IRC-Galleria

Olavi oli joskus toukokuun vaiheissa ilmoittanut järjestävänsä synttärit 'jossain Orimattilassa', ja että "Somakin esiintyy siellä".

Asiaan ei sen kummemmin palattu, kunnes kuukautta ennen tapahtumaa ystäväni Aatu ilmoittaa, että olemme hänen festareillaan soittamassa. Palaset loksahtelevat, ja huomamme, että olemme todellakin ihan oikeassa tapahtumassa esiintyjälistalla. Hahhaa. Eipä alkuun siltä kuulostanut Olavin säätö.

Kokonaisuus oli sekava, joku pieni kyläjuhla jossain Orimattilan lähellä. Maanantai-ilta. Seurantalo. Moni epäili edeltä.

Paikalle saavuttuamme huomasimme kyllä välittömästi, että tilanne oli hyvä. Aurinko paistaa, järkkärit ovat ystävällisiä, palvelu pelaa. Tila vaikuttaa erinomaiselta, kuin kansakoulun juhlasali. Onneksemme tapahtuma on vieläpä maksuton, se tarkoittaa sitä, että ihmisiä todella voisi ollakin tulossa.

Kari Lahti on lupautunut miksaamaan meitäkin ystävällisesti. Soundcheckkejä ehditään pikapikaa tehdä, yleisö pääseekin itse saliin jo yllättävän aikaisin. (Salissa on enemmän porukkaa soundcheckissä kuin keskiverto Soma-keikalla ikinä.)

(settilista yyh jossain, mutta perussettihän se: vaeltaja<3, kummitus, surua, hollywood, radio suomi, jumala, palomino, kosketus, kysymyksiä, surmanajaja. encorena vesitorni.)

Setti vedetään ilman sähköistä komppikitaraa. Paulikin vähentää volumea runsaasti. Se oli viisas päätös, kuuluu yleisöstäkin keikan jälkeen. Tämä aiheutti myös sen, että 'Vaiheita' jätettiin soittamatta huhuhuu.

Porukkaa on paikalla aivan helvetisti, sali on jo tuntia ennen keikkaa ihan täynnä ja osa joutuu kuikuilemaan lavan reunalta ja toisesta tilasta. Täysin käsittämätöntä. Olemme kuitenkin keskellä peltoa.

Täydellistä kun ihmiset kuuntelevat, eivätkä liiku penkeiltään/lattialta/seisomapaikoilta yhtään mihinkään. Yleensä kaljahanoille on meno jossain vaiheessa. Nyt kolmen vartin shown aikana ei monikaan lähtenyyt asemistaan. Harvinaista.

Keikka on kaikkineen täydellinen menestys. Encore ei itsessään yllätä, kun paikalla on 250+ ihmistä. Sen sijaan se, että kaikki levyt myydään keikan jälkeen (ja enemmänkin olisi mennyt), kertoo onnistuneesta tapahtumasta. Ja se, että on MAANANTAI. Mykistävää.

Me Paulin kanssa jaamme Olavin basistin paikkaa, Kämpyn ollessa muissa touhuissa. Olin hiukan jännittynyt siitä, kun onhan noissa sen viisuissa aika tunnistettavia bassolinjoja. Hyvin se meni. Pauli soittelee sitten cover-osuudessa ja korvakuulolta Olavi-viisujakin. Hän on kova. Samoin fiittaajat: Antony, Mika, Merja, Jonde ja Reetis.

Harvoin keikkailtana tulee sovittua, että "pakko tulla ensi vuonna uudestaan". Nyt Aatun kanssa sen suuntaisia alustavia suunnitelmia kuitenkin diilaillaan. Se olisi oikein hienoa, jos pääsisi seuraaviakin Olavin synttäreitä tuolla lailla juhlistamaan.

Asiaa on puitu useasti jälkikäteenkin, harvoin on näin täydellistä iltaa. 'Matkalaulun' rivejä lauloi suuri osa joukkiota matkatessamme traktorin perässä vaunussa kohti jatkopaikkaa.

Jatko- ja yöpaikkana Peltoloiden maatila - täydellistä sekin. Saunaa ja uima-allasta, ei tosin Vesalle.

(Jatkan tarinaa, koska varmastikin unohdin jotain olennaista.)

Heräämisiä Ruman edestä Transhotellista. Itse nukuin yläosastossa, joka ei todella ole kovinkaan mieltäylentävää. Parkkisakkoja ei tänä yönä ole voinutkaan tulla, olemmehan laillisella paikalla. (Ainakin klo 10 asti.)

Klo 13.15. Pääsemme studiolle jo ennen yhtä ja soittokin alkaa jo varttia yli, onhan kamat pääasiallisesti pystyssä. Studion omat Premierit ovat laatua. Ensinnä haluan Heikin soittavat rummut eräiden vanhojen pohjieni päälle (tai alle, kuinka vain). H. on kuunnellut kappaleen aiemmin ilman rumpuja, joten jonkinlainen kuva siitäkin asiasta on.

