IRC-Galleria

Voiko sitä kadottaa, mitä koskaan ei ollut olemassakaan?
Minne kuolleet tunteet katoaa?
Kuka ne sammuttaa?
Laittaa nukkumaan?

Miksi tätä sydäntä ei säästetä,
vaan raastetaan hautaan?
Kerro, kuinka monta kyyneltä, suhun tarvitaan.
Enkö mä eheydy koskaan?

Ehkä siihen liikaa tarrauduin,
mitä rakkaudeksi luulin, kun humalluin.
Ehkä luotin liikaa huomiseen,
että se korjaisi taas kaiken uudelleen.

Mutta ei se riitä!
Nyt on myöhäistä, enää anteeksi pyytää!
Lähdettyäs jäi vain ikävä,
joka kuolee kyllä ja voin irti päästää!

Voit sanoa mitä vaan.
En usko sua kuitenkaan.
Ei mua kiinnosta, kuinka oot pahoillas.
Et sä ole ollenkaan.

Toisille arpia jää.
Ne aika vain häivyttää.
Tää kyynel kivettyy kyllä, kun on aikaa
ja olen yhä elossa.

Vielä joku päivä, jos meitä muistelen,
en itke.
Lupaan sen.
Voin katsoa sua hymyillen,
eikä se satu silloin yhtään, tiedän sen.

Mut se päivä on niin kaukana,
mä en kestä enää yhtään kipeää.
Pyydän, jätä mut jo rauhaan! Anna olla!
Mä en halua tietää.

Voit sanoa mitä vaan.
En usko sua kuitenkaan.
Ei mua kiinnosta, kuinka oot pahoillas.
Et sä ole ollenkaan.

Toisille arpia jää.
Ne aika vain häivyttää.
Tää kyynel kivettyy kyllä, kun on aikaa
ja olen yhä elossa.

Mä suljin sinut mieleni pieneen koloon,
niin pieneen, ettet yletä mua satuttamaan.
Olet enää vain haalea muisto,
sulla ei minuun ole enää valtaa.

Olin heikko ja tein mitä tahdoit,
olin täysin armoillasi.
En avannut suuta, en sanonut vastaan,
olin räsynukkesi.

Mun olisi pitänyt tehdä se aikaisemmin,
liian kauan sua kestin.
Liian kauan annoin sun vaikuttaa
ja olin lähellä tuhoa.

Sun seurassa tunsin olevani heikko,
sun seurassa olin arvoton.
Sua aivan liikaa arvostin,
onneni sinuun kahlitsin.

Sä olit yksi ihminen mun elämässä,
yksi ihminen liikaa.
Sä olit yksi niistä, jotka mua tuhosi.
Yksi niistä, jotka satutti.

Sä tunsit mun heikkouteni,
käytit niitä hyväksesi.
Olit julma, sä käytit valtaa
ja sait minut polvilleni.

Mun olisi pitänyt tehdä se aikaisemmin,
liian kauan sua kestin.
Liian kauan annoin sun vaikuttaa
ja olin lähellä tuhoa.

Sun seurassa tunsin olevani heikko,
sun seurassa olin arvoton.
Sua aivan liikaa arvostin,
onneni sinuun kahlitsin.

En aijo siihen palata,
en tahdo sua kaivata.
Vaik sanasi kaikuvat korvissa,
olen kuuro, en tahdo kuunnella.

Nyt vihdoin huomasin sen,
olen vahvempi, kuin ennen.
Ilman sua, voin elää vapaammin.
Olen vihdoin ihminen.

Tuli taas aika Feministilesboni astua esiin.

Miehet on sikoja.

Harvinaisen ihania,

mutta parantumattomia.

Itse mä soppani keitin,

mutta mua autettiin siinä ja paljon.

Kiitos.

Mua vanha suola janottaa,
sun läheisyytes kuumottaa.
Tahdon sinut takaisin,
olla kanssas tahtoisin.

Se olin minä, joka mokasi.
Minä, joka hajotti,
sen mitä meillä oli,
ei se ollut tarpeeksi.

Se olin minä, joka satutti.
Minä, joka valitsi,
toisen ihmisen,
sun tilalle.

Mä olen katunut sitä,
miettinyt, mitä
mun päässä mahtoi liikkua,
tuona aikana.

