IRC-Galleria

Olisi varmaan helpompaa miettiä, mitä minä _en_ ole :-D Fyysisesti en ole mies, enkä ole äiti ja hmm... siinä kai ne sitten olivatkin noin pääpiirteissään. Kiitos ja kumarrus ;-)

Olen siis mieleltäni vielä nuori, vaimo ja uusperheen äitipuoli. Tiukka, paha ja ilkeä äitipuoli olenkin, pojatkin tämän allekirjoittavat, mutta hekotellen. Setan sukupuolitestin mukaan olen kuitenkin mies. No, hyväksi jätkäksi minua on yleensä nimiteltykin ja viihdyn satavarmasti paremmin miesvaltaisella alalla kuin naisten kansoittamissa työyhteisöissä. Mutta ei sekään estä lakkaamasta kynsiä tai pitämästä korkokenkiä, kunhan sen tekee tyylillä.

Olen kouluttamattomasta suvusta ponnistanut akateemiseen ammattiin. Olen insinööri, mutta ei se väärin ole. Olen hyvä insinööri, ei minua muuten toimesta toiseen kyseltäisi. Niin, diplomityöpaikka on viimeisin työpaikka, jota olen itse hakenut. Muihin on kotoa soiteltu. Lapsuuteni olen kasvanut maatilalla ja opetellut heilumaan paskatalikon varressa ja lypsämään lehmät. Sen jälkeen olinkin varma, että helpommalla haluan itse leipäni repiä. EU lopetti vanhempieni eläinten pidon kannattamattomana ja pellot ovat tällä hetkellä luomuviljelyllä. Tilan pito oli loppua kokonaan isäni vakavan sairauden takia. Hän on kuitenkin ponnistanut maksansiirrosta tolpilleen ja sen jälkeen ajamastaan nokkakolarista ralliauton kanssa uudelleen tolpilleen. Sitkeää sukua taidamme olla. Isän puolelta Karjalasta evakkona lähtenyttä ja sitä ennen Venäjän vallankumouksen tuiskeesta rajan yli loikannutta ja nimensä suomalaiseksi vaihtanutta.

Olen savolainen. Ei sekään väärin ole. Huumoria vaikka sitten kieroakin on elämässä oltava. Jos ei ensiapupöydällä pysty vitsiä vääntämään, niin on valmis hautaan. Minä en ole ollut ainakaan vielä. Raviharrastus veti ravirodeon myötä arpitatuoinnit pintaan ja bussin kanssa painiskelu laittoi elämänarvot viimeistään täysin uusiksi. Liikuntakyky ja järki kuitenkin säilyi ja sain loppuelämän vielä kerran lahjaksi. En ehkä osannut sitä heti arvostaa, mutta tämän parin vuoden aikana olen sopeutunut, kuntoutunut ja oppinut tuntemaan itseni uudelleen.

Kaiken mylläkän keskellä otimme mieheni kanssa valtavan harppauksen ja ostimme Hyrsylän mutkasta koulua vastapäätä vanhan upean maatilakeskuksen, josta olemme jo reilussa vuodessa kunnostuttaneet ja kunnostaneet unelmatalomme. Vanhaankin voi hurahtaa ja sitä kunnioittaa. Talo on oikeaoppisesti kunnostettu niin, että tämä seisoo tässä vielä sen toisetkin sata vuotta ja siitä eteenkin päin. Ja joka nurkka on täytetty ihanalla vanhalla roinalla, jota jotkut antiikiksikin nimittävät. Meille ne ovat tällaiseen taloon sopivia patinoituneita ja elämää nähneitä kapistuksia.

Työ. Niin, mitä on työ? Onko se kansainvälisen metsäteollisuuskonsernin energiaosaston kehityspäällikkönä olemista vai ympäristöpäällikkönä tepastelua pitkin tehtaita ja sahoja? Onhan se, mutta se on myös arkea itsensä ja perheensä muistaen. Omia arvojaan kunnioittaen ja jättäen käytettävissä olevista tehoprosenteista mahdollisimman paljon itselleen ja rakkailleen. Vaikka sitten niin, että 20 % työlle ja 80 % siihen tärkeämpään. 120 % työlleen antavia kavahdan. Kuinka monta tuntia viikossa sellaisen pienet tytöt näkevät isäänsä viikossa ja oppivatko sellaisen pienet pojat koskaan tuntemaan isäänsä tai äitiänsä?

Terveyttä arvostan ja sitä, että kun terveys on vaakalaudalla, siihen täytyy löytyä ymmärrystä ja hoitoa. Ketään ei saa jättää pelkästään oman sinnikkyytensä tai läheistensä voimavarojen riittävyyden varaan.

Olen siis monenlaista.