Olemme kaaaaauan sitten Tuomaksen kanssa tehneet rockkappaletta (ihan oikeasti rock), jota on päiväkirjan sivuillakin sivuttu monilla eri nimillä. 'Puulaivoja' lienee se viimeisin. Kappaleen on pitänyt olla osana pariakin edellistä albumia, mutta joo... Näinhän se menee. Rummut eivät enää sopineet päällesoittoihini, niinpä halusin Heikin soittavan simppelimmät kannut.

Heikin mielestä kappale on hyvä, vaikka se muistuttaakin kuulemma 69 Eyesin 'Devils' -laulelmaa. Haha. Mulla on siitä enemmän Kiss-fiilis. Hyi helvetti. On siinä jotain modernimpaakin.

Lupaan muokata sen laululla johonkin toiseen suuntaan. Tunnin verran komppeja fiilistellään, kunnes ilmoitan, että "nyt riittää", kappale ei kuitenkaan ole suunnitelmissa tälleKÄÄN levylle. Haluan vain sen valmiiksi joskus. Se häiritsee kovasti mielenrauhaani.

Klo 14.30. Toinen laulu, johon on jo soitettu soittimia (selloa, marimbaa yms..) ja kaivataan rumpuja kulkee työnimellä 'Lyhyt elokuva rakkaudesta'. (Siinä ei ole yhdyssanavirhettä, turha edes yrittää.)

Kappale on ollut olemassa jo pitkään, olen käyttänyt siihen luvattoman paljon aikaa saamatta mitään näkyvää esille. Ilmoitan kuitenkin Jussille rumpuraitojen syntyessä, että ehkä tämä tyyli on lopulta hyvä, että antaa joidenkin laulujen vaan hautua. Niistä saa sitten irti erilailla, kun on kokeillut mikä ei ainakaan toimi. Rumpujen sisääntulokohta oli jo kauan ollut itselleni selvyys, tämän kappaleen pitää hengittää.

Heikille oli tullut mieleen marimba-kuvioista jonkinlainen 'pieni kone'. Hän halusi soittaa perkussiokompin, joka poimisi lähinnä marimbaiskut. Minä pyysin poistamaan niistäkin vielä vähän. Snaresta otettiin matto pois, se sopi hyvin soundiin.

Lopuksi teimme samplet tällä soundilla, ja vähän normaalimmallakin. Jos jossain biisissä sampleille voi olla käyttöä, niin tässä.

Klo 15.15. Olen jo pitkään esitellyt yhtyetovereilleni biisiä, joka rakentuu hiukan bluesahtavan riffin päälle, mutta kasvaa laulumelodian kautta lähes stoneriksi kertosäkeessä. Hyvin amerikkalainen sävelteos, jonka Heikki kuuli ensikertaa. Biisiin oltiin saatu edellispäivänä treenattua ihan hyvä fiilis, kiitos Juhan ideoiden (ja vahingossa syntyneen 2/4 -kompin 2.väliosaan). Kertsin lähtöön kaipasin itse pitkää rumpufilliä, mutta Heikin mielestä oli kivempi soittaa omituisesti käännettyä kompintapaista. Kyllä se nyt jälkikäteen hyvältä kuulostaa sekin, mutta jotain yhdistelmiä kaipaan ehkä. Leikkaan ja liimaan.

Klo 16.00. Olen saanut aamulla vision, että päätösraita vedetään softimmin, ja vasta lopussa se kohotetaan postrock-tasoille. Sellainen versio tehdään, jossa Heikki tulee mukaan vasta 1.kertosäkeessä ja muuttuu loopiksi a-osassa. Lopun kiertoa soitetaan väsyttävän kauan. Ja varmastikin vielä kopioidaan lisäksi. Haa! Nyt tuntuu hyvältä idealta, kertsin omituiset iskut saattavat pidemmän päälle alkaa ärsyttää.

Klo 16.30. Vielä hyvin pikapikaa halusin albumille kuuluvan retropoppipiisin nimeltä 'Polkupyörävarkaisiin'. Tässä oli ongelmana se, että Heikki ei ollut koskaan kyseistä laulua kuullut, mutta fiilis oli toki selvä. H. mainitsikin, että Olavi saattaisi olla parempi tämänmoiseen renkutukseen, mutta teimme sen nyt tässä, koska Olavia ei näkynyt.

Ei oikein alkuun tuntunut lähtevän, mutta lopulta olen oikeastaan varsin tyytyväinen Heikin tyyliin selvitä kappaleesta. Erikoinen väliosakomppi saatiin aikaan näinkin. Uskon, että tästä tulee komea kokonaisuus myös. Olavi koliskoon omiaan. Sillekin riittää vielä parit kolistelut.