Mä olen kaivannut sua,
haaveillut susta,
koko tän ajan
kammottavan.

Me ollaan yhä ystäviä,
mut ei se riitä.
Tiedän, et sua loukkasin,
luottamukses petin.

Mä en tiedä, mitä mietit,
tunnet tai toivot,
mut mä tiedän,
että tahdon sut!

Mä olen katunut sitä,
miettinyt, mitä
mun päässä mahtoi liikkua,
tuona aikana.

Mä olen kaivannut sua,
haaveillut susta,
koko tän ajan
kammottavan.

*sinä senkin pärskypelle*

Kummallista on:

*Että viime keväänä käytin farkkuja kokoa 34.

*Että vuosi sitten olin matkalla Suomeen, taidelukion pääsykokeiden vuoksi.

*Että nyt mietin, minne tänä vuonna pyrkisin.

*Että polven haava ei vieläkään osoita merkkejä paranemisesta.

*Että sain jalkani ilmaan alustasta lihaksen voimalla ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen.

*Että en osaa kävellä kunnolla, vaan satutan kävellessäni lonkkani.

*Lukea kavereiden kommentteja vappusuunnitelmistaan, kun itse en asu missään, enkä siis biletä.

*Että ikävöin Savonlinnalaisia, mutten halua asua siellä.

*Että olen nyt alkanut ottaa yhteyttä ex-luokkalaisiini ja olen hirveän halukas tutustumaan heihin
kunnolla (ehkä jo liian myöhäistä?)

*Että kouluun ei ole ilmoitettu minun keskeyttäneen opintoja.

*Että huomenna tapaan Lökenin, mutta pelottaa, vaikka se oli minun ideani.

*Että ahdistaa ajatus kaupungille menemisestä, vaikka haluan nähdä ihmisiä.

*Että vanha suola on taas alkanut janottaa, oikeammin on janottanut kesästä asti.

*Että olen lomalla, mutta minulla ei ole aikaa tehdä mitään spontaania, vaan kalenteri on täynnä
syksyyn asti.


Tästä voimmekin päätellä, että olen kummallinen ihminen.

PASKA!
kirjotin pitkät pätkät, kone sammu, jatkoin kirjottamista mutta netti ei ollu päällä
(EN HUOMANNUT) ja lähetin sen. kaikki hävis.

PASKA! en jaksa kirjottaa enää niin herkkää tekstiä.

kirjotan vaan että voihan VITTU!

Ps. muuten menee ihan hyvin.

Laihdutusta, alistumista,
kilojensa karistamista.
Tarkkailua, toivottomuutta,
ruoan määrän alentamista.

Laske tarkkaan kaloreita,
stressaa miltä näytät kesäkuussa.
Pitäiskö sun olla kesä sisätiloissa,
ettei tarvis pukea päälle uimapukua?

Avaat telkkarin, katsot mainoksia,
joissa jokatoinen puhuu laihduttamisesta.
Luet lehteä, katselet sivuja,
joissa mainostetaan lääkkeit, jotka laskee kiloja.

Sitten siitä huolestutaan,
kun nuoret stressaavat painostaan.
Ihmetellään, miksi nuoret aloittavat
laihdutuskuurit ilman tarvetta.

Sairastuvat ja riutuvat,
ramppaavat jokahetki vaa'alla.
Eikö olis aika jo huomata,
ettei mediassa mistään muusta puhuta?

Avaat telkkarin, katsot mainoksia,
joissa jokatoinen puhuu laihduttamisesta.
Luet lehteä, katselet sivuja,
joissa mainostetaan lääkkeit, jotka laskee kiloja.

Samaan aikaan vaatteiden koot pienentyvät,
sun pitää laihtua, jos et haluu käyttää xxl:ää.
Jo pienet lapset murehtivat ulkonäköään,
voiko tätä kierrettä enää pysäyttää?

Avaat telkkarin, katsot mainoksia,
joissa jokatoinen puhuu laihduttamisesta.
Luet lehteä, katselet sivuja,
joissa mainostetaan lääkkeit, jotka laskee kiloja.

Miten nuorilta voi odottaa jotain muuta,
kun kaikkialla kerrotaan,
että: ET KELPAA SELLAISENA KUIN OLET!
ALA LAIHDUTTAA!!!

