IRC-Galleria

Näin se aika vierähtää kesällä, ettei ehdi edes päiväkirjaa kirjoittamaan.

Neidille saatiin tosiaankin nimi! Juhlat oli ihanat.

Neiti on jo 8 kiloa ja 65 cm. Ensimmäiset rokotukset annettiin ja niistä selvittiin kunnialla. Taitoja on karttunut hurjasti ja päivät menee niitä ihmetellessä!

Heli
-kierii selältä vatsalleen (kylläkin vain toisen kyljen kautta eikä pääse takaisin selälleen)
-vastaa lähes aina hymyyn :)
-"juttelee" ahkerasti: kujertaa, kiljahtelee, hymisee...
-kasvatti kaksi ensimmäistä alahammasta! kilahti lusikkaa vasten kun kokeiltiin
-on muutenkin tomera ja kova seurustelemaan <3

Helillä on jo melko selvä päivärytmi, nukkuminen tapahtuu vielä vaihtelevasti paremmalla ja huonommalla menestyksellä. Parantuneen päivärytmin ansiosta kävimme ensimmäisellä reissulla Kuopiossa! ^^ Oli ihana nähdä ihmisiä ja varsinkin ystäviä. Pelkkä kaupungilla tallustelukin oli hienoa, sainpas myös ostettua vaatteita.

Että elämä osaa olla pienen ihmisen kanssa ihanaa! Välillä tietysti väsyttää ja on ikävä tietynlaista vapautta, mutta päivä päivältä pystyy tekemään yhä enemmän asioita yhdessä vauvan kanssa.

Nautitaan kesästä kun vielä voidaan!

käytiin viime maanantaina neuvolassa. Tyttö kasvaa hyvää vauhtia, oli nyt jo 5 850 g ja 59 cm pitkä (yleensä tuon ikäiset on semmoiset 55 cm!) On kuulemma muutenkin topakka tyttö, vaikka jouduttiin herättämään kesken unien.

Vauva katsoo ahkerasti kasvoihin ja yrittää jutella takaisin. Hymyjä irtoaa matkimalla myös, kun vauva on virkeä ja hyvällä tuulella. Pitäisi kuva saada... Ihana neiti, vaikka väsyttää minua välillä ahkerasti. Usein on kyllä raskasta, vauvalla vielä vatsakivut lisääntyneet :/ illat on aika itkuisia välillä. Mutta kyllä niistäkin selvitään.

Vauvan rytmi ei ole vieläkään oikein asettunut, mutta välillä on jo huomattavasti parempia päiviä. Tänään olen ollut kummallisen masentunut, kärttyinen ja väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin (huonosti nukuttu yö ja muita ongelmia...). Toivottavasti tämä on vain väliaikaista, koska minun jaksamattomuuteni vaikuttaa yllättävän paljon vauvaan pidemmällä ajalla, vaikka oma äitini auttaisikin vauvan hoidossa. Välillä on jo häviäjä-olo, olen paska äiti, mutta sitten taas jaksaa katsella vauvaa ja tulla jopa siihen tulokseen, että ei voi olla niin kovin huono äiti kun on saanut tuollaisen ihmisen aikaiseksi.

Vauva kasvaa hyvin, meinaa pienimmät vaatteet jäädä nyt jo pieniksi. Neitiä myös kiinnostaa päivä päivältä enemmän kasvot ja varsinkin valot ja varjot. Parka kun ei vielä näe kuin hataria hahmoja. Kädet huitovat selitysmäisesti ja jalat potkivat kovasti. Raajojaan tyttö ei osaa kylläkään vielä kontrolloida kovinkaan hyvin, vaan ne huitovat miten sattuu. Sormet kyllä silittelevät äitiä tissillä ollessa :) Vauva myös moshaa hassusti tissiä etsiessään. Pelkään että neiti murtaa nenänsä vielä joku päivä :D

Ulkona on ihana ilma, pakko piipahtaa kun vauva nukkuu jo vaunuissa isoveljen tyttöystävän vahtimana.

Kirjoitan nyt lyhyesti, koska vauva tuskin nukkuu taaskaan pitkään.

Neiti syntyi tosiaan maanantaina 27.4. klo 18.19. Synnytys yritettiin aloittaa jo sunnuntaina oksitosiinin avulla, mutta vasta maanantaina kalvojen puhkaisu pisti homman käyntiin. Synnytys kesti n. 9 ja ½ tuntia, minusta päivä meni melko nopeasti. Synnytys oli mielestäni helppo, koska epiduraalin ansioista säästyin suuremmilta kivuilta. Tyttö tuli myös nätisti ulos, vaikka painoa oli päässyt kertymään 4460 g. Iso tyttö siis, ihmettelen vieläkin miten selvisin niin vähillä vammoilla. Synnytyksessä oli minulla mukana vuorotellen lapsen isä ja minun oma äitini.