Klo 16.55. Heikki halusi vielä siis tehdä uudemman kerran 'Soitat vain öisin'. Kauhealla poislähtökiireellä oli jo pakattu ylimääräinen studiohahmo, eli Sipi. (Sipi hoiti pääasiallisesti parkkikiekon kääntämiset. Sipi kävi pitkällisen keskustelun myös yöllä. Ja oli jo menossa junaankin klo 5.00.)

Heikki kuitenkin voitti taistelun, ja 'SVÖ' vedettiin paristi läpi. Siitä tuli nyt kyllä huomattavasti parempi. Pieniä korjauksia toki on tehtävä.

Jussin kestävyys on ihailtavaa, pienintäkään hermoilua ei ole havaittavissa tämän vajaan kahden vuorokauden aikana. Lopputulos on tasalaatua, emme hirveämmin keskittyneetkään etsimään biisikohtaisia rumpusoundeja. Päätimme, että miksauksessa sitten on parempi tehdä niitä muutoksia. Kuka lie miksaakaan minkäkin kappaleen?

Studioreissu oli hyvä, Vesa jäi vielä Tampereelle odottamaan illan Hi-Lo -keikkaa sekä Olavin pe-la -keikkoja alueella.

Aijai, aikamoinen rokkiluola. Ruma. Mukanamme pohjoisesta asti saapuneet Kotoisat sävyt.

Me soitamme ensin, joten joudumme (yllättäen keikkamyyjän kuumotteluista huolimatta) odottelemaan noin tunnin, ennen kuin sc lopulta pääsee alkuun. Eipä siinä mitään, niin se aina on.

Lavasoundi oli oikein jeejee, aika meteliä toki. Mutta kaikki toimi ihan kelvollisesti, tylsää oli soittaa lattialla, vaikka lavaakin oli. Sävyillä oli vaan niin paljon tavaraa lavalla, ettei kannattanut tehdä mitään liikkeitä paikanvaihtoa ajatellen.

Keikkasoitto meni erittäin mukavasti. Päätimme soittaa encoren kaltaisena vielä uuden rockkappaleemme, joka kantoi ainakin tuolla keikalla nimeä 'Mä en usko Jeesukseen'. Olin duunaillut vähän sinnepäin menevät tekstit, mutta jotain horinaa siellä seassa oli. Melodisesti se on kyllä tosi Dave.

* Hollywood
* Rakkaus on jättänyt Maan
* Kosketus
* Vaeltaja<3
* Kultainen palomino
* Kaanaan vesitornilla
* Olen tuottanut surua
* Radio Suomi soi
* Vaiheita
* Ei ole kysymyksiä
* Viimeinen surmanajaja
* Mä en usko Jeesukseen

Porukkaa oli paikalla noin viitisenkymmentä. Tammerfest ilmeisesti ei ihan tajua, koska oli laittanut lipunhinnaksi 8€. No, suuri syy ihmisten poisjääntiin oli varmasti muut tapahtuman viereisissä isommissa saleissa. Von Hertzeniä ja sen semmoista soitteli Klubilla.

Tuntui, että yleisön puolellekin meteliä riitti. Sävyjen keikkaa katsoessa toivoi jopa, että vähän hiljempaakin olisi meidän mättömme kuulunut.

Takahuonetarjoilut toimivat täydellisesti, meininki mestan puolesta oli hieno.

Edellisen levyn julkaisusta on jo 2½ kuukautta, on siis aika mennä uudemman kerran studioon. Olen päässäni mietiskellyt uuden kokonaisuuden sisältöä - toki ennen kaikkea tyylilajia ja yhdistävää tekijää. Jussi on lupautunut ääniteknikoksi - soittaahan tuo nykyään jo bassoakin. Mitälie vielä?

Yleinen linja tulee olemaan hiukan rokimpi ja vauhdikkaampi kuin "Rakkaus" -albumi. Ainakin sen suuntaisia ajatuksia tuli ennen studioonmenoa ja jälkeenkin.

Tiistaina 8.7. kokosimme kamat iltaa vasten, ja ajattelimme samalla treenata tulevaa keikkaa varten puoliteholla. Tavarat eivät ihan olleet luotettavia, niinpä jätimme treenailut keikkapäivälle.

Päätimme, että minä soittelen akustisella taustalle ja huutelen Heikille vain mikrofonin läpi toisesta tilasta. Ehkä on helpompi siten myös kuunnella Heikin otot äänitysvaiheessa.

