IRC-Galleria

"Mua vituttaa kaikki,
eikä mikään kiinnosta.
En pysty näkemään,
edessäni valoisaa huomista.
Mä olen väsynyt,
niin väsynyt tähän paskaan.
Haluaisin vaan nukahtaa,
heräämättä koskaan."

Ihmiset on sitten kummallisia otuksia.
Satuttaa vaan toisiaan jatkuvasti. Tahallaan tai tahtomattaan.

Vihaan kaikkia ja kuitenkaan en ketään.

MISSÄÄN EI OO MITÄÄN JÄRKEÄ!!!!!!!!!!

Aloimpa tässä pohtia, että mikähän siinä on, että ihmisillä on tarve luokitella kaikki ryhmiin?
Mun oma elämä olisi (ehkä) huomattavasti helpompaa, jos näin ei olisi. Eipähän tarvitsis kokoaikaa vetää jotain helvetin roolia, että oon niin saatanan ilonen ja innoissani kaikesta. Kun eihän se oo totta! Ihmiset saa musta helvetin tyhmän kuvan, koska yritän kokoajan peittää niitä asioita, jotka vaikuttaa paljolti siihen, miksi oon tällanen.

Jos oon joskus humalapäissäni lipsauttanu, miltä musta oikeesti tuntuu, on kommenttina ollut "Älä angstaa!" No hyvähän se on, että toisilla on varaa sanoa. Olisin ilonen, jos joku vois hetken olla minä ja nähdä asiat niinkuin mä ne näen.

Tosiasia on se, että mä en jaksa enää kauaa pitää kulissia yllä.

"Olen pieni tyttö eksyksissä,
itsessä ja elämässä.
Apeana, heikkona,
määränpäätä etsimässä."

"Mä jatkan tätä taivallusta,
ilman toivoa paremmasta.
Ei silmät totu hämärään,
kuin lapsi, pelkään pimeää.
En pimeästä pääse pois,
olen yksin."

Jumalauta että stressaa!
Koulu on menny koko syksyn päin helvettiä ja yritän ryhdistäytyä parhaani mukaan. Äiti vaan jaksaa jankuttaa, että jos koulu ei suju, niin on turha jäädä tänne asumaan.

Sanoin, ettei muuttaminen auta mitään, mun pitää vaan oppia elämään itseni kanssa ja saada koulu sujumaan.
Se vastas, että hyvä. Vitosta ei saa kuulemma saa todistuksessa näkyä ja jos näkyy niin on turha jatkaa.

Eipä tiedä hän, että tänään sain maantiedonkokeen takaisin. Numero 4-.

Kai se vaan pitää yrittää sopeutua ajatukseen, että taas tyttö lähtee tuli perseen alla jonnekkin.
Olishan se aika ihme, jos asuisin jossain yli vuoden.

Vaikka mä kuinka tsemppaisin, en saa kurottua muuta luokkaa kiinni, tai korotettua noita numeroita.

Harmi. Mä todella viihdyin täällä :/

MITÄ MIEHIEN PÄÄSSÄ LIIKKUU?!?

Yksi pahimmista virheistäni oli olla yhdessä jätkän kanssa, jolla oli pakkomielle kommentoida kaikkia pulskia naisia.

Usein sain kuulla seuraavaa: "Jos sä olisit noin lihava, niin mä kyllä käskisin sut lenkille" tai "Hyi helvetti mikä läski!" (jos vastaan käveli hiukkaakaan ylipainoinen nainen.)

Jos ostin herkkuja, tunsin syyllisyyttä, sillä yleensä sain kuulla ivallisia kommentteja asiasta...
Sen lisäksi, jos hän kuuli minun käyneen kaupassa, sain kuulla seuraavaa: "No menitkö taas ostamaan herkkuja?!"

Tein suuren virheen, kun menin kuuntelemaan sellaista sontaa. Mun syömisethän ei kuulunut sille millään lailla, eikä herra itsekkään ollut mikään "unelmien adonis" joten hänellä ei ollut varaa haukkua vastaantulevia naisia, saatikka viitata syömisiini.

Tänään kävin kaupassa kavereideni kanssa (joista yksi oli miespuolinen) he olivat tulossa meille, joten kysyin haluaisko ne syödä jotain. Tottakai ne halus, ja kaikki keräili koriin myös pullia, ja muita kivoja ruokia...
Kun itse ehdottelin jotain hyviä herkkuja, niin poika vastaa: "hei mieti ny vähän..."
Ja kun pysähdyin karkkihyllylle ajatuksissani joku pikku suklaapatukka niin hän sanoi: "Vittu et sä mitän suklaata tartte...", mikä oli hieman omituinen kommentti... minä kun toimin maksumiehenä.