Tällä hetkellä lapsen kanssa eletään todellakin tässä hetkessä, tässä tunnissa. Vauvalla kun ei ole vielä minkäänlaista päivärytmiä. Neiti nukkuu ja syö täysin sattumanvaraisesti. Eilenkin koko päivä meni syödessä, neiti torkkui tissillä vaikka nosteltiin röyhtäisemään, joten minun oma aikani jäi todella vähiin. Niin kuin tässä muinakin päivinä. Ja luultavasti myös tänään.

Kutsuhuudot kaikuvat nukkumakopasta, joten täytyypi taas rientää :)

Olen nykyään tissibaari. Ei torkuta, kerpele!

Yksi on nyt yhdeksän päivää myöhässä ja vaikuttaa hyvin viihtyvän vatsassa. Kävin eilen neuvolassa, ja neuvolan täti oli sitä mieltä, että vauva vaikuttaa "käteen" isommalta kuin mitä ennustivat viime ultrassa. Hän soitti sitten äitiyspolille ja ilmoitti, että minä tulen välitarkastukseen.

Tänään siis yhdeksäksi KYS:lle ja selvittelemään asiaa. Ensin istuin kiikkutuoliin ja masun ympärille pistettiin vauvan sydänääniä ja vatsan supistuksia mittaava laite. Siinä sitten kököttelin puoli tuntia, kunnes lääkäri saapui paikalle. Ja eikun ultraan. Tällä kertaa vain vauvan isi sai mahdollisuuden katsella ultrakuvaa, minä löllöttelin selälläni ja lääkäri mittaili vauvaa useaan otteeseen. Geeli oli ihan yhtä nihkeänkylmää kuin ennenkin.

Lääkäri sai vauvan painoarvioksi semmoiset 3,5 kiloa, eli sinänsä mitään hätää synnyttämään ei ole. Eli aiempi lupaus siitä, että viimeistään perjantaina laittavat synnytyksen käyntiin peruuntui ja tuloaika siirrettiin sunnuntaille. Lapsivettä on runsaasti ja vauva on pitkä, joten käteen vauva vaikuttaa hiukan isommalta kuin on todellisuudessa. Vauva voi hyvin <3 Sisätutkimuksessa selvisi, että kohdunsuu on täysin valmis synnyttämiseen, joten nyt vain odotellaan. Ja odotellaan. Lääkäri kyllä sanoi, että vauva saattaisi olla tuloillaan ihan itsestäänkin tässä lähipäivinä. Toivottavasti.

Odottaminen tosiaan alkaa kyrsimään, tekisi mieli jo päästä eteenpäin tämän asian kanssa. Ja saada se pikkuihminen vihdoin ja viimein pois sieltä.

Olen jaksanut käydä lenkillä ja tehdä koulujuttuja, varmaan jatkan samaa rataa siihen asti kun vauva tulee.

Kaunista kevättä ja nyt kaikki liikenevät peukut pystyyn, kiitos! ^^

Tänään on 12.4. eikä vauvaa vain näy. Maha on PALLO, siis tosiaan näyttää siltä, kuin minun loppuruumiiseeni olisi yhdistetty rantapallo. Olo on melko hankala, mutta vielä siedettävä. Vaatteita saan päälle ja kenkiä jalkaan, joten olen yrittänyt vielä ulkoilla viimeisinäkin hetkinä. Erikoisia kipuja ei ole erityisemminkään ollut.

Ollaan porukalla näin pääsiäisenä pidetty siivous- ja vauvanvaippatalkoita. Kaikki ei ole tiptopvalmiina vauvaa varten, mutta eiköhän se hössäkkä lähde sitten pyörimään kuitenkin. Paljon pieniä vaatteita, liinavaatteita ja kuolarättejä. Miniatyyrejä.

Vauva viihtyy vielä vatsassa, vaikka protestoikin useasti päivässä tilan pienuuden takia. Vauvan paino alkaa olla sen 3,5 kiloa, mutta neuvolan mukaan ei ole oikein vieläkään laskeutunut lantion pohjalle. Eihän se kaikilla laskeudukaan se vatsa, ehkä ei minullakaan.

Nyt pitää lähteä etsimään suklaamunia näin pääsiäisen kunniaksi. Hauskaa pääsiäistä!

