IRC-Galleria

Tänne tietokoneen ruudulle ilmestyi äsken 2-pistepirkko. Ulos sitä ei voi enää heittää, joten tarjoan sille tuorekurkkua. Tuossa se vieressä mutustelee. Hölmö leppäkerttu se.

Rob Dougan - Furious Angels
Frédéric Chopin - Nocturne Op 9, Op 15, Op 27, Op 32
The Cranberries - No Need to Argue

Potkaisin tänään koulun pihalla jalkapalloa, jossa oli Nalle Puhin kuva. Tuhma minä. Toisaalta on aika tyhmää yleensäkin valmistaa jalkapalloja, joissa on Puhinkuvia.

Jimmy Smith - Cool Blues
Umblu Records Presents - Back in the ESSR / From the Archives of Eesti Radio 1966-1982
The Lafayette Afro Rock Band - Malik
The Czars - Goodbye

Ja kuten toivottua, lauantai-illan ja maanantai-illan välissä Artjärven kunnan alueella vallitsi erinomainen sää sähkökitaraäänityksiä ajatellen.

Ahtauduimme lauantaina illalla pieneen mummonmökkiin. Makuuhuone toimi kaiutinkoppina. Soitto ja tietokoneruuduntarkkailu tapahtuivat tuvan puolella. Kohtuullisen kotoisaa. <3 Studioihin ei tee mieli, kun tämmöisiä vaihtoehtojakin on. Koko kämppä on täynnä epämääräisiä suhisevia ja surisevia purkkeja ja laatikoita.

Pauli sai soittaa rauhassa lähes kaikki puuttuneet kitaraosuutensa. Keskityimme enemmän soundien kaivamiseen kuin olisi voinut odottaa. Juttuja kehiteltiin myös ajan kanssa.

* Travis-henkinen levyn kakkosraita, "Kosketus", on aikalailla valmiin oloinen jo ennestään. Siihen minulla on selkeä idea kitarasoolosta. Soundin tulee olla kirkkaahko clean fuzz, joka löytyy hetken patistamisen jälkeen. Se tuplataan toki vielä oktaavista. Sitten nukkumaan.

SUNNUNTAI.

* Pauli haluaa tarttua Blur -työnimellä lähteneeseen nopeaan rokkibiisiin, johon lead-kitara on jo olemassa. Hammondit tehtiin jokin viikko sitten, ja sen jälkeen on tarvetta hiukan täydennykselle. Originaaliriffi ei enää riitä yksin vahvan Hammond-jyrän alla. Niinpä Pauli soittaa juurevammalla soundilla stereokuvaan toisen melko samanhenkisen kitaran. Introissa vain tuplaillaan, a-osiin soitetaan Dire Straits -mutaatioita. Kertosäe on bluesrockin oppikirjasta. Nauhakaiku surisee omituisesti päällä, koska nauha on hiukan halkeillut. Siihen emme puutu, se on osa soundia. Hah. Todella hyökkäävää kitaransoittoa joka päättyy Bo Diddley -osaston sooloon.

* Sunnuntai jatkuu nopeasti Clash-henkisen kappaleen mutiloimisella. Tosin Clash ei enää ole pohjissa kuulunut mitenkään. Ei pitkiin aikoihin. Enemmänkin Paulin lead-kitaran suunta oli Vauxhall and I -aikakauden Morrissey. Nyt mietittiin tarkasti, mitä voidaan enää soittaa. Paulin lead on tosi täyttävä.

Itse tungin Höfnerilläni vihdoin takapotkukitarat, joita oli kokeiltu aiemmin akustisella. Nyt alkoi toimia. Hyvin vahvasti särötetty ja voimakkaalla tremololla koristettu tuhnuinen komppi saattaa olla hyväkin, koska muuten äänimaisema on hyvinkin kirkas. Kertsiin soitan samalla soundilla bassokuvionomaisen kuvion. Siinäkin nauhakaiku rahisee – tai joku muu.

