IRC-Galleria

VAROITUS: Tämä(kin) teksti sisältää kliseitä, tarpeettomia tunteidenpurkautumia, lässytystä ja elämän suuria, absoluuttisia totuuksia. Lue omalla vastuulla tai ns. ”artisti maksaa” –periaatteella.*

Kuten tämän blogisarjan aikaisemmista osista olette saattaneet huomata, vaaditaan vahva tunnetila (ks. osan I sekoaminen tai osan II darra) että saadaan allekirjoittanut avautuman olostaan nettiin ja kaiken kukkuraksi galtsupäiväkirjaan.

Kuitenkin joskus sattuu, aika harvoin, mutta sattuu silti, että vituttaa. Syitä on monia, tunnetila kuitenkin aina melko tuttu. Erivivahteinen, mutta sama vanha kaveri se vitutussetä aina on. Kävi tässä taannoin nimittäin tapaus, jossa eräs ulosteita x-määrän kiloja nauttinut toimitusjohtaja aiheutti toimillaan juhlakansan keskuudessa ärtymystä, vitutusta jopa. Tämän johdosta keikkahan meni ihan pipariksi ja kävelymatka kotiin vesisaateessa oli tosiasia.

Vitutustilan luulisi tässä vaiheessa olevan melkoinen. Aluksi olikin, mutta sitten tapahtui jotain kummallista. Vitutuksen korvasi arvostus. Kun edellämainitun toimitusjohtajan teot ja sanat upottivat puukon idealistinsydämeeni, alkoivat muut asiat ympärilläni valjeta aivan uudessa, uljaassa, arvostettavassa valossa. Siinä missä TJ tappoi uskoani ihmiskuntaan, siinä muut maailmanparantajat pönkittivät uskoani entisestään. Enkä maailmanparantajalla tässä tarkoita pelkästään juuttikankaaseen pukeutuvia karvaisia, ihania hippejä, vaan kaikkia jotka toimillaan jotenkin omaani tai ihmiskunnan onnellisuutta edes yrittävät edistää.

Vastaan ajava poliisi oli ystäväni, samoin mainoksessa hymyilevä oopperalaulaja. Jopa kävelemäni tien kaavoittaja oli antanut panoksensa, jotta jonkun muun, tässä tapauksessa minun, elämä olisi hiukan mukavampaa. Ennen kaikkea tunsin rakkautta määränpäätäni, kotia, kohtaan. Sitä instituutiota johon ahdistuneena olin lähtenyt ulos alunperinkin. Myös kuulokkeistani virtaava Sigur Rós sai sateen ohella arvostustani.

Ja tarinan opetus?

Joskus vaaditaan hiekkaisa toimitusjohtaja ja 2.1km, jotta asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Joskus vaaditaan herättävä kokemus maailman tilasta, jotta siihen uskaltaa käydä käsiksi. Joskus vaaditaan vitutusta.

Vittuuntukaa, jotta arvostaisitte. Kuolkaa jotta eläisitte.



Kiitos, kiitos ja näkemiin.



*http://youtube.com/watch?v=xWCwN2IjVZA

Liittokokouksessa 2007 opittua:

*sävel: "Kattilat täynnä puuroo"*


I dag ska vi ha
I dag ska vi ha
helvetes mycket brännvin

I dag ska vi ha
I dag ska vi ha
helvetes mycket brännvin

I morgon ska vi ha
I morgon ska vi ha
helvetinmoinen krapula

I morgon ska vi ha
I morgon ska vi ha
helvetinmoinen krapula


och samma på finska

Päätin joskus viime vuoden helmikuussa että alan kirjoittamaan blogia. Tässä tämä nyt sitten on.


Todetaan etteivät kliseet ole sellaisia turhaan – osa 1, ”Antaminen on saamista.”

Hassu juttu. Antaminen nimittäin. Jos hihittelet, huumorintajusi on neljätoistavuotiaan tasolla, hyi sinua. Kyse on itsensä antamisesta, itsensä – tunteidensa – paljastamisesta. Jos avautuu ja uskaltaa antautua kokonaan, voi löytää aivan uudenlaisia tunteita ja kehittyä. Haavoittuvaisena ulkona liikkuminen vaatii rohkeutta mutta tarjoaa tilaisuuden oppia jotain ihan uutta.

Käytän tässä myös toista kliseetä: ”virheistä oppii”. Virheiden tekeminen vaatii nimittäin sitä että uskaltaa tehdä niitä. Jos avaa panssariaan hieman, saattaa saada osumia. Nämä haavat voivat kuitenkin opettaa paljon enemmän kuin haarniskaan otetut iskut.