No tottakai kaikki söivät hyvällä ruokahalulla maksamiani ruokia ja kun tortut laitettiin uuniin ja sanoin, ettei ne oikeen oo turvonneita/turpoa niin jätkä vastasi: "no mutta joku on" Sen vielä otin huumorilla, mutta sitten se heitti vielä toisen kommentin, liittyen painooni (jota hän ei kylläkään tiedä) joten toisin sanoen haukkui mua läskiksi, enkä minä hänen mielestään ollut oikeutettu syömään mitään hyvää.

Sain järkyttävän raivarin. Lähdin ovet paukkuen 8 km lenkille, enkä ole edelleenkään koskenut noihin herkkuihin.

Millä helvetin oikeudella jätkät luulee saavansa kommentoida toisten ihmisten painoa ja ulkonäköä?
Kai mä nyt itsekkin tiedän miltä mä näytän, enkä pidä siitä, että kesän alusta on tullut 10kg lisää, mutta se ei oikeuta KETÄÄN puuttumaan siihen miten ja mitä syön!

Taitaa mennä mökötykseks niin pitkäks aikaa, että se tajuaa tehneensä väärin ja pyytää anteeks.

Toivottavasti sekin päivä tulee, sillä tämä kyseinen jätkä on ollut aina erityisen mukava ja hauskaa seuraa.

Nyt vaan palo pinna, ja mielestäni se on oikeutettua...

että tällasta tänään.

Mä olen iloinen iloinen iloinen iloinen ihanaa :D

En oo voinu näin hyvin aikoihin... varmaan moneen vuoteen

ihanaa ihanaa ihanaa :D

Elämä on yleensä perseestä, mutta nyt se on mahtavaa mahtavaa mahtavaa ja ihanaa!

Tulipa monipuolista tekstiä ;D

*Kertoo erään tupari-illan tarinan*
säv.=striptease-tanssija

1. Teini-Elsa nähtiin, kun me mentiin niille bilettää,
se joi juuri toista kaljaa, ja oli ihan kännissä.

CHORUS:
Se Elsa oli wasted
"kuka mä oon ja mistä tänne saavuin?!"
Voi kun se Elsa oli wasted,
se naimisiin tahtoi, sormuksenkin antoi.

2. Elsa koitti suukon antaa, mut tein väistöliikkeen niinkuin mies.
Ei lopettanut silti millään ja mä olin aivan tuskan hies.

CHORUS

C-osa:
Elsa antoi suukon, josta vielä öisin painajaista nään.
Elsa kiskoi mun housuja, Elsa koitti mut raiskata.

3. Mä aloin olla paniikissa, kun se ahdisteli aina vaan.
Ja toivon, että joku päivä, mä mielenrauhan takaisin saan.

CHORUS

...Elsaa karkuun juoksen vielä ensi vuonnakin...

*kuulostaako tutulta?* :P On se kiva, että aiheutan ihmisille traumoja... :D

*Mä olen tosi huonona,
mulla on paha olla.
On mieleni täynnä surua,
miksei sydämeni voisi olla turta.

Mä kaipaan, vaikka olen vihainen.
Mä rakastan, vaikka vihaankin.
Mä välitän, vaikka en haluaisi.
En myönnä, mutta uneksin.

Kaikki käskee mua unohtamaan,
jatkamaan eteenpäin.
Minä itse kaikista eniten,
mut olen liian heikko siihen.

Mistä löytäisin sen voiman,
joka auttaisi jaksamaan,
elämään päivän kerrallaan
ja sinut unohtamaan?
Mistä löytäisin sen uskon,
joka auttaisi uskomaan,
että vielä jonain päivänä
mieleni rauhan saa?*

Wohou huomenna synttärit, ja sit oon jo melkee 20! jee -.-

5 vuotta sitten 18.2.2002 minulle syntyi kauan odotettu pikkuveli, joka kuoli 45 min. elettyään.
Siitä lähtien, tuo samainen päivä on ollut omistettu veljelleni, joka ei saanut/joutunut elämään. Tänään hän täyttäisi jo 5 vuotta. Osaisi puhua ja kävellä, leikkiä ja tapella ^^ Hän ei vain saanut siihen mahdollisuutta.

En voi tälle surulle mitään. En voi tälle kaipaukselle mitään. En ole päästänyt vieläkään irti. En, vaikken saanut tutustumiseen edes mahdollisuutta.

Jag kan inte glömma-
aldrig.
Han var min lillebror.

Jag älskar honom,
nu, och alltid.

<3