IRC-Galleria

Koko Olavin pändi oli värvätty avustamaan albumillamme.

Ennen eräitä Oltsu-treenejä äänitin Jaakko K:n bassoja 'Ilta huvipuistossa', sekä 'Tuli, kulje kanssani' -kappaleeseen. Teimme Olavin ja Pemujen treeniksellä päälleäänityksiä suurten mestareiden kera tuossa alkuvuodesta. Tässä ujoa muistelua, kaikkea ei voi tietää. Etenkään päivämääriä. Sessioita oli kyseisessä tilassa muisteluideni mukaan neljä. 1) Jaakko K:n bassot, 2) Jaakko M:n kitarat #1 (25.1.2009), 3) Jaakko M:n kitarat #2, 4) Jirin koskettimet #1 (3.2.2009) ja 5) Ollin perkussiot (5.2.2009).

Jiri jatkoi kosketintaidettaan vielä Studio Kekkosessa erään miksauspäivän lopuksi. Siitä myöhemmin tuonnempana. Samoin monista muista (Topi kertaa kolme, minä kertaa monta) lisäsoitteluista ja -ihmisistä.

'Huvipuiston' suhteen minulla oli selkeä kuva vapaasta soittelusta, joka saisi kasvaa loppua kohden. Pari kertaa kuunneltuaan Kämppy oli varma, että alun pitää olla suljetumpi ja vapautua nuottien osalta loppua lähestyttäessä. Annoin vapauksia soitella kitarariffituplausta hiukan sinne päin. Samaten pyyntö oli, että kertosäkeissä - etenkin lopummalla - pitää olla elämää. Fenderillä vedeltiin oikein komeita raitoja pari kappaletta. Säästin kokonaisena jälkimmäisen.

Muut olivat jo puskemassa aloittamaan treenejään, kun opetin 'Tulen' bassolinjoja ja selvittelin minkälaista rytmiikkaa kaipailisin eri osuuksiin. Nopea oppija eli ammattimies, homma oli selkeä varttitunnissa. Muutama variantti otettiin, ja kertsissä Jaakolla oli oma idea linjaan. Se hyväksyttiin. Pieni kuumotus, kun ei ehtinyt edes kuunnella, mitä syntyi. Lopputulos on hieno, tämäkään ei korjailuja kaivannut. Muuten laulu oli vielä tässä vaiheessa hyvinkin epäselvä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.