IRC-Galleria

Joulu on ovella. Lampoa 30 molemmin puolin. Joulupaivana lahdetaan maaseudulle. Siella on viela kuumempi. 10 yota kotiin lahtoon. Ehdotonta!

Johannesburgissa. Kauppakeskukset on kouluttu. Ovat aika isoja. Oon ostanu paljon paitoja. Ikava kotiin Sannan luo. Odotan tyopaikalle paasya. Kohta mennaan leffaan. Ehka Narnia. Joulu on ovella. Ei tunnu silta. Ei tarvitsekaan. Haluaisin syoda suomalaista jouluruokaa. Isot lentokoneet lehtelee matalalta yli. Voisin ostaa oman asunnon. Suomesta. Helsinki on kallis. Autokin olis kiva. Sekin on kallis. Elossa.

Enaa ei oo sanoja.

On vain kaipaus.

"Kai taytyy olla
tyhja
tayttyakseen.."
(Exit - Tyhja)

22.

Tanaan Durbanissa on ollut kuulemma 40 astetta lamminta. Uskon heti. Grillasin itseani rannalla ja kavin valilla ottamassa valtavia aaltoja vastaan rantavedessa. Sen huvin jalkeen hiekkaa ja suolaa oli joka paikka taynna. Ei haittaa :) Me ollaan tosi kotoisassa ja mukavassa backpackerissa ihan Intian Valtameren valittomassa laheisyydessa. Jos vessassa olis ikkuna, nakis suoraan merelle.

Valilla grillaaminen piti jattaa hetkeksi, ja siirtya ravintelin puolelle. Kun istahtaa terassilla tyhjaan isoon poytaan, saa pian seuraa ja paasee puhumaan englantia. Huippua! :) Tanaan mun tarjoilija oli sellanen tytto, jonka paras kaveri on suomalainen. Sit siina poydassa mua jututti sellanen mies, joka on ollut ammattikuvaaja joskus ja jonka isoisa kavi elaessaan Suomessa joka vuosi. Ei me niin pieni maa kuulkaa ollakaan ;)

Suvi-Elina sen sanoi hyvin: matkalle on aina kiva lahtea, mutta viela mukavampi on palata kotiin. Kotiinpaluun (24 yota jaljella) odottamista lisaa tanaan tullut tieto, etta mulle on duuniin tilattu (oletettavasti tehokas) uus poyta-Mac, seka 23 tuuman naytto. Toivottavasti sen malli mukailee otsikkoa.

Odotellaan BazBusia St. Luciassa Bib's backbackersin aulassa. Bussi kuskaa meidat seuraavaksi Durbaniin. Loma on ihan mielettoman hieno juttu, ja Afrikka hieno maa. Tosin ihmisiin ja joihinkin kaytantoihin menee valilla hermo; missaan ei esimerkiks oo kateiskassaa koskaan. Muka. Asiakkaalla pitais aina olla tasaraha.

Eilen oltiin grillaamassa itseamme Intian Valtameren rannalla. Kolmekymmpisesta aurinkovoiteesta huolimatta onnistuin vahan polttamaan niskaani ja hartioita. Biitsi oli alyttoman upea hiekkaranta ja aallot oli isoja. Siella oli kiva makoilla ja nauttia elamasta.

Mutta se tassa koko touhussa arsyttaa, etta ei pysty nauttiin siita kokonaan. Tuntuu etta kotiinpaluuseen on ihan liian pitka aika. Hassua, etta lomalla tuntuu talta, mutta mikaan ei vaan oo taydellista ilman Sannaa, joka on kotona Suomessa. Aina on mielessa se, ettei se oo taalla, ja se syo aina osan siita kivasta, mita saa kokea taalla Afrikassa.

Ja toisaalta, se on juuri se asia mika tekee myos onnelliseksi.

Enikeis, haluun jo kotiin!

Eilen aamulla herattiin Annin ja Ruthin kanssa Mbabanessa klo 5.20. Saatiin kyyti Manziniin, josta otettiin kombi kohti Durbania. Rajamuodollisuudet meni suhteellisen kivuttomasti, ja pian Etela-Afrikan puolella tulikin vastaan pieni kaupunki nimelta Mtubatuba. Siella sit hypattiin kombista pois ja ryhdyttiin ettiin St. Luciaan menevaa kombia. Lampoa oli yli sallitun rajan ja soija (hiki) virtas solkenaan. Taas meita katottiin pitkaan, Mtubatubassakaan ei paljoa valkoisia nay.

Kun paastiin vihdoin backbackerille St. Luciaan, hypattiin suoraan uima-altaaseen. Sisaankirjaamisen jalkeen lahdettiin turisti-infolla poikkeen, ja buukattiin heti seuraavalle yolle kilpikonnasafari. Kahdenksan aikaan parin vuoden takaa tuttu Ian tuli polkuautollaan hakeen meita ja lahdettiin afrikan yohon. Matkalla Intian Valtameren rannalle bongattiin erinaisia elikoita, mm. kameleontteja, buffaloita, seeproja ja virtahepoja.