Päässä alkaa soida kaikenlaisia slide-juttuja. Niitä pohditaan yhdessä Paulin kanssa. Hän soittaa ne nopeasti jollain metalliesineellä pois alta. Kertosäe ei enää kaivannut sen kummempia. Sinne pusketaan jossain vaiheessa diskanttinen urku.

* Sitten reissun pääasia. Todennäköinen sinkkubiisimme, joka yhdistelee crossoveristi iskelmää ja diskoa. Ensisijaisesti tavoitteena on mukailla rautalankaa ja Agents-kitarointia, jota tuli tunnelman osalta kokeiltua jo Blur-biisissä. Nyt mennään uudella nauhalla. Basfin studionauhaa… hahaa. Sitten Studiomasterista melkoisen hifit soundit. Kitara on tietenkin Höfner, koska muita f-aukkoisia meillä ei ole. Kuulostaa mainiolta. Olemme tyytyväisiä, mutta ajattelemme kokeilevamme vielä muutakin. Toteamme sen kuitenkin turhaksi. Aikaa meni hiomiseen kuitenkin runsaasti.

Kertosäkeeseen tulee phaser-pohjainen diskoriffi. Nyt se soitetaan ainoastaan kliinillä transistorisoundilla. Kitara on Jazzmaster, ja kaiutin itäsaksalainen Sound City 10. Siitä tulee riittävän suppeaa sointia. Pauli sanoo vihaavansa diskorokkia, mutta soittaa sitä aivan järjettömän hyvin. Ehkä tää kitarajuttu tosin on enemmän funk. Agents goes funk. Hmm.


MAANANTAI.

Jatkamme tuplaamalla diskokitaran toiseenkin kanavaan. Stratocasterillakohan se meni? Ei muista enää. Mutta lopputulos täyttää yhtälailla kaikki tarvittavat kriteerit.

Kertseihin nousut ja c-osaa soitetaan eri raidoille ja tuplataan ja triplataan. Stemmakin lisäksi. Yksi perusrokkisärö vedetään Les Paulilla. Lopuksi Maya-lankulla taotaan Interpol –kitaraa nousuihin ja c-osaan. Se on ensiluokkainen se kitararaita. Unohdimme soittaa c-osaan nauhakaiutetun päämelodian. Se on tehtävä myöhemmin.

* Itse koskin vielä kerran kitaraan. Tulevan albumin avauskappale, "Rakkaus on jättänyt Maan", komistui rytmikitaralla. Se kuulostaa aivan Stray Catsiltä. Tai vaihtoehtoisesti jopa vanhemmalta rock´n´roll -meiningiltä. Viiskytluvulta. Pauli halusi ennen leadia soittaa ikään kuin demorytmin alle, ja se olisi ollut turhaa ajantuhlausta se. Etenkin kun Pauli ei saanut EKO:stani oikein otetta. Ihmekö tuo sitten, se on omituinen kitara soittaa.

Paulin soittoon haettiin enemmän 60-lukulaista äänimaisemaa. Lopputulos kuulostaa.. no sittenhän sen kuulee, miltä. Toivotaan, että hyvältä. Se on todella lead-kitaran oloinen. Haen laulussa nimenomaisesti ’huonoa’ soittoa. Kaikki virheet tulevat jäämään lopullisiksi. Toivottavasti.

* ”En tahdo elää toisten elämää” ei ole oikein vielä auennut tekijöilleen. Se kaipaa sekä orjallista komppia, että sekopäisempää surinaosuutta. Molempia saadaan iso kasa. Herra Saarikiven soitellessa minä vääntelen kaikulaitetta, särkijöitä ja vahvistimia… Neljä kilpailevaa otosta vedetään, ja lopputulos on vähintäänkin kauhistus. Sieltä poimitaan joskus sitten parhaat otokset lopulliseen.

