IRC-Galleria

* kiertueen alku *Tiistai 06.05.2008 15:47

Pe 2.5.

Turun Klubille päästiin, vaikka autosta katosikin jarrut Humalistonkadulle käännyttäessä. Onneks ei kauhean paljoa aikaisemmin. :)

Keikka oli oikein hyvä, porukkaa talossa varmastikin lähemmäs 150. Meininki yllättävän jee. Joitain vääriä säveliä saatiin kuultavaksi sekä Vesan, että muidenkin soittajien soittimista. 'Surun' sanat menivät sekaisin, mutta eipä tuokaan haitanne.

/ Hollywood /
/ Radio Suomi soi /
/ Vaeltajasydän /
/ Kummitusjuttuja /
/ Kultainen palomino /
/ Olen tuottanut surua /
/ Kaanaan vesitornilla /
/ Vaiheita /
/ Kosketus /
/ Rakkaus on jättänyt Maan /
/ Ei ole kysymyksiä /

/ Olenko koskaan kertonut? /

(Rumban mukaan keikka ei ollut näin hyvä.)

La 3.5.

Kävimme treenaamassa in-store-keikan edeltä kirkkopuistossa Henkan kanssa jonkinlaisen setin kasaan. Kivaa. Heikki heräsi klo 13.07. Heikki ei treenannut. Heikki kyllä pärjää.

Aamushow 8Raita-levykaupassa ei ollut aivan vastaavanlainen menestystarina. Porukkaa ei ollut paikalla juurikaan, kun mainostaminen oli jäänyt heikoksi. Siihen vaikutti monikin asia. Paikalla olleiden asenne oli kuitenkin kohdallaan, ja he jaksoivat melko kiltisti kuunnella loppuun asti suuren shown. Puhuimme jälkikäteen, että olipa hauskaa. Pitää tehdä noita lisääkin. Vesa soittaa akustista kitaraa ja Henkka akustista bassoa ja Heikki virveliä sudeilla. Ja jos Paulikin ens kerralla pääsisi mukaan. Haa!

/ Kummitusjuttuja /
/ Olen tuottanut surua /
/ Kultainen palomino /
/ Vaeltajasydän /
/ Kaanaan vesitornilla /
/ Rakkaus on jättänyt Maan /
/ Kosketus /
/ Hollywood /

Tais mennä suunnilleen noin?

* levy kaupoissa *Sunnuntai 27.04.2008 19:35

Albumia myy valtakunnallisesti Anttilat, Stockmannit ja Levykauppa Äxät. Helsingissä lisäksi: Popparienkeli, Tunnelin levy, Stupido. Turussa lisäksi: 8Raita. Tampereella lisäksi: Platta ja Epe's.

Muuallakin varmasti... Ja nettikaupoista toki.

* levy *Keskiviikko 16.04.2008 20:50

Tänään levy on jo digiladattavana ainakin http://musiikkilataamo.hs.fi -osoitteessa. Varmasti muuallakin. Fyysinen levy on tilattavissa minulta. Postitan niitä ensi viikon alussa kun maksut ovat tilillä. Nettikauppa on osoitteessa www.soma.mycashflow.fi.

Terve!

* Voice *Tiistai 08.04.2008 22:43

Oho. Kun kutsuttiin Voicen Latauslistan vieraaksi, niin minä toki sellaiseen suostuin.

Kuvaukset meni mahtavasti, äärimmäisen ystävällistä porukkaa tässäkin talossa (vaikka eivät VIELÄ tajua Soma-yhtyeen musiikkia soittaakaan) työskentelee.

Höpinät eivät keskittyneetkään ladatuimpien artistien tuomitsemiseen vaan minuun. Se yllätti kovin. Puhetta riitti kaikenlaisista hyvin kummallisista asioista. Ihmettelin kovasti, mistä Susanna moisia faktoja olikaan haltuunsa saanut. (Myöhemmin paljastui, että Heikki oli laverrellut.)

Tärkeintä on kuitenkin se, että sain kahvia.

* ehkä kohta *Sunnuntai 30.03.2008 02:00

Levyn virallinen ulostulopäivä muuntautui. Se olkoon nyt 23.4. Masteroinnissa meni hetki liian kauan, jotta olisimme pysyneet aikataulussamme. Omakin moka se.

Kestämme tämän. Kaks vuotta mennyt, yks viikko ei tunnu enää.

