suuria oivalluksia.
niitä tulee joskus ihan yllättäen. perustavanlaatuisia, elämän käsittämistä muuttavia.
yks ilta tukkaa pestessä välähti eräs ajatus. maailman syntyä ja olemista käsittävä. sain idean. ja vähän ehkä valaistuin.
vuosituhansia ihmiset on pohtinu sitä, miten maailma on syntyny. kilpaillu siitä, kenen kulttuuri ja uskonto on ollu oikeessa. sortanu, raivannu, sotinu.
sormet siinä sampoovaahdossa keksin, ettei ole mitenkään oleellista ajatella, että maailma olisi jotenkin
syntynyt ylipäätään. ei se ole syntynyt.
maailma koostuu oikeestaan vaan muutamasta hassusta aineesta, jotka on vaan järjestäytyny eri tavoilla, jollon voidaan keinotekosesti erottaa asioita toisistaan. mun käsityksen mukaan edes eroa "elävällä" ja "kuolleella" tai "elottomalla" ei juurikaan ole. samaa ainetta kaikki.
erityistä
elämää ei siis sinänsä ole, aineet vain kiertää. se, mitä saatetaan nimittää elämäksi esimerkiksi kasvin kierrossa, on vain sen yksi vaihe. siemen itää ja siitä tulee kasvi, joka tuottaa siemeniä ja kuihtuu ja maatuu. siemen itää maatuneessa mullassa, kasvaa ja siementää jne. aineet vaan kiertää. erottelu on keinotekosta luokittelua, jota luonto ei tunne.
maailma on ollut aina.
aikayhteiskunnassa eläessä on jotenkin syntynyt muutenkin mun mielestä vähän hassu käsitys ajasta ja siitä, miten se menee koko ajan eteenpäin, niin että ikuisuuden hahmottaminen on vaikeaa. lineaarisen hahmotustavan vuoksi pitäisi olla alku- ja päätepiste.
mietin, että aikahan voi mennä kehämäisesti, tapahtumien kierron mukaan. miksi sen pitäisi mennä varsinaisesti eteenpäin, samaa nopeutta kaikilla? kellon säännöllinen tikitys ei riipu mitenkään todellisuuden muutoksista. onko ajalla edes nopeutta?
nyt tähän pitäisi saada jokin kokoava yhteenveto, mutta päässä vellovia ajatuksia ja mietteitä on vähän vaikea muodostaa kiinteän napakaksi paketiksi. esitetyt ideat on vasta heittoja, ajatustyö on edelleen käynnissä.
***
tulikohan tästä liian "ollaan yhtä luonnon kanssa"-hippeilyä :D