Ehkä se nötynen sieltä nyt pöllähtäisi maailmaan.

Tällä kertaa viikkoja on 35+6 eli alle kuukausi laskettuun aikaan. Mitä nyt neuvolan täti epäili lasta hieman isohkoksi (mitä, ei voi olla, enhän minä *köh* ole yhtään syönyt edes *köh* sokeria........) ja pelotteli, että tarpeen tullen jopa aikaistavat synnytystä. Mieluummin tietysti niin, kuin että pitäisi ängätä nelikiloista tai turvautua sektioon (keisarinleikkaukseen).

Toisaalta sektio kuullostaisi erittäin houkuttelevalta vaihtoehdolta näin synnytysvalmennuksen jälkeen. En tiedä tosiaan olenko päästäni vialla vai mitä, mutta synnytys KAMMOTTAA tällä hetkellä. Jos asian ilmaisee näin humoristisesti, niin tulin siihen tulokseen, etten synnytä. Synnytysvalmennukseen kyllä ohjattiin menemään silloin, kun synnyttäminen alkaa tuntua jotenkin järkevältä ajatukselta, mutta en arvannut, että tilaisuus voisi olla vielä tässä vaiheessa noinkin ahdistava. Toivottavasti tämä olo menee jossain vaiheessa ohi, ehkä unohdan ne kamalimmat kohdat. Jos ei, niin en todellakaan tiedä miten asian ratkaisisi. Puhumalla pelosta??

Valmennuksesta: Meille ensin selostettiin mitä synnytykseen kuuluu, eli supistukset, lapsiveden tulo, sairaalaan siirtyminen, sairaalan käytännöt, puudutukset ynnä muu kivunlievitys, isän rooli plaaplaaplaa, sairaalan synnytys- ja vierihoitotilat sekä tietysti varsinaisen synnytyksen edistyminen ja ehkä vielä jotain muuta jonka taisin jo unohtaa.

Sitten. Se video. "Näytän teille sitten valmennuksen päätteeksi viisitoista minuuttia kestävän DVD:n, joka kertoo erään perheen tarinan." Okei, mikäs siinä, ei voi olla paha.

Video alkoi täysin viattomasti, kun vanhemmat kertoilivat ajatuksiaan odotuksesta ja synnytyksestä ynnä muuta. Yhtäkkiä oltiinkin jo sairaalassa. Sitten jo synnyttämässä. WTF?!!! Minä ja ainakin muut miespuoliset vaikuttivat kärsiviltä, vaikka synnytys oli selvästi hyvin miellyttävä versio. En voinut katsoa kuin osan videosta ja silti jäi "pieni" kylmä hiki niskaan. Yritin naurahtaa ja meinasi tunnekuohuissa jopa tulla tippa linssiin, kun vauva nostettiin äidin vatsalle, mutta... Se toisen kivun, vaikka todella urheasti DVD:n nainen selvisikin koitoksesta, katsominen ja kuuleminen vain oli minulle yksinkertaisesti liikaa.


Olisin todella tyytyväinen, jos en menettäisi yöuniani valmennuksen takia. Olisi vielä ruotsin yo-kirjoitukset edessä. Muut kirjoitukset meni flunssaisena, ja äikän esseekokeessa minulla oli kaiken lisäksi järkyttävä silmätulehdus. Että näin tällä kertaa, raskaana ja vielä kaiken maailman pöpöt päälle.

Melkein hävettää. En ole yksinkertaisesti ehtinyt kirjoittamaan vauvapäiväkirjaa.

Kolmas ultra oli 22.1. ja käynti oli yhtä aikaa masentava ja ihana. Vauvaa bongaamassa oli minun mukanani tällä kertaa lapsen isä. Itse ultraäänivaihe kesti tajuttoman vähän aikaa, reilusti alle puoli tuntia ja siksi reissu jäi hieman harmittamaan. Lapsesta kun ei saa enää kunnon näkymää sen koon vuoksi. Suurin osa ajasta sentään tuijoteltiin kolmiulotteista kuvaa vauvan naamasta. Vauva oli niin nätti<3 (nätti, vaikka en tiedäkään sukupuolta). Ensin kesti hahmottaa, että mikäs hitto se tuossa muka on, kunnes sitten ihan yhtäkkiä tajusin, että tuijotan vauvan naamaa. Vauva haukotteli, ja lähinnä näytti hyvin ahdistuneelta. Liekkö ärsyyntyi tökkimisestä. Mutristeli kulmiaan ja hieroi käsillä kasvojaan ja silmiään. Sitten naamaa hieromaan ilmestyivät vauvan jalkaterät, ihmettelen vieläkin miten lapsi voi taipua niin paljon! Saimme ihastella vauvaa vielä pienen hetken, kunnes ultra olikin jo ohi. Lääkäri tarkisti vielä, että asiat ovat muutoinkin hyvin.