Kai tää häpeä joskus haihtuu,
tää katkera nauru joskus vaihtuu,
taas tavalliseksi.

Kai mä joskus ajoissa kelaan,
ennenkuin heitän itseni sekaan,
omituisten yhtälöiden.

Voi läppä sanon vaan,
nauran sisäisesti.
Sillä nolotuksen määrä on suuri,
kun iskin silmäni isääsi.

Voi jestas tää maailma on pieni,
ei voi mitään edes aavistaa.
Kun jo tulee tieto vastaan
ja alkaa kaduttaa.

Voi läppien läppä,
tää päivä,
tulee pysymään muistoissani.
jos elän huomiseen katumukseltani.

Haahhaa ei tule riimeistäni loppua,
sillä en pysty pitämään hoppua,
kun tää asia on mielessä alati,
se häipyy sieltä hitaasti.

Kääk! Sä pelotat mua,
mä pelkään sua.
En tahdo sua tavata,
en kaivata, tai ajatella.

Sä olet hirviö,
joka ei muista piittaa.
Mulla täyttyi kiintiö,
en jaksais kantaa kaunaa.

Sä olet omahyväinen ja itserakas,
naiset on sulle vain objekteja,
joita tarpeen tullen voi esitellä.
Kunhan ne on tarpeeksi hillittyjä.

Sillä egosi on liian suuri,
mut tarviit jonkun sitä kasvattamaan.
Onko nöyryyttä? no eipä juuri.
Haluut jonkun sua passaamaan.

Mut se on sun oma asia,
eikä enää liikuta mua.
Sait mut ymmärtämään,
ilman sua en menetä mitään.

Nyt tiedän, kuka olen
ja mitä siedä en.
Tahtomattas autoit mua,
kun jätit jälkees katkeruuden.

Olin rikki ja surullinen,
kun saapui syys.
Ajan myötä, olo muuttui
saapui välinpitämättömyys.

En silti tiedä, miksi pelkään
jos en enää välitä.
Kai mä uskon olevani
liian herkkä ja särkyvä.

Kun sä iskit puukon rintaan,
se lähti pois ja kirpaisi.
Olen vihdoin yli päässyt
sanon ikuiset hyvästit.


***eikä yhtään ristiriitaista tekstiä***

{olipa kerran huono päivä osa 489}

On tämä elämä sitten mielenkiintoista...

Kävin tänään Elimäen terveyskeskuksessa näyttämässä polvea, kun haava vaan märkii.
Tulehdushan siellä tietysti oli, mutta tarkempia tietoja ei saatu, koska olen ulkopaikkakuntalainen.

Tästä saimmekin aasinsillan seuraavaan aiheeseen: Missä on koti?

Kotipaikkani on ilmeisesti Savonlinna, tuo syrjäinen ja tuulinen kaupunki, jossa en ole ollut sitten Tammikuun. 12.pv sekin muuttuu. Lähdemme tyhjentämään asuntoni ja se on sitten Goodbye Savonlinna! (Tosin sinne täytyy palata 17 pv polven jälkitarkastukseen...)

Mietinkin, minne seuraavaksi?
Tuleeko loppuelämäni olemaan yhtä muuttoa? Mistä löydän kodin?

Myönnän, oli virhe muuttaa Savonlinnaan. Oli virhe uskoa, että muutun niin radikaalisti, että viihtyisin.
Todellisuudessa mietin: viihdynkö koskaan missään... Tähän päivään mennessä sitä kun ei ole tapahtunut.

Helsinki - 5vuotta
Kaustinen - 3vuotta
Toijala - 3vuotta
Tampere - 3½vuotta
Kaustinen - ½vuotta
Ruotsi - 1vuosi
Savonlinna - ½vuotta

Taidan ottaa suunnan kohti Pohjois-Karjalaa...

"Minä lähden pohjois-karjalaan, jahi jahi jahi jahi jaa jaa,
vaihdan farkut verkkarihousuun.
Kotiseudulle pohjois-karjalaan, jahi jahi jahi jahi jaa jaa,
juon kaljaa auringon nousuun..."

Mikäli se on noin letkeetä niin mikäettei ;)

TÄÄLTÄ TULLAAN!





(btw. kaupungit ovat niitä, joissa olen jo asunut [perässään aikamäärät])