IRC-Galleria

Nonni.

Huomenna lähden. Kuolema kävelee vastaan. Tunnen sen luissa ja ytimissä.

Sen tähden olen tänään kirjoittanut jäähyväiskirjeet kahdelle tärkeimmälle ystävälleni.

Ja teille muille:

Hyvästi vuan. Oli kiva tutustua. uaah.

Aika säälittävää.
Monikin asia.

Olen tässä miettinyt, että minkä tähden järki ja tunteet eivät kulje samalla polulla?
Ne harvoin kohtaavat.

Kaiken järjen mukaan, minulla pitäisi olla tällähetkellä kaikki asiat hyvin.
Niin minulla onkin muuten, mutta jostain kumman syystä ikävöin erästä idioottia, joka on osoittanut vuoden aikana muutamia kymmeniä kertoja, että hänellä on aivojen paikalla useimmiten pelkkää sontaa...
Kuitenkin, häntä ajatellessani, muistan kaikki hänen hyvät ominaisuutensa.

Juhannus- Inhottaa kuunnella tarinoita mahtavista juhannuskekkereistä, ja kaikesta siitä, mitä porukka on silloin touhunnut.
Olen kateellinen. Myönnän.
Itse vietin suurimman osan juhannusaattoa itkien jostain kummallisista syistä, kuten väsymyksestä, stressistä, ikävästä, turhautumisesta, yksinäisyydestä, väliinputoamisesta ja juomien puutteesta.

Työt loppuivat. Luojan kiitos.
Alkoi jo todella palaa pinna niiden kanssa.
12.5-20.6 välisen ajan harrastin: siivoamista, tiskaamista, sänkyjen petaamista, vessan pesua, silitystä, ompelua, kahvin keittoa, lasten hoitoa, maalaamista, hiomista, makkaran myyntiä, ruohon leikkuuta ymsyms.

Vaatteeni haisevat homeelle.
Asuin tuon kuukauden homekämpässä ja tulin tässä ajatelleeksi, että miten huonekaluni voivat, kun sieltä lähtevät. hmmm.

Polveni haava parani vihdoin! Eihän sitä odotettukkaan, kuin 3kuukautta.

Tässä kaikki tälläerää.

Rusina kuittaa, säälittää,
Rusina parkaa säälikää.

Ooh.

Unohdin tehdä juhannustaijat. Jäänköhän vanhaksipiiaksi nyt...?

Kävin saunassa ensimmäistä kertaa sitten tammikuun.
Tuntui hyvältä.

Mitä tulee, kun pistää SURUKAT ja tytön yhteen asuntoon =kunnon sessiot.
Ei katkeruutta havaittavissa... hmmm

Jeesuslasta ei ole.
Minut on petetty ja tuntuu kuin osa minun sieluani olisi "valunut" minusta ulos.

Hei hei keskiviikkona Kreikkaan. Juuri sinne, missä oli nyt jälkijäristys.
Jännää.

Jos musta ei kuulu ni olen sitten kuollut.

Että tällasta tänään.

Valvoin koko yön.
En nukkunut silmällistäkään.

En tunne sitä,
mutta olen villillä päällä.
(Liekö väsymyksestä johtuvaa...)

Haluaisin bilettää,
mutta olen kolmeen asti jumissa tässä YHÄ paskaisessa kämpässä...

En jaksa siivota.
On nälkä.

Kyynel.

Missähän vaiheessa iltaa simahdan...

Tätä voimmekin kaikki jännittää juhannuksen loppuun asti<3

uuhlalaa mikä päivä!

Ensinnäkin viimeinen työpäiväni. Hurraamisen arvoinen juttu!
Hurraa-hurraa-hurraaaaa!

Toiseksi, olen siivonnut koko päivän.
Valitettavasti sitä ei huomaa...

Kolmanneksi, olen valvonut aamukolmeen asti,
jotta saisin siivottua,
mutta jostain kumman syystä jumituin koneelle kirjoittelemaan.