Vauva potkii nyt kovasti ja liikkeet tuntuvat hyvin jo ulkopuolellekin (välillä potkut lähes koskevat). Vauvan potkut ovat kovimpia illalla ja aivan aamulla. Päivällä vauvan liikehdintä vilkastuu lähinnä silloin, kun minulla on nälkä, kuuluu kovia ääniä, ahdistun/ärsyynnyn kovasti tai istun huonossa asennossa. Vauvan saa myös hereille töykkimällä ja välillä onkin vaikea vastustaa kiusausta saada terveisiä vatsasta (välillä tulee paniikki kun tajuan, että vauva ei ole liikkunut vähään aikaan, sitten raukka on pakko tökkiä hereille).

Nyt raskausviikkoja on 31+6 eli aika alkaa olla jo vähissä. Tunnen vauvaa kohtaan rakkautta, mutta myös pelkoa (olen kamala?). Synnyttämistä lähinnä kammoan, toivottavasti se tunne vaihtuu jossain vaiheessa jännitykseksi. Enkä vauvaakaan ja tulevaisuutta hänen kanssaan ole edes kunnolla kirjoitusten takia ehtinyt miettimään. Ahdistaa. Onneksi saan äitiyspakkauksen jossain vaiheessa. Nyt aika menee kirjoituksiin lukiessa ja viikkoja laskiessa.

Ai niin tosiaan, hyvää ystävänpäivää!

Nyt uutena vuotena on aika tehdä lista viime vuoden saavutuksista. Ja niitähän löytyy(?), eri asia onko ne sitten mitenkään mainittavia tai edes erikoisia. Osa ainakin on. Joten, ettei vuosi 2008 pääse unohtumaan tässä hurmoksessa, on siitä hyvä pistää muistiin suurimmat kohokohdat. (Kyllä ne negatiivisetkin on saavutuksia, eipähän Ehkä tule töppäiltyä uudestaan...)

Tulevia vauvoja: 1
Ultraääniä: 2
Rakkauksia: 1
Menetettyjä rakkauksia: 1
Huonosti nukuttuja öitä: 96
Iron Maidenin keikkoja: 1
Terapeutteja/psykologeja: 2
Muuttoja: 1
Uusia tuttavuuksia: paljon
Uusia kavereita: ihana määrä
Juotuja oluita/Ginejä yleisellä paikalla alaikäisenä, joista seurasi poliisin kanssa jutustelua sekä sosiaalityöntekijän yhteydenotto: 1
18-vuotissyntymäpäiviä: 1
Baarireissuja: liian vähän
Anime/manga-aiheisia tapahtumia: vain 1
Melkein unohdettuja karuja muistoja alkuvuodelta: yli 10
Vanhojentansseja: 1
Pelattuja Magic-pelejä: ~6
Hautajaisia: 1
Ristiäisiä: 1
Helsinki Pridejä: 1
Linnanmäki-reissuja: 1
Larppeja: 1
Uusia korvalävistyksiä: 2
Kesätyöviikkoja: 4
Sisäroskiksesta löytyneitä hiiriä: 1
Tuhoutuneita tulevaisuudennäkymiä: 1
Uusia tulevaisuudennäkymiä: 1 + tuntematon määrä

Uudenvuodenyönä tehty lista ei näytä oikein toimivan, enkä todellakaan vanno asioiden olevan missään järjellisessä järjestyksessä, mutta ehkä tämän avulla minulle jää edes joku kuva menneestä vuodesta. Säälittävän vähän näytän siitä ainakin tällä hetkellä muistavan.

Vihdoin viimein löysin edes hetken aikaa kirjoittamiseen, vaikka tapahtumat vauvarintamalla olivat jo ties milloin. Siis 26.11. oli toinen ultra, rakenneultra. Tunnelmat olivat korkealla, vaikka aivan yhtä tyrmistyttävää tällä kertaa ei ultrassa oleminen kuitenkaan ollut. Lähinnä häkellyttävää.