Kun sitten paastiin biitsille, surffattiin hienossa hiekassa isolla jeepilla pitkan aikaa etsien jalkia merikilpikonnista, jotka nousevat oisin maalle munimaan. Ei loydetty. Jossain vaiheessa Ian pysaytti auton ison, littean kiven viereen ja kaski porukan pihalle: nyt syodaan paivallista! Ian tarjoili safkaa Annin, Ruthin ja mun lisaksi muutamalle saksalaisturistille ja yhdelle jenkkitieteishorholle. Ruokajuomaksi jeepin perasta sai valita viineja, gintonicia, mehua, vetta... Ja takana pauhasi Intian Valtameri. Ruoan paalle saatiin viela kahvit. Hieno mies tuo Ian =)

Jatkoimme turtlesien etsimista jalan. Tuuli yltyi ja nostatti rantahiekasta myrskyn. Oli mieleton fiilis puskea vastatuuleen pimeassa (taivaskin oli pilvessa, eika tahtia nakynyt), ja tuntea miten hiekka kuorii jaloista ihoa ;) Tuulen nopeudeksi Ian arvioi 60-70 km/h.

Vaan ei loytynyt kilppareita jalkapatikallakaan. Yhdet juuri munitut munat loydettiin, mutta nekin oli syvalla rantahiekassa. Myos kuollut valas tuli vastaan. Aina ei voi saada sita mita tilaa, mutta taa reissu oli silti ihan mahtava! Kun vuorokausi vaihtui, seisoimme pimea valtameren rannalla Etela-Afrikassa, kilistimme Suomelle kuka millakin rinksulla ja salaa lauloimme (joululaulujen lisaksi) Maamme-laulun.

Eilen kaytiin Ndzevanella. Siella oli tosiaan vihreeta! Ihan mieletonta! Siella sato syksylla 2003 ainoastaan kerran. Ja nyt siella oli jokseenkin eri meininki. Oli tosi huippua kayda kotikulmilla, tavata Phindile ja Irish, nahda niita ihmisia ja sita luontoa.

Kohta lahdetaan Ezulwiniin, shoppaileen vahan marketille ja ottaan aurinkoa Swazi Royal Sun -hotellin altaalle. Parin yon paasta suunnataankin jo Etela-Afrikan puolelle St. Luciaan, josta jatketaan Durbaniin. Aijetta!

Lennettiin maanantain aikana Ruthin kanssa Etela-Afrikkaan. Oltiin pari yota Johannesburgissa Palesan luona yota, ja keskiviikon aikana matkustettiin Mbabaneen Swazimaalle. Tanaan kaytiin Manziinissa marketeilla ja hoitamassa asiaoita. Ja sitten vihdoin: kaytiin Spurissa syomassa! Aijetta, se on edelleenkin vaan maailman paras pihviravintola:) ehdotonta!

Mbabane ei oo muuttunu kovasti kahdessa vuodessa. Isoja mainostauluja on tullu lisaa, mutta muuten elama tuntuu olevan ennallaan. Huomenna kavaistaan Ndzevanella, kotikulmilla. Siella on kuulemma vihreaa.

Se on tukeni ja turvani seuraavat 150 tuntia. Sen verran on aikaa koneen nousuun. Ja voimat ovat niin vähissä, että itkettää. Tekemistä on - niin - sanotaanko että riittävästi. Ei lopu kesken. Sitä vaan toivoo ja rukoilee, että jaksaisi sinne asti.

Tämän hetken mielentilaa ja väsymystä kuvaavat hyvin muun muassa Blue Foundationin ja Sigur Rósin musiikki. Silmäluomet painuvat väkisin kiinni, keskittyminen herpaantuu, lihaksia väsyttää, hengitys syvenee istualtaankin. Ja silti ei haluaisi nukahtaa, kun tietää miten ihanaa elämä on. Ei haluaisi hukata sitä 150 tuntia nukkumalla. Toisaalta on myös pakko pysyä hereillä, sillä työt ei tule tehdyksi muuta kuin tekemällä.

Sitten otsikkoon. Pitkään pidin ED-energiajuomaa lajinsa parhaana ehdottomasti parhaan litrahintansa puolesta. Battery puolestaan maistui aina parhaalta, mutta oli myös kallein. Red Bull ei ole koskaan erityisesti sytyttänyt minkään valtakunnan mielihaluja. Sitten löysin Olvin TEHO-juoman. Kilpailukykyinen litrahinta ja kaiken lisäksi mielyttävän pehmeä maku. Tätä juon tällä hetkellä mieluiten.

PS. Carpark North oli pettymys livenä.

Oon taas noussu keskellä yötä matkustaakseni junassa. Siihen on jo ehtiny tottua, mutta tänään se oli vastenmielistä, sillä juna oli ääriään myöten täysi. Lisäksi istuimeni selkänoja oli rikki, eikä sitä saanut pysymään pystyssä. Rasittavaa.

Nousin siis 6.15 osallistuakseni johonkin turhantärkeään kokoukseen kummussa. Nyt istun leiritoimistossa odottamassa sen alkamista. Siihen on enää - puolitoista tuntia! Kolminkertainen hurraa-huuto!

Tosiaan, otsikoksi kirjoitin mainion tanskalaisyhtyeen nimen. Illaksi palaan siis Helsinkiin ja mennään porukalla Tavastialle jammaileen Carparkin tahdissa. Sitten alkaakin hurja rutistus, jotta saan tekemättömät työt valmiiksi ennen Afrikkaan lähtöä. Pari viikkoo on vielä koneen nousuun, mutta töitökin on hurjasti. Vois vaikka alottaa heti.