Neljänneksi, odotan mitä luultavimmin Jeesuslasta.
Tämä on nyt sitten se toinen tuleminen, että älkää pahastuko,
mutta kuolette tossa yhdeksän kuukauden kuluttua.

Viidenneksi, aurinko nousee, silmissä sumenee,
mutta en anna sen häiritä menoani.

Kuudenneksi, pitäisi pakata vaatteita koko kesän ajaksi.
En osaa/jaksa/viitsi/saa aikaiseksi.

Seitsemänneksi, huomenna on juhannusaatto pitääköhän olla kuivinsuin?
Kysyn vaan.

Kahdeksanneksi, täällä on vieläkin paskaista,
jostain kummansyystä täällä ei ole "siivoutunut" sillä aikaa,
kun olen kirjoittanut tätä.
(Perkeleen kotitontut. Annan niille kohta potkut,
kun ei ne hoida hommiaan kunnolla!)

Yhdeksänneksi, naapurit tuli himbeen.
Se siitä pianokonsertosta sitten.

Kymmenenneksi, HYVÄÄ JUHANNUSTA!!!

Käännän pääni sinun kasvojasi kohden
ja mun silmäni näkevät sen,
suusi aivan liian punaisen.
Se odottaa, kuin suudelmaa.

Ja silloin...

Pu-pu-pu-pu-pussaa,
pu-pu-pu-pu-pussaa,
koita ensisuudelmaa.

Ja silloin...

Pu-pu-pu-pu-pussaa,
pu-pu-pu-pu-pussaa,
ja jatka sitten seuraavaan.

Minä lähden kävelemään sua kohden
ja sä käännyt, kuin miettien:
oonko hullu, vaiko haaveilen?
Ja tulit siihen tulokseen...

ai-jai-jai

Pu-pu-pu-pu-pussaa,
pu-pu-pu-pu-pussaa,
koita ensisuudelmaa.

Ja silloin...

Pu-pu-pu-pu-pussaa,
pu-pu-pu-pu-pussaa,
ja jatka sitten seuraavaan.

Kiedoin käteni sun pääsi ympärille,
laitoin huuleni törrölleen.
Ja silloin sinä tajusit sen,
minun luoman rakkauden.

ai-jai-jai

Pu-pu-pu-pu-pussaa,
pu-pu-pu-pu-pussaa,
koita ensisuudelmaa.

Ja silloin...

Pu-pu-pu-pu-pussaa,
pu-pu-pu-pu-pussaa,
ja jatka sitten seuraavaan.

Sinä lähdit kävelemään musta poispäin,
minä siihen jäin nyyhkimään,
että mitä tässä kävikään?
Ja sinä vain laulelit:

ai-jai-jai

"En mä sua pussaa,
en mä sua pussaa!
Koita nyt ymmärtää!"

ai-jai-jai

En mä sua pussaa,
en mä sua pussaa!
Ei tulis mulle mieleenkään!"

Koita nyt ymmärtää...

...Ei tulis mulle mieleenkään.

Sä olet mun suojatie,
joka suoraan vaaraan vie.

Sä olet mun myrkkyni,
joka virtaa suonissani.

Sä olet mun elämäni,
aurinkoni, pilveni.
Sä olet mun kaunismieli,
rumamieli, arkeni.

Sä olet mun murheeni,
joka murskaa unelmani.
Sä olet mun iloni,
joka täyttää toiveeni.

Sä olet mun elämäni,
aurinkoni, pilveni.
Sä olet mun kaunismieli,
rumamieli, arkeni.

Ja vaikkei huominen tois hyvää tullessaan,
ei haittaa, sanoma tää säilyy ainiaan.
Ja vaikket huomenna sä enää palaiskaan,
ei haittaa, muisto susta säilyy ainiaan.

Sä olet mun suojatie,
joka suoraan vaaraan vie.

Taivas täyttyy,
pilvipeite repeää.
Usva täyttää,
kaiken haalistaa.