Lisäksi koristellaan liu´uilla kertosäe. Päässä alkoi kuulua moisia ääniä. Pauli allekirjoitti homman vikaan kertsiin, mutta minä kaipasin sitä joka kertsiin. Katsotaan, jääkö lopullisiksi.

* Kello kuuden jälkeen on jo hiukan kiireinen olo. Pauli haluaisi koskea paneutua "Sähkövirtaa" -kappaleeseen, mutta itselläni tärkeysjärjestyksessä edellä on muuta. Avaamme kovalevyltä laulun, jonka joku nimesi olemaan "wild world". Sellaista. Siihen haluamme vahvan lead-raidan, joka ei saa olla liian indie. Paulin Jazzmaster sopii kitaraksi.

Kokeilemme ensin melko hifi-säröä Studiomaster-vahvistimen lävitse. Tyytyväisyyttä ei. Vaihdamme pikku-Hagströmiin, joka on alkuun liian puuroinen. Pauli duunailee omia virityksiään lisäten säröä Voxin purkista ja vähentäen vahvarista. Lopputulos on oikeinkin sopivasti säröllä.

Väliinosuvat saunanlämmityspuuhat kuumentavat myös Hagströmin niin, ettei sillä enää voi soittaa lisää. Haha, pikkuinen ei jaksanut taas kuin parikymmentä minuuttia. Saunan kuumetessa kopioidaan onnistuneesta raidasta muuallekin ja aletaan etsiä sopivaa tuplaussoundia, jolla tehdä taasen hiukan kirkkaampaa jälkeä koko kappaleen lävitse. Samalla saisi kenties pidettyä koossa kokonaisuutta yhdellä kitaralla. Soundi löytyy helposti. Isompi transistori Hagström ja samainen Jazzmaster toimivat.

Sitten vielä kertosäkeeseen omanlaisellaan säröllä tuplaus, jotta tasapaino säilyy myös stereokuvassa. Paulin näppäily on aika rytmikäs, joten se ei saa olla liian särötetty. Emmer -vahvari käy. Siinä on luonnostaan hyvä perussäröinen, mutta riittävän kirkas putkisoundi. Lisää emme ehdi soitella ennen loppusiivoiluita ja saunomisia.

Kotona joskus yöllä.


(Referenssilevyjä ei juuri kuunneltu, mutta soittolistalla olivat: Keith Hudson - Entering the Dragon, The Byrds - Mr. Tambourine Man, The Beatles - Revolver, Kent - Hagnesta Hill... sekä pari huumorilevyä, joita ei tässä viitsi mainita.)

Olimme ajatelleet mennä äänittämään kitaroita lauantaina mökille. Se, joka vastaa säätilasta, saa peruuttaa kaikki äänekkäät luontoilmiöt viikonlopun ajaksi. Seuraavat ovat erityisen epätoivottuja:

1) rankka vesisade
2) myrskytuuli
3) ukonilma

Lumisade ei meitä haittaa, koska se tippuu leppoisasti peltikattoa vasten, eikä siten tule osaksi nauhoitusta. Lämpötilatoiveita en myöskään aseta, mutta toki mukavaa on, jos ei hirvittävän kylmää olisi.

Kiitos.

Lauantaina äänitimme Hammond B3:a. Huhhuh. Ei paljon parempaa soundia saisikaan. Kahteen lauluun tuli siis urkukuorrutus.

Editointia hetimmiten, ja lisää tässä su-ma-ti.

Tekstejä on alkanut syntyä, ja harras toive olisi päästä pikkuhiljaa jo laulamaankin. Toisaalta kaikki muu olisi kyllä kiva olla tehtynä ensin. Eli lauletaan siis joululomalla.

Maaseudulla. Olen virallinen kitarakorjaajamies, koska kolvasimme yhdessä ystävien kanssa ylimääräisen johdonpätkän yhteen kivaan kitaraan. Nyt sen pitäisi toimia. Hämärää touhua. :>

Halkojen pinoaminen on uusi lempiharrastukseni. Myös.