Keskiviikko 9.7.:

Klo 13.40. Äänitykset Heikki halusi aloittaa 'Soitat vain öisin' -kappaleella, vaikka minä sitä vastustinkin. Ensisijaisesti sen takia, että se oli mielestäni liian hankala ensimmäiseksi. Myös osittain sen takia, että mielestäni ei koskaan saisi aloittaa äänitysaamua 'tärkeimmällä' asialla. Toki jokainen laulu on jollain mittarilla tärkeä, mutta 'Soitat vain öisin' on liiankin tärkeä. (Noh, tämä kaikki selvisi rumpalillekin, hänen halutessaan tehdä laulun uusiksi torstaina.)

Klo 14.20. Seuraavaksi oli myöskin aiheellista tehdä entuudestaan tuttu laulu. Kappale, jota olimme treenanneet noin vuosi aikaisemmin yksissä treeneissä. Eli ihan aktiivimuistissa oli. No ei, hyvin Heikki sen muisti lopulta, joitain pieniä yksityiskohtia piti itsenikin tarkentaa. Onneksi mä soittelen 'tulevaa katalogia' läpi aika usein, joten ei pääse unohtumaan.

Biisi itsessään on alunperin ajateltu hyvin kaksijakoiseksi - eräänlaiseksi yhdistelmäksi Stray Cats -henkistä nopeaa rockabillyä ja aavikkorockia. A-osissa Heikillä olikin komppi tiedossa, kertosäettä vähän fiilisteltiin. Puolitempoa ja iskuja korostaen. Jako toimii hienosti. Outroon oli treenattu Paulin ja Henkan kanssa duuriin siirtyvää mättöä sekä genrelle tyypillinen bassotauko. Ja lisää mättöä.

Klo 15.00. Päätimme treenailla maailman tyhmimmän ja käytetyimmän sointukierron ympärille rakentamaani tykitystä, joka yllättäen innosti ympäröivää trioa kovastikin. Heikin kanssa hiukan väännettiin ideoita 'kertosäkeeseen', mutta eipä siinä kauheasti epäselvää ollut. Heikillä oli selkeä kuva kappaleesta. Pituutta tekeleellä on ehkäpä minuutti neljäkymmentä. Haa! Tämä ei kyllä ole ajatuksissa albumille - saa nähdä onnistunko tipauttamaan. Tämä muistuttaa ehkä _hiukan_ Risto-yhtyettä, mutta riffin soittotyyli tuo mieleeni myös Jane's Addictionin 'Ritual de los habitual' -albumin jonkun raidan. Hmm. Noh, Juha taisi sanoa, että tuo sointukierto on kuultu niin monesti, ettei se haittaa.

Klo 15.20. Auton parkkikiekkoa käydään kääntämässä noin tunnin välein, onhan Transhotellillamme hiukan huonoja kokemuksia Tampereen pysäköinninvalvonnan kanssa.

Yksi pariin otteeseen treenattu rocklaulu on lähes syntynyt aiheen pohjalle. Tai no, samoihin aikoihin, ja lause tuntui sopivan samaan aikaan tekeillä olleeseen kertosäkeeseen. Nimiä ei vielä luovuteta yleiseen tietoon, mutta kyseessä tulee olemaan seuraavan albumin päätösraita, melko tukevasti soitettu sellainen. Jäimme kuitenkin miettimään vielä sovitusta, olisiko aihetta keventää.

Ennen puoli viittä luovutamme, ja alamme treenata illan Ruma-keikkaa varten. Uusi riffibiisi päätetään treenata soitollisesti siihen kuntoon, että tarvittaessa sen voi roiskaista esim. keikan lopuksi. Minulla on siihen nimikin, joka on hyvin Kari Peitsamo -henkinen, musiikillisesti saattaisimme viedä laulun myös Dave Lindholm -suuntaan. Heikki (muistaakseni) saa idean, että soitamme biisin alkuun varsin rockuskottavat iskut. Hyh. Juha ehdottaa vielä vuorottelevia kitaroita riffille. Kammotus!

Setti lävitse kerran, ja parit biisit varmuudeksi uusiksi.

Meidän piti joissain ennakkosuunnitteluissa tunkeutua soittamaan Olavin lämppäriksi tällekin 'toukokuukiertueen' ulkopuoliselle pistokeikalle. Se kuitenkin jäi, lähinnä sen vuoksi, että Heikki oli Provinssissa - emmekä viitsineet ehdottaa mitään akustista vetistelyä yökerhoon. (Se kuulemma ei ollut järkkärin toivelistallakaan. Ihme!)

Olavi oli kuitenkin jo edellisenä iltana (Henry'sin keikan jälkeen) ilmoittanut, että "sähän voit hyvin vetää pari biisiä akustisella huomenna". Ihmettelin kovasti moista ehdotusta, tosin oli se aika Olavia kaikessa yllättävyydessään.