* masterointi *Maanantai 24.03.2008 16:57

Kiirastorstaina masteroimme Svante Forsbäckin putiikissa albumimme pikatahtiin. Jälki on, kuten tuttua, oikein mainiota, ja uskoisin, että huomenna saadaan levy painotalolle päin. Kunhan kansitaide tänään viimeistellään arvoiseensa muotoon.

Muutamien viikkojen kuluessa siis albumi tilattavissa minulta ja kaupoistakin sitten samantien. Niistä kaupoista, jotka moista tuotetta haluavat myydä eteenpäin. Sehän ei tunnetusti ole selvää sekään, että joka paikasta saisi. Huh.

Vaeltajasydän viedään vielä huolellisemmin radioasemille, jotta se saisi jonkin verran edes huomiota. Siihenkin palataan vielä tarkemmin, kun apua tarvitaan ihmisiltä.

Paidat ja julisteet ja tarrat pitäis tilata, mutta kun ei joka asiaa kerralla ehdi ja jaksa. Yritetään piakkoin.

Keikkoja on tulossa, ainoa varmistunut on la 3.5. Tavastia Olavin lämppärinä. Tänks Olavin.

* Rakkaus on jättänyt Maan *Torstai 13.03.2008 00:32

Yhtyeeni 3. albumi julkaistaan 16.4.

Enää kannet valmiiksi ja masterointi kuntoon.

* Den Kungliga Klubben *Lauantai 01.03.2008 23:53

Heikin 25-vuotispäivillä esiintyi myös Soma. Soundcheckkiä touhuttiin Kunkussa kahtenakin eri päivänä, ja roudaukset ja tutkimukset kestivät neljän päivän ajan. Antaa olla viimeinen kerta, että tehdään näin pitkän kaavan mukaan. :>

Ensin soittaneet neidit Pintandwefallin nostivat riman korkealle omalla äänekkäällä rocksirkuksellaan. Oli varmastikin paras Pawf -keikka, jonka olen koskaan todistanut. Olen nähnyt aika monta.

Soitinyhtye Soma soitti seuraavanlaisen lyhyehkön setin: Vaiheita / Radio Suomi soi / Vaeltajasydän / Hollywood / Olenko koskaan kertonut? / Rakkaus on jättänyt Maan / Kosketus / Ei ole kysymyksiä.

Heikki sai soittaa tällä keikalla suuremman palan, koska Olavi ei ehtinyt edes tsekkailemaan, hyvä kun keikalle ehti. Hahaa. Soitti siis kahdessa biisissä kannuja, muissa tambua ja lauloi stemmoja.

Keikka oli oikeastaan hyvinkin onnistunut, soundimaailma tokikin koliseva ja raskaahko - tilasta johtuen. Olin kohtuuvarma, että ihmiset vaeltaisivat toiseen tilaan keikkamme ajaksi, mutta toisin kävikin. Aika hyvin jaksoivat kahdeksan laulelmaa kuunnella. Soitimme tosin melko hyvin myöskin.

* KORJAUKSIA *Lauantai 16.02.2008 21:18

Juppu päätti yhtäkkiä ilmoittaa, että oli aika tehdä jotain korjauksia. Itse olin samaa mieltä, että 'Kultainen' kaipasi hiukan tasapainoa laulun ja taustojen välille. Samoin ajattelimme yhtenevästi 'Vesitornin' lopun lapsteel-surinoista. Ne poistuivat.

'Kultaisen' laulua laskettiin, tai oikeammin muita asioita nostettiin. Jokilaivapianoa kohotettiin, samoin akustista kitaraa. Jeejee. Hyvin skulaa.

* miksauksia *Lauantai 02.02.2008 17:10

Juppu suostui pikamiksauksiin Studio Kekkosen tiloissa. Päätimme tehdä kaksi uutta kappaletta hetkessä valmiiksi. Kenties myös kolmannen ja neljännen niin valmiiksi kuin mahdollista.

Torstaina iltapäivästä pienien siirto-ongelmien jälkeen Juppu pääsi käsiksi 'Suru' -laulelman raitoihin. Tosin laulut tulivat siinä pikkaisen myöhemmin, kunhan pääsin suorittamaan ne Kekkosen laatumikrofonilla. Yliartikuloiden tehty, mutta puolustaa paikkaansa sekin suuntaus.