Kliseiden lisäksi aion ottaa tavaksi käyttää blogissani usein aika kaukaa haettuja analogioita, vertauksia. Tässä tämänkertainen:


Elämä on vähän kuin sähköpostilaatikko jossa on roskapostisuodatin. Kun suodattimen asetukset ovat todella tiukalla, sähköpostisovellus tulkitsee kaiken sisääntulevan postin roskaksi eikä päästä sitä läpi. Laatikko on ja pysyy tyhjänä, jopa mummin e-joulukortit kahdesti vuodessa jäävät tulematta. Selkokielellä: piparia ei näy eikä kuulu vaikka laatikko täynnä ehkäisyä onkin.

Hiukan rennommat uskaltavat löysätä henkseleitä ja asetuksia jolloin sisään pääsee suurin osa myös siitä oikeasta postista. Satunnaiset roskapostit häiritsevät heikkohermoisimpia ja käverin lähettämät liitetiedostot (ÖHKÖHHPRNOKÖHH) eivät tahdo aueta. Elämä on kuitenkin pääosin leppoista ilman suuria takaiskuja.

Kaikkien uskaliaimmat heittävät kaikki suojausvälineet nurkkaan ja avaavat itsensä, öh, sähköpostilaatikkonsa, estotta elämälle. Roskapostilaatikko täyttyy kolmesti päivässä PPP- (PeniksenPidennysPumppu) tai Viagra-mainonnasta mutta sehän ei menoa haittaa; pääasia on että nyt kaikki itselle ja miksei naapureillekin kuuluva posti tulee perille ja sosiaalinen iLife kukoistaa. Joskus viruksia ja muita mörköjä ui takkiin ja turpiin tulee mutta sähköpostihuor…ör, uskalias henkilö saa uusia mielenkiintoisia elämyksiä. Ja p-p-p-postipaketteja ruotsista.

Ja nyt seuraa pakollinen opetus: Jos sulkeutuu elämältä, ei saa kokemuksia, ei hyviä eikä huonoja. Elämästä ei joudu kärsimään, mutta ei siitä nauttimaankaan pääse. (toim. huom. Muistakaa Yksin Kotona 2:sen ”liian pienet rullaluistimet – käyttämätön sydän” -vertaus, josta tämäkin ajatus on pöllitty!) Jos taas avaa takkia hieman, päästämättä kuitenkaan elämää ihan iholle, saa jonkin verran elämyksiä. Elämä on tasapainoista ilman suuria takaiskuja tai äärimmäisiä nautintoja. Jos taas paljastaa itsensä täysin, alastomana ja haavoittuvaisena maailmalle voi löytää aivan uusia, hätkähdyttäviä, järisyttäviä, taivaisiinnostattavia tunteita. Samalla kuitenkin myös riskit kasvavat – joskus tulee turpiin niin että heikompiakin hirvittää. (Tästä voisi tehdä osakemaailmasta tutun riskit vs. tuotto-odotukset -vertauksen mutta se jääköön toiseen kertaan.)

Lopuksi: Uskallatko, osaatko uskaltaa?


teffon blogi kiittää, nähdään taas huhtikuussa!

Youtube on kaveri.

Paitsi sillon kun katsoo foxnewsia.
Taattua tuskaa.

se pyörii
kohti huomista
ajelehtii
kohti mustaa

niin
väärin
on
nyt

niin
pelkään
mitä
se huomenna on

se kaikki

mistä löydän itseni
mistä maailmasta
mistä löydän lapseni
mistä helvetistä

se sanaton tunne
se kasvoton paha
se tuntematon viha
se pohjaton pelko

joka pelkoa ruokkii
se viha joka pelosta nauttii
sota joka vihaa juo
verta

kuolema
sodan lapsi
sodan kasvot

lapsella niin monet kasvot

rukoilen
huudan itken katson
ja silti
näen sen kaiken katsomatta

tunnen näkemättä
haistan sen
se asuu minussa
syö minut

onko palasistani tarpeeksi
vai syökö nälkä kaiken

nakertaa
viimeiseen
rohkeuteen

muutos palaa sisässäni
se tahtoo ulos
uskallanko

osaanko
uskallanko osata
tahdonko uskaltaa

tahto vie
mutta mitä jos kivi onkin
musta

Syksy on sitten kummaa aikaa. Luonto elää päivänlaskuaan, puhkeaa vielä kerran väreihin ennen kuin kuolee uneen. Ihmisolennoissa tapahtuu myös muutoksia. Varsinkin suomalaisissa. Kaivetaan pipoja ja hanskoja esiin, sanotaan hyvästit bikineille ja pakataan aurinkolasit irc-galleriaan. Elämää seinien ulkopuolella ei enää ole. Rohkeimmat vaeltavat sateen ja loskan läpi Wayne'siin. Elämä kuolee. Mutta sitten tapahtuu jotain kummallista.