Olin toki menossa mukaan Mikkeliin paitakauppiaaksi ja ihan juopottelemaan. Ja soundchekkaamaan, kun tiesin jotain siitä, että O oli tulossa myöhemmin. (Soundcheckissä meinasi mennä kuulo kun joku saatanan amatöörivuokrafirman 'monitorimiksaaja' päräytti monitorit niin vitun lujalle. että kuuntelisin mieluummin Slayeriä ilman tulppia korva kiinni PA:ssa viikon ajan.)

Perjantaina sain uuden puhelun päivällä, jossa Olavi ilmoitti uudemman kerran, että "voisit ehkä siinä jonkun puol tuntia soittaa kyllä Jirin kanssa". Tässä vaiheessa valkeni, että OU oli selkeästi saapumassa paikalle hiukan aikataulusta myöhässä. Ja tiesi siitä jo edeltä. Loistavaa! Hän tarvitsi venyttävää ohjelmaa ennen omaa aloitustaan, joka tulisi olemaan siis paljon myöhemmin kuin ennakoitu puoliyö.

No, tarkastelimme tilannetta siinä klo 22 aikoihin, jolloin maestro oli lopettamassa kuvauksia. Helsingin keskustassa. Toki hänellä oli kuljettaja & matkustusajoneuvo odottamassa, mutta Kämppy piti vielä poimia tienvarresta Itäkeskuksesta... joka toki oli tavallaan matkan varrella Mikkeliin mennessä. Kuitenkin 240 kilometriä oli edessä. Joskus yhdentoista maissa tulee puhelu, että kuljettaja on pamauttanut tutkaan 166 km/h. Se on Suomen mittareilla riittävä ylinopeus ja aiheuttaa pienen puhuttelun poliisisedän kanssa.

Tämä hidasti herrojen matkaa noin puolella tunnilla. Puhelu tuli jostain Orimattilan kohdilta. "Oisko mitenkään mahdollista..."

Olihan se mahdollista.

Olin jo edeltä keskustellut vuorovastaavien kanssa, että tilanne oli tämä. He sanoivat, että 00.30 olisi aikalailla viimeinen mahdollinen aloitusaika Oltsulle. Ehdotukseni lämmittelyorkesterista tuli hiukan yllätyksenä. "Voidaan vetää pari biisiä akustisella ja koskettimilla ja selittää mikä on tilanne, ettei jengi kuumene". Tämä sovittiin ja ilmoitimme, että puolenyön aikaan esiinnymme Jiri-serkun kanssa duona muutaman laulun verran.

Joku järkkäreistä oli ihan sekavassa tilassa ilmoittaen, että "tähän väliin tulee nyt kai joku 'paitamyyjä-show' ". Hahhaaa. On se varmasti heidän silmissään kohtuullisen erikoinen tilanne ollut. Yritin kyllä selventää, että yhtyeeni on ollut koko kiertueen mukana, ja yleisöstäkin sen ehkäpä aika moni tietää. Menikö perille, on toinen asia.

// Vaeltajasydän //
// Olen tuottanut surua //
// Viimeinen surmanajaja //

Olikohan ne noi? Kai ne oli. Vaeltaja lähti ihan päin helvettiä rytmiltään, kun oli kohtuuhektiset ajatukset niin meni biisitkin sekaisin. Haa! Jiri selvitti mutta oli kohtuullisen ihmeissään mun sekoiluista.

Yleisö oli kummissaan, toki. Lopulta se oli ehkä tapahtuman kannalta ihan kelvollinen idea. Kaikille selkisi asia, ja ihan hyvässä hengessä. Aika luonnollistahan on, että tuollaisia tulee kun kyseessä on O.

Artisti saapui paikalle hiukan ennen yhtä ja oli lavalla yhdeltä. Homma eteni. Hyvä keikka - etenkin olosuhteisiin nähden.

Kummallista oli se, että jouduimme luopumaan OU-yhtyeestä ja kasaamaan itse kaikki kamamme. (Ne mitä meillä edes sattuu olemaan.) Se aiheutti hyvin erikoisia tunteita. Onnistuimme silti.

Viime hetkellä sain ilmoituksen, että yhtyettämme saapuu supportaamaan The Kerkotz -salanimellä esiintyvä yhtye, joka paremmin nimellä Bloodpit tunnetaan. Edellinen laulaja ei oikein pysynyt ruodussa festivaalilavalla, Henry's Pubin lavalla esiintynyt laulusolisti ei kaatunut tietääkseni kertaakaan. En toki katsonut keikkaa, olihan desibelimäärä noin 140 ja kompressori kaikessa punaisella. Kiitämme herroja bassokamojen lainasta. Liekö rumpukamojenkin.

Oma konserttimme alkoi toki myöhässä, koska aikataulut eivät koskaan ole luotettavia.

Valojen kanssa hiukan hämmennystä, kun ei spotteja paikassa ole, ja katossa on jotkut loisteputkia vastaavat... Niitä vähän vissiin himmenneltiin.