Samantien lauloin 'Vesitorniin' leadin. Lopputulos soi hiukan kireästi mutta soipahan kuitenkin. Juppu muokatkoon asialliseksi.

Illalla valmiina on myös stemmoja 'Kultaiseen'. Ja 'Vesitorni' on jo avattu alttarille, huomista edeltämään. Siinä on kaikki valmiina, jopa liikaakin.

* * *

Perjantaina J. on jo aamusta käsitellyt 'Vesitornia' melko hyvälle mallille. Minä keskityn siihen, että saisin soiteltua ja soviteltua neljättä kappaletta nylonkielisellä kitaralla. Laulun nimi on 'Kaukana haukkuivat koirat' ja se on hyvä.

Parien maadoitusongelmien jälkeen homma jatkuu samaisen 'Koiran' lauluraidoilla ja lisänyloneilla.

Pauli hyökkää tonteille soittamaan äärimmäisen epävireisellä pystypianolla 'Kultaiseen' jotain. Minuutissa sovitamme kohtuullisen hyvän kertosäkeen pianojuoksutuksen, John Phillipsin Mississippiä kuunneltuamme. Ei siitä tosin mitään tarttunut. A-osiin P. tuplaa omien kitaroidensa juttuja ja upottelee murrettuja sointuja.

Sama homma tuplataan varmuudeksi vielä Wurlitzerilla, kun se vire... Lopulta Juppu käyttää hommia molempia. Kertseissä vissiin lähinnä pianoa, a-osissa kai lähinnä Wurlitzeria. Vaikea sanoa, kun ei noista kuule mitään.

Pauli ehtii juuri aloittaa 'Olen tuottanut surua' -laulelman Wurlitzerit (joilla on tarkoitus tuplata minun soittama tremolo-kitara), kunnes hänelle tulee kiire 22-pistepirkon keikalle. Annan karkaamiselle lupauksen, ja soitan itse Wurlitzerit. Maadoitussurinaa jälleen... vika selviää kuitenkin. Hahaa. Se ei siis ole minusta kiinni. En johda sähköä enempää kuin Pauli. Ehkä.

Sillä aikaa J. on saanut 'Vesitornin' valmiiksi, käyn hiukan huikkaamassa vain omia ideoitani sekaan. Lopullinen ongelma on mielestäni komppiviulun aggressiivisuus. Toinen ongelma, vielä suurempi sellainen, on soolo. Kitarasoolovaihtoehdoista mikään ei kanna koko soolon pituutta, se on selvää. Siihen ei alunperin pyrittykään, koska lapsteel-soolon piti olla pinnassa. Juppu ei kuitenkaan ole siitäkään aivan varma.

Kuunneltuani miksauksen pariin otteeseen, ehdotan Juliukselle omaa ratkaisuani. Jousiongelma väistyy, kun viulu syötetään sisään vasta säkeistöä myöhemmin. Se on hyvä niin.

Lapsteel-soolo nostetaan takaisin pinnalle, mutta kohtuullisen käsiteltynä. Lisäksi Paulin kitarasoolon jälkipuolisko jätetään soimaan. Alkuosa leikataan kitarasoolojen taivaaseen.

Loppuilta painitaan 'Kultaisen' kanssa. Minä teen isoimman duunin eläissäni, että saan laulettua edes jokseenkin kelvollisesti moiset väärästä sävellajista menevät lauluraidat. Olin säveltänyt laulua sävelaskeleen alavireisellä kitaralla. Ja tietty myös ÄÄNITTÄNYT kappaleen samoin tein. Ens kerralla pitää ees kerran treenata homma ensin. Tästä maksetaan velkaa nyt. Hahaa. Amatööri!

Lopulta Juppu saa lauluraidan editoituna itselleen, tähän asti hän on miksannut demolauluilla ja stemmoilla. Lopputulos on jykevämpi kuin luulin, hyvä tokikin. Rummut jäivät sitten oikeaan kanavaan. Täydellistä se.

Lopuksi vielä melkein unohtunut 'Surun' Wurlitzer sekaan, ja parit pikku editoinnit. Kuten rumpupenkin vingahdus epätaimissa. Sellaiset pois, ollaan niin hifiä.

'Koira' jää odottamaan joko ensi kertaa tai eri miksaajaa. Ja muutamia päällesoittoja.