muuta sitä vois kesältä toivoa? ;)

avaimet sain käteen välittömästi, ilman vuokratakuuta tai mitään! ensimmäisen vuokran maksun kanssa on vähän hämmennystä. "maksa tänään tai huomenna tai koska haluat, mä asun tossa yläkerrassa ja oon kotona sillon tällön", sano mulle asuntoa näyttäny kundi. semmosta se on...

nyt suunnittelemaan retkeä ikeaan, ostoslista on jo tehty! :D

top 3 asiat jotka tuntuu kotoisilta:

1. bass´n helenin musa
2. pienet kaikenvariset kukat maantien laidalla
3. tuoksut

tota kolmosta pitaa vahan selittaa: yksi yllattavimmista tutuista tuntuvista asioista taalla oli jotkut tietyt tuoksut, joista tuli ihan puuntakaa mieleen joku flashback. esimerkiksi ricardon perheen vessassa tuoksuu nyt niin kuin tuoksui puoli vuotta sittenkin heikosti puhdistusaine, josta mulle heti tuli flashback siihen aikaan, kun siella istuin useamman illan puhdistamassa koiranpuremaa turvonnutta kattani. ei niita kaikkein miellyttavimpia muistikuvia... enihau, se koira suhtautuu muhun ihan coolisti, ja ma yritan esittaa urheaa sille. nayttaa menevan taydesta. ;)

aurinko paistaa ajoittain, on lamminta ja melkoisen pilvista. poutaa kuitenki.

lissabon kuittaa ja kiittaa, palataan asiaan.