Alku oli hämärä, olihan yleisön puolella kaksin kappalein nykyisiä yhtyeen jäseniä. Entisistä puhumattakaan. No, molemmat pääsivät (joutuivat) suorittamaan soittotehtäviä myös tänä iltana. Olavi parkkeerasi lopulta lavan vierelle ja asteli sieltä lauleskelemaan stemmoja ja soittamaan tambua aina tarvittaessa. Olavi oli vapaalla. Hahaa.

(settilista sisälsi ainakin öö... hollywood, rakkaus on jättänyt maan, radio suomi soi, kummitusjuttuja, vaeltajasydän, olen tuottanut surua, kultainen palomino, kaanaan vesitornilla, päiväni jumalana, kosketus, vaiheita, ei ole kysymyksiä, viimeinen surmanajaja. encoret saattoivat olla: olenko koskaan kertonut? ja ilta huvipuistossa.)

Pauli ei ollut soittanut mukanamme noin kuukauteen, ja oli hiukan hukassa Vesitornissa (maailman hienoin soolonaloitussävel...) ja etenkin Surussa. Siinä ois hiukan ollut parannettavaa. Intro meni ihan vituilleen. Jussi ei tainnut soittaa yhtään väärää säveltä. Eikä pahemmin luntannut enää papereistakaan. Olemme edistyneet.

Loppupuolta lähestyttäessä meininki kuitenkin voitti tekniset heikkoutemme. Tosin tekniikkaan liittyen, bassorummun osastolla tapahtui jotain kummallista. Jouduimme kiertämään muutaman extra-kierroksen Olenko koskaan -bridgeä. Hahaa. Heikki huuteli vaan, että 'vielä yks kerta.... vielä yks kerta'. Niin just.

Oli mahtavaa, kun yleisö oli oma ja jaksoi seurata koko reilun tunnin, eikä ollut kännihuutelua. Loppuun vielä takuuvarmat 'Olenko koskaan kertonut?' ja 'Ilta huvipuistossa' (Henkka bassossa kutsuvieraana hih). Encore-huudatuksessa Wallu on kyllä aika loistava. Samoin ihan alkuspiikissäkin, hehkutus oli hiukan jopa ylimitoitettua.

Oikein hyvä tapahtuma, mukavaa oli kun kaikki hahmot pääsivät lavalle. Etukäteen oli tullut hiukan sekaannuksia siitä asiasta. Haa. Doublebooking-väärinkäsitys.

(ja jos jollakulla on kuvia keikalta, niin lähettäkää minulle)

Minua ei oltu varoitettu. Tulin paikalle tietoisena, että 'Nelivitonen' on yksi valtakunnan tunnetuimmista rokkiluolista. Sitä minulle ei oltu kerrottu, että paikassa oli alusta loppuun asti hyvin epämiellyttävä klangi. Joka suhteessa oli pientä vääntöä ja naljailua asioista.

Vieraslistaa toimittaessani portieeri ilmoitti suorasanaisesti minulle "ei mitään listoja, pari nimeä... jos siinä on yli kymmenen nimeä niin revin sen!". Tämä kaikki tapahtui hyvin huonossa, jopa pelottavassa hengessä. Normaaliahan on, että yhtyeillä on esim. 20-50 nimen vieraslistat Helsingin klubikeikoilla. Heikki tuli pelastamaan tilanteen 'julkkispisteillään', yhtäkkiä alkoi portsarin silmät loistaa - kas kun ei pyytänyt nimmaria lastenlapsille (lue: itselleen).

Sama meininki oli ruokailun kanssa. Vuoropäällikkö aloitti tyyliin "voitte mennä syömään IHAN MIHIN TAHANSA... (hiljaisuus)... ja tuotte kuitin takaisin, niin mä hyvitän siitä viisviiskyt. Jos menee yli, niin maksatte itse." Whaaat? Kyllähän reilulla vitosella Oulussa syö, ei siitä kyse olekaan. Kyse on lähinnä siitä, miten näitä asioita ilmaistaan, artistille ei jäänyt kovin hyvä tunne. (Mies todella maksoi kolmen hengen laskustamme 16.50e. Ei ylimennyttä juomien osuutta, joka oli 1.5e. Hahahaha. Mahtavan epämiellyttävää.)

Tämä kaikki lisänä sille, että meille ei ollut tarjottu majoitusta, eikä penninkään liksaa koko keikasta. Puhumattakaan takahuonetarjoiluista. Yhtyeemme vierailu maksoi siis 45 Specialille 15,50e, koska Heikki maksoi ruokansa itse. (Ei halunnut alentua moiseen pelleilyyn.) Soma-yhtye maksoi siis vedetkin itse. Jes. Ei ole tarvetta mennä uudestaan vettä Ouluun asti ostamaan. No, ei kai pitäisi valittaa, tämä on vaan kertomusta homman varjopuolista.

