IRC-Galleria

* 8.8. Jurassic Rock, Mikkeli *Sunnuntai 19.10.2008 22:35

Faktahan on se, että festivaaleilla ei ole hirvittävän hyvä alkufiilis, jos sataa aevan vitusti. Jurassic Rockiin mennessä alkufiilis oli muuten onneksi hyvä.

Aikamoisen rankkasateen kokenut (ja edelleen kokeva) Mikkelin Visulahden leirintäalue oli siis vierailukohde. Saavuimme ajoissa, ensimmäistä kertaa _ikinä missään_. Jopa niin, ettei tarvinnut / saanut mennä suoraan lavalle. Mökit olivat symppikset Saimaan rannalla. Järjestelyt yhtyeemme osalta toimivat, palvelu pelasi niin, että nyt - pari viikkoa myöhemminkin - vielä juodaan tilaisuuden juomia kotijääkaapista. Haa!

Sateen keskellä saadaan sentään kannettua kamat lavalle ennen Aivolävistys-yhtyeen esiintymistä ja tsekattua jopa, että soittimet soivat ja toimivat laitteet muutenkin. He soittelevat meidän rummuillamme ja Risto Juhanilta lainatulla klassikko-bassovahvarilla. Thanks RJ.

Keikkansa jälkeen ei paljoa soundcheckkejä ehditäkään katsella. Viisitoista minuuttia on hetkessä kaksitoista minuuttia. Katsomme monitorit pikapikaa.

Lavasoundissa ei ole pahemmin silti valittamista. Ongelmat ovat muualla. Ennen keikkaa kantautuu tieto, että monet yhtyettämme katsomaan tulleet ovat edelleen seisomassa Mikkelin torilla. Kuljetusjärjestelyt eivät toimi, bussia saa odottaa odotettua pidempään. Shuttle-sana ei ole vielä kantautunut Mikkeliin.

Yllätyin itsekin, miten vesisade (kahdet märät kengät), märkä vaatetus, moinen kuljetusongelma ja lyhyt valmisteluaika vaikuttivat itse suoritukseen. (Monen näistä lopputuloksena katsomonurmikon puolella on noin 28 ihmistä.)

Sen kummempia riehumatta ja spagaatteja tekemättä suoritamme lyhyen settimme puolikunniallisesti. Ja Diablon päälle ei ole asiaa vetää, niinpä varmistamme vielä, että varmasti emme heidän settiään sotke. Hevikansa on vaeltanut jo noin satapäisenä ison lavan eteen keikkamme aikana odottamaan Diaboloja. Siitä tulee aina hyvälle mielelle.

* Rakkaus on jättänyt Maan
* Hollywood
* Kaanaan vesitornilla
* Vaeltajasydän
* Kummitusjuttuja
* Kosketus
* Ei ole kysymyksiä
* Viimeinen surmanajaja

Noin se ehkä suunnilleen meni. Lista on taas jossain hukassa.

Keikan jälkeen olikin sitten kunnolla aikaa tuhlattavana, soittoaika oli siis 16.45-17.15. PMMP:n katselemisen jälkeen on aihetta käydä kumisaapasostoksilla. Mikkelin Citymarketista hankitaan kaikille neljälle samanlaiset ja -kokoiset kumisaappaat hahaha. Esittelemme ne I Walk the Line -yhtyeelle Visulahden taka-alueella. Saamme pyynnöstäni kustomoitua kengät erimoisilla punktarroilla.

Hevin soidessa illalla/yöllä Soma pelaa Scotland Yardia, Vesa voitti. Se on tärkeää mainita. (Toki muut pelasivat ensi kertaa, Vesalla oli ehkä helpompaa olla piilossa.)

Istuimme myös romanttisesti Saimaan rannalla sateessa yhh. Med Juha.


(Kiitos Iirulle myötävaikuttamisesta tämän konsertin suhteen.)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.