Seikkailimme parhaan ystäväni kanssa tälläkin kertaa KYS:in naistenpolille odottamaan vuoroani, ja tulihan se vuoro sieltä lopulta (ehkä viiden minuutin odottamisen jälkeen..). En ollut lounaan jälkeen käynyt vessassa, kaksi tuntia vessattomuutta suositeltiin ennen ultraa, ja ajattelu makoilusta ei oikein innostanut. Sovittiin ultran tekijän kanssa, että vilkaistaan vaikka nopeasti vauvaa ja sitten riennän vessaan. Ultra napsautettiin päälle, ja monitorista tiirattiin vauvaa. Pissihätä unohtui sen siliän tien.

Löytyihän se sieltä. Pää alaspäin ja niskoillaan vinksin vonksin. Kamala taistelu ympäri pääsemiseksi, mutta kyllä se kovasti jalkoja ponkemalla onnistui. Onneksi kömpiäisen meno rauhoittuu edes hieman synnytyksen jälkeen puuttuvan veden takia. Nyt liikkuminen oli hurjaa. Profiiliaan tyyppi ei suostunut aluksi näyttämään, joten ensin tutkittiin sydämen rakenteet. Oikea kammio, vasen kammio, aortta, keuhkolaskimo, keuhkovaltimo ja muutakin tarvittavaa hilpetööriä nakotti nätisti paikoillaan. Tietenkään ei pystytty näkemään, jos läpissä on pieniä reikiä, mutta nyt ainakin sydämen kokonaisrakenne oli oikein hieno. Vatsa ja pallea erottuivat hyvin. Kunnollista kokonaiskuvaa lapsesta ei enää tässä vaiheessa pysty ultrassa saamaan, vauveli on jo sen verran iso. Minusta lapsi oli kasvanut jo hurjasti. Aivot tutkailtiin läpi ja kaikki mittasuhteet olivat oikein, vasemman ja oikean aivopuoliskon erotti...viiva... ja pikkuaivot olivat oikean kokoiset kehitykseen nähden. Myöskään mitään ylimääräistä ei aivoista löytynyt. Pian vauva alkaa rekisteröimään ääniä ja aivot ovat tällä viikolla (tänään 21 + 6) alkaneet poimuttumaan enemmän.

Ällistyin siitä, miten hyvin lapsen muutkin ruumiinosat nyt näkyivät (paitsi naamasta ei oikein vieläkään saa selvää, eikä sukupuolesta, joskin se ei edes minua kiinnosta ennen syntymää). Kylkilyyt ja varsinkin selkäranka loistivat valkoisina, mutta myös käsien ja jalkojen luut näkyivät selvästi. Jopa jalkaterät olivat helposti hahmotettavasissa. Ja pienet sormet. Vihdoin lapsi asettui massussa sopivasti ja saimme tiirattua nättiä profiilia. "Kaunis nenä ja leuka" oli ultran tekijän ensimmäinen kommentti nassusta. Niinpä niin, kauniithan ne olivatkin, ja näkyivät selvästi. Parka hermostui jossain vaiheessa ja tunki naamansa eteen kättä. Kädet viuhuivat myös muuten pään ymprillä, sekä välillä pyllyn takana ym. Asento vaihtui heti kun yhteen oli päässyt. Kun jalkoja mittailtiin, raasu yritti paeta toiselle puolen kohtua. Yritys hyvä kymmenen, mutta kun kasvun vuoksi kohtua ei enää olekaan niin paljoa jäljellä liikkumiseen. Jalkojen työnnöillä ja pylly pystyssä siirtyminen muuttui siis orastavaksi kuperkeikaksi. Ultran viimehetkillä meno hieman rauhoittui väsymyksen vuoksi.

Niin kuin kaikki muukin ihana tässä maailmassa, tuokin reissu oli pian, tunnissa, ohitse. Tuntui vain viiden minuutin käynniltä. Masu pyyhittiin nihkeäntahmeankylmästä geelistä ja sain mukaani viisi ultraäänikuvaa. Harmi vain kaikki hieman todellista ultrakuvaa epäselvempiä. Mutta varsinkin profiilikuvista pidin paljon.

Mahaa kasvatellessa ja odotellessa potkujen kovenemista ryntäilen raskaita päiviä koulussa ja ajokoulua suorittamassa. On sentään monenmoista ajattelemista. Plus hemoglobiini oli viime neuvolakäynnillä enää 111. Käski hankkimaan rautatabletit ja sain vihdoin käytyä apteekissa eilen. En tiedä auttaako kun muutenkin olen virkeämpi kun saa nukkua enemmän kuin kahdeksan tuntia. Massu tuntuu kyllä nyt jo miltei valtaisalta. Että tästäkö sitä pitäisi vielä kasvaakin muka...

Toivottavasti joulu antaa mahdollisuuden levätä. Tarvitsen sitä.