Keikalle mennessä meininki oli (suurelta osin tästä johtuen) melko lattea. Pitäis pystyä voittamaan tuollaiset ulkoiset jutut, mutta kun mikään ympärillä ei kannusta soittamaan, puhumattakaan toivottaisi tervetulleeksi, niin vaikeaa se on. Takahuonekin alkoi ahdistaa.

Ei kauheasti siis kiinnostanut soittaa, mutta onneksi paikalle kertyi keikan loppua kohti sentään useampi kymmenen ihmistä, jotta tunsi olevansa keikalla. Sunnuntaikrapulaiset toki lavalla ja katsomossa eivät saa aikaan ihan samaa metakkaa kuin perjantain nousussa olevat. Ja ehkä Rovaniemen hyvä meininki sai odottamaan lisää samanlaista, tipautus tuli yllättävän pian. Haa! Pojathan (Jussi ja Juha) soittivat oikeinkin hyvin. Heikin kiertueen vika filli oli paska. Surmanajajasta tuli aikamoinen susi. Haha, ei vaan. Noin sen pitikin päättyä.

/ Radio Suomi soi /
/ Hollywood /
/ Rakkaus on jättänyt Maan /
/ Kaanaan vesitornilla /
/ Vaeltajasydän /
/ Kultainen palomino /
/ Olen tuottanut surua /
/ Vaiheita /
/ Kosketus /
/ Ei ole kysymyksiä /
/ Viimeinen surmanajaja /

Mulla on jotenkin sellainen kuva, että skippasimme jonkun biisin yli. Liekö ollut Vesitorni vai Suru. Hmm. Varmaankin Suru, koska jotenkin ois sellainen fiilis, että Vesitorni olisi ollut tavallista rockimpi versio ehkä juuri tällä keikalla. Ja että Juha olisi soittanut erityisen omituisen soolon.

Lava oli ahdas, kummallinen rautakaide edessä, lavasoundi kohtuullisen ahdistava. Kaikkineen yksi heikoimmista tilaisuuksista ever. Olavi sai jengin mukaan jo paremmin (toki) ja veti ihan kiitettävän keikan, vaikka tila olikin hiukan kirkassoundinen ja korviakin sattui monen päivän tykitys. Nainen joka soitti melodiasoolon, ja meni sen jälkeen takahuoneeseen, joi Jaloviinapullon tyhjäksi ja löytyi sammuneena takahuoneesta. Nainen kannettiin niskaperseotteella bussiin ja vietiin Helsinkiin. Halusi tai ei. Krääk.

Jussi ja Juha luottivat VR:n palveluihin, me muut lähdimme yötä vasten kotiin bussilla. Aika helvetin raskas matka kuljettajille, mutta myös minulle, joka en tokikaan saanut sänkypaikkaa.

Meni viikko toipuessa. Erityiskiitos piti antaa tekniikalle ja OU:n bändille, jotka suhtautuivat meihin täydellisesti, vaikka tavallaan olemme riesa.

Jalkapallo-ottelut saivat jatkoa, tänään hiukan väsyneemmällä meiningillä. Vesa ei jaksa.

Saunahämmennys, taukotilaksi kelpasi hissiaula. Olavi toki oli kovalla tohinalla menossa häätämään suuremmasta saunatilasta ihmisiä pois. Siellä oli kuulemma "jotkut firmabileet", joissa olisi korkeintaan neljä vanhaa miestä. Totuus oli joku juniorijalkapallojoukkueen kesäkauden avajaiset. 25 hyväkuntoista jalkapalloilijaa vs. darrapäiväinen rocksirkus. Olis ollut rumaa katsottavaa.

Rovaniemen Tivolia oli edeltä kehuttu kovasti yhdeksi koko valtakunnan parhaista esiintymispaikoista (ainakin puitteiden puolesta), ja sitä se todella oli. Upea venue, paljon tilaa ja hyvä meininki järjestäjien puolesta.

Sen sijaan konsertointi oli täydellisyyttä hipova suoritus. Noh. Kuitenkin melko hyvä. Ylioppilasjengiä oli paikalla paljon, muttei läheskään odotetunlaisesti. Paikallinen Onnela vei voiton, vaikka Tivoli tarjosi tuoreille ylioppilaille ilmaisen sisäänpääsyn. Liekö Sedukin? Reilusti satapäinen joukkio sai kuitenkin mestoille hyvän tunnelman. Olavin keikalla yleisöä jälleen hiukan enemmän, suhdeluku tuttu.

(settilista jossain joskus)

Oksu joi kaikki Leijonat, järkkäri sanoi, että "ei täällä koskaan näin paljoa viinaa ole esiintyjille annettu". No ei ne esiintyjille mennytkään, monitorimiksaajalle vain. Hahaa. Olavin Visalla loput. Tyypillistä. Alkoholi ei loppunut kesken taaskaan.