Hiiohei.

Festivaalit. Hih.

Sateen jälkeen pääsimme jatkamaan siitä, mihin lämmittely-yhtyeemme Dingo jäi. Jotenkin hassua mennä soittamaan Autiotalon ja Levottoman tuhkimon jälkeen yhtään mitään. :>

Oli jopa mielessä, että siihen paikkaan ei sopisi mikään muu kuin joku sinkun b-puoli, mutta emme olleet sentään niin tyhmiä. Haha.

// Vaiheita // Viimeinen surmanajaja // Seitsemäs tunti // Yksinäinen // Ei ole kysymyksiä // Soitat vain öisin // Tehdas kauneimpanaan maa // Kuvitellaan taruolento // Puhu kanssani nyt //

Ollin toka keikka rummuissa kaksien treenien jälkeen meni oikein mainiosti. Mies ei turhia fillejä soittele, joka erona kahteen muuhun rumputaiteilijaamme. Ainoastaan Taruolennossa tempo oli lähempänä Ramonesia, mutta se sallittakoon. Huutelin heti, että "LIIIIIAN NOPEA", josta Olli kuuli, että "NOPEAMPI". :> Kappaleessa on onneksi taukoja, joiden aikana pystyi kerta kerralta laskemaan tempoa niin, että outrossa se oli jo siedettävä. Kuumottava tilanne silti, nimittäin se oli NIIN nopea, että laulaminen ei enää onnistunut. Hahaha. Virheistä oppii.

Ihkauusi laulu "Soitat vain öisin" toimi melko hyvin. Toki teksti ei vielä ollut löytänyt täysin paikkaansa, koska sitä esitettiin ensimmäistä kertaa myöskin itselle. Lunttilappu jaloissa huomaamattomasti. :> Kertosäe toimii erinomaisesti, ja kappale kuulostaa siltä miltä pitääkin, itse sanoisin sen olevan kuin Pavement soittamassa Suedea.

Alun perin oli tarkoitus typistää settiä kymmenestä laulusta kahdeksaan, mutta stage manager huitoi setin lopussa, että yhden ehtii vielä. No, mikäs siinä, onhan meillä festaribiisejä yhteislaulettavaksi vaikka kuinka... :> Kuten jokainen itseään kunnioittava rockorkesteri, niin myös me, päätimme tämän uramme ensimmäisen ja viimeisen päälavakeikan singlen b-puolikappaleeseen. Pauli huuteli, että "Vain vähän puhutaan", mutta ehdotin "Puhu kanssani nyt" -kappaletta, ja uskon Paulinkin tarkoittaneen sitä.

Siitä vaan kaljapullosta slide, ja homma liikkeelle. Aikamoista kitarataidetta oli tarjolla. "Puhu kanssani nyt" on kyllä yksinkertaisuudestaan huolimatta aika koskettava rocklaulu. Se on toimivimpia - hassua kyllä. Valssit on kivoja. Varmistin Paulilta, biisin keskellä, että onko tämä järkevää, ja kuulemma on. Arvostan orkestereita, jotka pelaavat soittolistallaan rohkeasti, vaikkei olisi varaakaan.

Eturivissä oli muutama kymmenen karmenkreitä ja loveksia odottelevaa nuorta, jotka eivät vihanneet meitä. Taaempana ja kaljateltassa orkesteriamme seurattiin hyväksyvästi nyökytellen. Ensimmäisiä Soma-kokemuksia hakivat he. :D Huvittavia olivat taas ne ilmeet, jotka tunnistivat "Ei ole kysymyksiä", ja ajatuskuplassaan luki 'ai tää on näiden biisi'. One hit wonder. :>

Kiva tapahtuma, kaikkineen. Toivotaan, että jatkuu ensi vuonnakin. Meille oli jo 2nd annual meeting.

Vee.