Joidenkin miesyksilöiden (=kaikkien) sisällä tapahtuu muutos. Hormonitoiminta sekoaa lopullisesti ja testosteronitasot sinkoutuvat stratosfääreihin. Aivotoiminta putoaa jonnekin torakan ja kuolleen hylkeen väliin ja jotkut ruumiinosat (en puhu nyt aivoista) alkavat elää omaa elämäänsä. Maailma ulkopuolella kuolee mutta miehet elävät renessanssikevättä.

Tervetuloa kaksilahkeisten maailmaan.

Jukka, tässä ainesta juomapeliin.

Joskus koulussa sanataiteiltiin:

Kaaos

Mitä se on?
Ei universaalia totuutta, ei alkua, ei loppua.
Ajatukset ilman paikkaa, tyhjiössä.
Ei järjestystä, selitystä maailmalle, kaiken alkuperälle.
Ihminen ei ymmärrä, ei tahdo, ei pysty ymmärtämään.
Etsii totuutta, ei löydä, katsoo itseään, muttei näe.
Sulkee silmänsä, tahtoo pois. Pois mistä? Pois minne?
Kysymykset täyttävät pään, pois ei pääse.
Ihminen – sidottu maailmaan, aisteihin,
kosketeltaviin asioihin ja sanoihin, sidottu itseensä.
Rakastunut maailmaan, väreihin, runoihin ja satuihin,
taivaaseen ja aurinkoon, kaikkeen mikä on kaunista.
Ei näe kulissien taakse, ei pääse muurin yli.
Muurin takana on kaikki ja tyhjyys, ehkä selitys.
Ihminen – sidottu aikaan ja paikaan, esineisiin ja asioihin,
sidottu loputtomuuteen muttei sitä ymmärrä.

toffe <3 herra_kahvi says:
kesti 15min tajuta et koulu loppu ja et ehk pitäis lähtee himaan eikä jäädä kouluun loppupäiväks hilluu niinku aina ennenkin ja et ehkä on olemassa muuta elämää koulun seinien ulkopuolella, niin abstraktilta ja epätodennäköiseltä kuin se vaikuttikin; kuitenkin se oli vain päätelmiemme tulos, omakohtaista, kokemusperäistä tietoa ei asiasta ollut; silloin kumpusi meillä ajatus, jostain syvältä:

j a n n e says:
syvältä tosiaan :P

toffe <3 herra_kahvi says:
mikä on tämä paljon puhuttu "elämä"? mikä on sen filosofinen merkitys? mikä se on? miksi sitä ei löydy googlesta? onko se jonkinlainen kansantaru, kenties ratkaisematon mysteeri, silkka myytti? ja jos se jostain kaukaa löytyisikin, mitä sitten tapahtuisi? muuttuisiko tapamme hengittää, katsella ja tuntea tätä maailmaa, tätä huonetta jotenkin?

(janne (ZUUM) kysy miks ei tultu panun kanssa H-junalla...)

ps. otsikko liittyy vain väljästi tähän juttuun eikä perustu omakohtaisiin kokemuksiin, vaan päivän kuvaan. BAIT.

KUNNIA KOFEIINILLE!

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa
vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat viisi henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

apuva, maailmassa on liikaa liian hyviä biisejä. :P
no, tästä lähtee.

ehdoton ykkönen on ilman muuta:

1. Pink Floyd - Cluster One
tajuttoman kauniit äänimaisemat, aivan ihana kappale. kivat joelille kun tän älysi mulle lähettää.

2. Pink Floyd - One of These Days
tämä rokkaa täysiä. pompeijin versio kyllä paras.

3. Dream Theater - The Answer Lies Within
"Don't let a day go by, without...the answer lies within."

4. Pink Floyd - Echoes
spacerock <3

5. Beatles - Strawberry Fields Forever
tää biisi on jotain niin kesää. ihanaa. <3

6. Dishwalla - Counting blue cars
pöllin tän biisin naapurilta :D

7. Jamiroquai - Space Cowboy
mielettömän kova. tää groovaaa.

SIT EKSTRAT KU ON PAKKO!

+ BeeGees - Stayin' Alive MIELETTÖMÄN FUNKKI, 70's on JEES
+ Pink Floyd - Speak to Me/Breathe

Ai niin, pakko saada Rushin biisi listoille
Rush - Leave that thing Alone
Rush - The Pass <333