* * *

Seuraavana päivänä matkan ollessa jatkumassa kohti Oulua, ei auto startannut. (Tällä kertaa ei siis kyseessä meidän automme vaan ihan itse artistin vuokraama linja-auto.) Tunnin säädön jälkeen paikalle tilataan Tivolin tekniikkamies joka virittää bussin liikkeelle hetkessä. Hämmentävää, kuinka helposti auton saa startattua ilman avainta.

Näin pohjoiseen Soma-yhtyettä ei aja mikään muu kuin OU-yhtye. Torstaisen Tavastian Risto-keikan jälkeen suunta käy yöreissuna kohti Torniota. Huh. Paitsi Heikillä joka lentää toki Maikkarin laskuun. Haa!

Keikkamesta on paikallinen yökerho/tanssiravintola/rokkimesta/ravintola/tilaussauna. Aivan joen rannassa sijaitseva sisälle ja ulos levittäytynyt viihdekeskus pelotti hiukan, olihan näistä pohjoisen seuduista puhuttu monta vuotta edeltä.

Jalkapallo-ottelu indieyhtyeen (Vesa, Juha, Jussi) ja mainstream-paskojen (Olavi, Jiri, Olli/Jaakko/Saara) välillä päättyi Krogeruksen haavoittumiseen sekä lähestulkoon tasapeliin.

Keikka-aika oli about puoliltaöin. Ulkona oli niin pirun valoisaa (tyhmä etelästä), että muovikaton läpi tuntui, kun olisi ollut iltapäivä. Kaikkea sitä. Soitimme aika hyvin, yleisö oli levittäytynyt monaalle, mutta varmasti vajaa 100 seuralaista saimme.

Huutelulta emme toki voineet välttyä. Heikki sai jotain osakseen, samoin siniset kenkäni. Ne kuulemma olivat samanlaiset kuin erällä yleisön miehellä oli ollut kaksi vuotta sitten. Ilmoitin nuorukaiselle, että "meille Helsinkiin muoti tulee tätä kautta". Keikan jälkeen asiaa selviteltiin vielä uudemman kerran, ja selvisikin, että herran kengät olivat täysin erimerkkiset ja erinäköiset. Että sellaista.

Heikki ilahdutti myös yleisöä kertomalla sisäsiittoisista kaupungeista, joissa serkut lisääntyvät keskenään... rinnastaen Torniotakin samaan ryhmään. Aikamoista. Röningin, Riston ja OU-pändiläisten ilmeet olivat näkemisen arvoisia.

Backstage oli kenties yksi parhaista ikinä, saunat, sohvat ja näköala joelle. Jatkot omien joukkojen kanssa jokirannassa ilman akustista kitaraa myöskin laatua. Paikallinen Pullo-Erkki (tms.) kunnioitti meitä myös läsnäolollaan. Hän oli paikallisjulkkis, selvisi meille aamulla. Maailman isoin kebap-annos on myös nähty. Siitä olisi syönyt keskikokoinen eritrealaiskylä.

Rovaniemi--->

Mukavaa, että välillä rokkimesta. Kuopion torilla samaan aikaan aloittaessamme lopettaa Indica. Televisio tarjoaa Eurovision laulukilpailujen finaalin. Kilpailevat tapahtumat vähentävät toki yleisöä, mutta Soma-yhtyettä katselee silti runsas 50 katselijaa.

Olin jo monesti pyytänyt, että aloittaisimme akustisella osuudella, ja täällä se tahto meni vihdoin lävitse Heikille.

/ Vaeltajasydän / Kultainen palomino / Olen tuottanut surua / Radio Suomi soi / Hollywood / Rakkaus on jättänyt Maan / Kosketus / Vaiheita / Ei ole kysymyksiä / Viimeinen surmanajaja /

Olavi istuskeli lavalla rumpujen vieressä, ja kilisteli tambua 'Vaeltajaan' ja 'Palominoon'. Jiri oli jossain suihkussa, joten Olavi tuli vetämään 'Surun' kiipparit. Keikan lopuksi Jirikin saapui suihkusta, ja ilmaisi 'Surmanajajaan' hyvät viulumatot. 'Vesitornin' olisi voinut soittaa. Muttei.

Juhan piti päästä aamujunalla Tampereelle, ja hänen ei ollut viisasta lähteä hotellille (6 km) keikan jälkeen. Keikan aikana sain hyvin upotettua välispiikkiin Juhan tarpeen majoitukselle keskusta-alueella. Hahaa. Paikka löytyi jostain sohvalta.

Itse eksyin nukkumaan Cumuluksen lattialle. Sentään huoneen sisäpuolelle. Hah. Kaikkeen on syynsä. Aamulla tuli hiukan kiire ehtiä sinne, missä muut olivat.