IRC-Galleria

-Keskiviikko 20.10.2010 19:00

hohoho.

perustin tumblrin mietittyäni asiaa noin 20 sekuntia.

ajatelma xTorstai 07.10.2010 22:14

oleellisuudet hukkuu ärsykemereen

ja entäs kun ei osaa uida

04:08Sunnuntai 11.07.2010 07:08

päivän valjentuessa
kuka nyt nukkuisi
kauneinta hetkeä
juuri ennen nukahtamista
tummiin uniin

Keltainen banaani jonka nimi oli ErnestiPerjantai 11.06.2010 23:37

"Olipa kerran keltainen banaani jonka nimi oli Ernesti. Ernesti asui vanhassa hedelmäkorissa jonka omisti Pekka Pupu. Keltainen banaani ja Pekka Pupu olivat hyviä ystäviä. He leikkivät joka päivä monta leikkiä. Mutta kerran alkoi sataa vettä. Keltainen banaani alkoi tanssia sadetanssia ja sitten Pekka Pupukin alkoi tanssia sadetanssia. Yht äkkiä banaani sanoi: Minähän olen aivan läpimärkä."

- Veera, 7 vuotta

keskustelun jalo taitoKeskiviikko 02.06.2010 18:27

ihmisten kanssa keskustelu on niin kovin vaikeaa ja esteistä.

miettikää ny. ensiksi päässä oleville ajatuksille pitää löytää ulkomaailmassa esiintyviä vastineita ja konvertoida ajatukset kielelle, joka on ulkoa opeteltu yhteisön vaikutuksessa, muistaa noudattaa yhteisössä vallalla olevaa luotua sanajärjestystä ja monimutkaisia kielioppisääntöjä, värähdytellä äänihuulia oikealla tavalla, että aaltoilevat ilmamolekyylit muistuttavat tätä yhteistä äänikommunikointivälinettä (kieltä siis), joka sitten keskustelijoiden välillä ilmamassan halkaistuaan kulkeutuu keskustelukumppanin korvalehdiltä korvakäytävään ja värähtelee edelleen tärykalvolla, jonka kautta kuuloluut vahvistavat rummutuksen ja vievät eteenpäin simpukkaan, jossa värähtelevää nestettä koskettavat aistinsolut lähettävät salakoodin aivojen kuuloalueelle tulkittavaksi.
no huhhuh.
ja sit sama uudestaan, jos haluu vastauksen.

väärinymmärrysten mahdollisuus on niin hirmuisen valtava.

ihan hyvä vaan ettei suomalaiset puhu enempää.

[Ei aihetta]Perjantai 28.05.2010 02:08

"No, I'm not a pessimist. At some point the world shits on everybody. Pretending it ain't shit makes you an idiot, not an optimist."

shitmydadsays.com

030390-xxxxTiistai 18.05.2010 01:39

ihmisen elämän pysyvin asia on sosiaaliturvatunnus.
aikamoista. ihmisestä irrallisena luotu systemaattinen numerojono, missä on ehkä myös jokin kirjain.

jollei muuta itsestään tiedä, niin sosiaaliturvatunnus on varma ja aina sama. mikään muu ei niin olekaan.

UIJUI!Sunnuntai 11.04.2010 21:54

nyt on havaittavissa kevätfiilistelyä ennennäkemättömissä, -tuntemattomissa ja -kuulemattomissa mittakaavoissa!

kirkkaana hohtavan päivätähden energisoiva taivaanvalloitus (joka kyllä ulottui myös - tai varsinkin - kamaralle saakka) sai aikaan melko outojakin oireita tämmöisessä viime aikoina melko sisähiireytyneessä otuksessa. äkillisen innostuksen mukaan toimija ponkaisi nidehyllyjen ääreen niiden valitettavasti tarjotessa lähinnä vain sanakirjoja ja pseudotieteellistä vaihtoehtokirjallisuutta... eksyi näkökenttään kuitenkin onneksi myös pelastavaa ruotsalaista satuteostoa!
eri lämpimässä valoilmiökylvyssä oli kyvä ahmaista kultaisiin klassikoihin lukeutuvan kassisen ja pikkuveljen tarina karkeakarvaisen mäyräkoirapennun tukiessa kuonoaan terassilla istuskelevan sivunkääntäjän villasukkapäällysteiseen jalkaterään.
seuraavaksi uhriksi kainaloon kaappautui säälinripettäkään tuntematta muumitarinoita pyrstötähdestä.
LOPPUA INNOSTUKSELLE EI TUNNETA.
...niin kauan kuin kultapallo säteilee.
suuria oivalluksia.
niitä tulee joskus ihan yllättäen. perustavanlaatuisia, elämän käsittämistä muuttavia.

yks ilta tukkaa pestessä välähti eräs ajatus. maailman syntyä ja olemista käsittävä. sain idean. ja vähän ehkä valaistuin.

vuosituhansia ihmiset on pohtinu sitä, miten maailma on syntyny. kilpaillu siitä, kenen kulttuuri ja uskonto on ollu oikeessa. sortanu, raivannu, sotinu.
sormet siinä sampoovaahdossa keksin, ettei ole mitenkään oleellista ajatella, että maailma olisi jotenkin syntynyt ylipäätään. ei se ole syntynyt.

maailma koostuu oikeestaan vaan muutamasta hassusta aineesta, jotka on vaan järjestäytyny eri tavoilla, jollon voidaan keinotekosesti erottaa asioita toisistaan. mun käsityksen mukaan edes eroa "elävällä" ja "kuolleella" tai "elottomalla" ei juurikaan ole. samaa ainetta kaikki.
erityistä elämää ei siis sinänsä ole, aineet vain kiertää. se, mitä saatetaan nimittää elämäksi esimerkiksi kasvin kierrossa, on vain sen yksi vaihe. siemen itää ja siitä tulee kasvi, joka tuottaa siemeniä ja kuihtuu ja maatuu. siemen itää maatuneessa mullassa, kasvaa ja siementää jne. aineet vaan kiertää. erottelu on keinotekosta luokittelua, jota luonto ei tunne.

maailma on ollut aina.
aikayhteiskunnassa eläessä on jotenkin syntynyt muutenkin mun mielestä vähän hassu käsitys ajasta ja siitä, miten se menee koko ajan eteenpäin, niin että ikuisuuden hahmottaminen on vaikeaa. lineaarisen hahmotustavan vuoksi pitäisi olla alku- ja päätepiste.
mietin, että aikahan voi mennä kehämäisesti, tapahtumien kierron mukaan. miksi sen pitäisi mennä varsinaisesti eteenpäin, samaa nopeutta kaikilla? kellon säännöllinen tikitys ei riipu mitenkään todellisuuden muutoksista. onko ajalla edes nopeutta?

nyt tähän pitäisi saada jokin kokoava yhteenveto, mutta päässä vellovia ajatuksia ja mietteitä on vähän vaikea muodostaa kiinteän napakaksi paketiksi. esitetyt ideat on vasta heittoja, ajatustyö on edelleen käynnissä.



***



tulikohan tästä liian "ollaan yhtä luonnon kanssa"-hippeilyä :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.04.2010 05:37

voi kun on kivaa tykätä hyvästä musiikista!