Ei aina löydä,
tietä aidon hyvyyden.
Vain katkeruutta,
joka tien sen heijastaa.

Tuska täyttää,
joka sielun, sydämet.
Suruharsoon
naamat kätkeytyy.

Tuo pieni lapsi,
joka leikkeihinsä piiloutuu.
Tuntee surun
ja murheen läheisten.

Vielä joskus,
hyvyys täällä palkitaan.
Vaikkei aina,
paha palkkaa saa.

Vielä joskus,
rauhan täällä saavuttaa.
Kaikki kiire,
joskus katoaa.

Kukkasia
on päällä arkun valkoisen.
Ruusun siihen,
lapsi laskee huokaisten.

Siellä isä,
joka aina hyvän mielen toi.
Jo päällä pilven,
hän lastaan katselee.

Vielä joskus,
hyvyys täällä palkitaan.
Vaikkei aina,
paha palkkaa saa.

Vielä joskus,
rauhan täällä saavuttaa.
Kaikki kiire,
joskus katoaa.

Älä itke pieni lapsi,
hetken kestää elämä.
Älä itke pieni lapsi,
ota vastaan ystävä.

Älä itke pieni lapsi,
vaikka koskee kaipaus.
Usko silti, maailmassa,
vielä voittaa rakkaus.

Lapsi halaa,
äitiänsä rutistaa.
Hiljaa kuiskaa:
"Kyllä tästä selvitään."

Rakkaus on elämäni suola,
ilman suolaa ei ruoka maistu hyvältä.
Puuro tarvitsee voita ja sokeria,
suukkosi maistuu jäätelöltä.

Hei rakas! Mul on nälkä
ja mun tekee mieli sua!
Voitko ostaa mulle karkkii,
ku mulla ittellä ei oo varaa?

Oi minä niin kaipaan noita hetkiä,
kun söimme yhdessä keksiä.
Limukkaa ja jädee,
karkkia ja pizzaa.

Hani, onks sulla koskaan nälkä?

Mä haluun syödä sun kädestäs,
jos syötät mua.
Oi rakas, sun kätes pehmeä,
se liikuttaa mua.

Voiko sitä kadottaa, mitä koskaan ei ollut olemassakaan?
Minne kuolleet tunteet katoaa?
Kuka ne sammuttaa?
Laittaa nukkumaan?

Miksi tätä sydäntä ei säästetä,
vaan raastetaan hautaan?
Kerro, kuinka monta kyyneltä, suhun tarvitaan.
Enkö mä eheydy koskaan?

Ehkä siihen liikaa tarrauduin,
mitä rakkaudeksi luulin, kun humalluin.
Ehkä luotin liikaa huomiseen,
että se korjaisi taas kaiken uudelleen.

Mutta ei se riitä!
Nyt on myöhäistä, enää anteeksi pyytää!
Lähdettyäs jäi vain ikävä,
joka kuolee kyllä ja voin irti päästää!

Voit sanoa mitä vaan.
En usko sua kuitenkaan.
Ei mua kiinnosta, kuinka oot pahoillas.
Et sä ole ollenkaan.

Toisille arpia jää.
Ne aika vain häivyttää.
Tää kyynel kivettyy kyllä, kun on aikaa
ja olen yhä elossa.

Vielä joku päivä, jos meitä muistelen,
en itke.
Lupaan sen.
Voin katsoa sua hymyillen,
eikä se satu silloin yhtään, tiedän sen.

Mut se päivä on niin kaukana,
mä en kestä enää yhtään kipeää.
Pyydän, jätä mut jo rauhaan! Anna olla!
Mä en halua tietää.

Voit sanoa mitä vaan.
En usko sua kuitenkaan.
Ei mua kiinnosta, kuinka oot pahoillas.
Et sä ole ollenkaan.

Toisille arpia jää.
Ne aika vain häivyttää.
Tää kyynel kivettyy kyllä, kun on aikaa
ja olen yhä elossa.